Viikonlopputarhuri
Viikonlopputarhuri

Avainsana: syksy

Lokaa ja kuita eli syksyn viimeiset päivät mökkipuutarhassa

Huh, meinasi tulla ihan hoppu, mutta sain sittenkin tehtyä viimeiset syystyöt mökillä ajoissa! Nyt on mökin vedet ja sähköt poikkaistu, saunapata ja kasvihuoneen vesitankki tyhjätty vedestä, automaattinen kastelujärjestelmä purettu ja otettu talteen lämpimään, talvivalkosipulit istutettu,…

  • 0

Kasvimaa valmistautuu talveen

Syksyn viikonloput ovat olleet niin kiireisiä, että ehdimme viime lauantainakin vain piipahtaa mökillä. Ohjelmassa oli pistää mökki talviteloille niin, että tällä viikolla luvassa olevat pakkaset ja lumituiskut eivät haittaa. Mies keräsi puutarhan puolella varastoon kaikki pihakalusteet…

  • 0

Keitto viimeisistä tomaateista

Tätä päivää olen odottanut monta vuotta. Vihdoinkin minulla on itse kasvatettuja tomaatteja niin paljon, että pitää oikein miettiä, mihin kaikkeen satoa käyttäisin! Olen kokenut tomaatin kasvattajana usein epäonnistumisia – milloin on rutto vienyt sadon aivan…

  • 0

Omavaraisen onnen hetkiä

Minun piti kertoa jo aiemmin mökkikasvimaani kuulumisista, mutta taisin unohtaa kamerani mökille. Nyt mennään siis valitettavasti puhelimen kamerakuvilla ja kotikuulumisilla, kunnes saan taas yhytettyä kamerani. Tähän aikaan vuodesta voin hetken aikaa kuvitella olevani oikeasti melkein…

  • 0

Viimeiset väripilkut

Mökkipuutarha alkaa vetäytyä talvilevolle. Lehdet ovat pudonneet kaikista muista pihan puista paitsi tammesta, josta lehdet irtoavatkin vasta keväällä uusien lehtien tieltä. Ruusupensaissa killuu vielä muutama ruskan oranssiksi värittämä lehti. Näyttävin lehtiväri on Amber Jubilee -heisiangervossa…

  • 0

Myöhäissatoa maa-artisokasta

Tänä aamuna maisema oli sumuinen, kuin maitoon upotettu. Päätin nostaa kasvimaan laidalta vähän maa-artisokkaa mukaan kotiin, jotta saan tehtyä niistä kotona lämmittävää keittoa. Pidän maa-artisokan mukuloiden lempeästä, hieman makeasta ja savuisesta mausta kovasti. Mukulat ovat…

  • 0

Ehdinpäs sittenkin!

Huh, siellä ne nyt ovat! Kuopaisin tänään salavan alle nurmikkoon lapiolla kuopan jos toisenkin ja istutin monttuihin keltaisia, violetteja ja raidallisia krookuksia, sinisiä ja vaaleanpunaisia helmililjoja, lumikelloja ja kirjopikarililjoja. Toiveenani on, että vielä joskus salavan alustaa…

  • 0

Lehtikaalisadosta maukas piirakka

Mökkipuutarhasta näkee, että pakkanen on vieraillut siellä jo monena päivänä. Kuulemma muutama viikko sitten oli satanut luntakin, mutta se oli sentään sulanut pois melkein heti maahan päästyään. Viiniköynnös oli kokenut kovia ensimmäisissä pakkasissa. …mutta lehtikaalit…

  • 0

Olisiko tullut aika?

Täytyy tunnustaa, että en ole vielä koskaan onnistunut vihannesten syyskylvöissä. Olen kokeillut kylvää palsternakkojen siemenet syksyisin nyt kahtena perättäisenä vuonna, ja molempina vuosina siemenet ovat itäneet iloisesti jo ennen talven tuloa. Keväällä olen siis joutunut…

  • 2

Kasvimaan sissit

Lehtikaalit ovat kyllä sitkeitä sissejä! Ne porskuttavat yhä vain kasvimaalla, vaikka öisin lämpötila käväisee usein pakkasen puolella. Muuten mökkipuutarhan maisema näyttää paljaalta, sillä koivut ovat pudottaneet enimmät lehtensä. Ilmatila on vähän väliä täynnä hanhiparvia, jotka…

  • 0