Blogit
Perinneruokaa prkl

Perinteiset runebergintortut

Nimensä leivos on saanut Johan Ludvig Runebergilta, joka pyysi vaimoaan Fredrikaa loihtimaan jotain hyvää. Kaapissa olleista aineksista sai mitä ilmeisimmin aikaiseksi kyseisen tortun ja loppu on historiaa.

Leivonnaiset ovat siitä helppoja tuunattavia, että niiden muodon voi muuttaa miltei millaiseksi vain. Netti on taaas pullollaan kaikenlaisia runebergintortun väännöksiä, mutta siihen itsekin olen syyllistynyt. Tällä viikolla ilmestyneessä Maku -lehdessä 1/2017 on esimerkiksi Runebergin kääretorttu. Se on ohutpohjainen ja sisältää runsaasti vadelmahilloa, jolloin lopputulos on mehukas ilman erillistä kostuketta. Toinen erilainen tapa on valmistaa runebergin kakku.

Entäpä sitten se ihan perinteinen? Alkuperäistä reseptiä tälle tortulle ei varmastikaan löydy mistään, sillä se on syntynyt vähän sen mukaan mitä kaapista on sattunut löytymään. Minun versioni runebergintortusta on helppo ja melko yksikertainen taikina. Koppujauhot tässä reseptissä voi korvata osaksi esimerkiksi piparkakuista tai hapankopuista valmistetusta hienojakoisesta murskasta. Mukaan voi kokeilla myös hieman mannasuurimoita, joista tulee miellyttävä rakenne. Kunhan muistaa pitää määrät suurinpiirtein oikein.

Parhaimman tuloksen saa paistamalla runebergintortut silikonisessa muotissa, jossa on paikat kuudelle tortulle. Jäähtyneet tortut on helppo irrottaa muotista ilman isompi repeämisiä. Pohjat leikataan hieman tasaisemmiksi, jotta torttu pysyy nätisti pystyssä. Sitten päälle hieman kostuketta tai voihan tortun myös upottaa punssiliemeen, mutta siinä on helposti vaarana liiallinen kostuminen. Lusikallinen hilloa ja sokerikuorrutteesta nätti rinkula ja runebergintorttu on valmis! Eiku syömään 🙂 

Ainiin! Seuraavassa postauksessa palataan runebergiin vielä pannukeksin muodossa. Sitten tämä torttuviikko saa olla puolestani ohi 🙂 

Perinteiset runebergintortut

Ainekset

200 g
voita
2 dl
sokeria
2 kpl
munaa
1/2 dl
appelsiinitäysmehua
2 dl
korppujauhoja
2 dl
mantelijauhoja
2 dl
vehnäjauhoja
1 tl
leivinjauhetta
1/2 tl
kardemummaa
1 rkl
appelsiininkuoriraastetta
Kostutus
1 dl
vettä
2 rkl
sokeria
4 rkl
punssia
Koristelu
1/2 kpl
valkuaista
2 dl
tomusokeria
1 dl
vadelmahilloa
Muut ainesosat

Tee näin:

Vaahdota voi ja sokeri keskenään. Lisää kananmunat joukkoon yksitellen koko ajan vatkaten. Lisää lopuksi appelsiinimehu ja raastettu appelsiinin kuori.

Mittaa kaikki kuivat ainekset erilliseen kulhoon ja sekoita hyvin. Yhdistä ainekset ja kääntele seos tasaiseksi massaksi.

Voitele korkeat leivosvuoat tai käytä paperisia muffinssipapereita. Taikinasta syntyy 6 isoa tai 10 pienempää leivosta.

Paista torttuja 175 asteessa noin 30 minuuttia. Jäähdytä. Leikkaa leivoksien pinta tasaiseksi tarvittaessa, jotta leivos pysyy pystyssä.

Valmista runebergintorttujen kostuke sekoittamalla vesi, sokeri ja punssilikööri keskenään. Valele seosta torttujen pintaan.

Valmista sokerikuorrute sekoittamalla tomusokeri kananmunanvalkuaiseen.

Lisää jokaisen runebergintortun päälle teelusikallinen vadelmahilloa ja tee ympärille rengas sokerikuorrutteella. 

 

 

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *