Blogit
Viikonlopputarhuri

Viikonlopputarhurin linkkilauantai

Hei taas!

Linkkilauantaissa tarjoilen tänään esimerkiksi monenlaisia kukkaisia juttuja. Tuon linkkilistalla ensimmäisenä komeilevan vuoden pelargonin näin ihan tuoreeltaan livenä torstaina visiitilläni Tukholman puutarhamessuille. En ihastunut siihen kuitenkaan niin kovasti, että olisin halunnut hankkia kasvin itselleni, mutta muita pelakuita kyllä mukaani matkalta tarttui.

Tästä pääset lukemaan postaukseni messujen ideaparvekkeista. Palaan messutuliaisiin blogissa vielä lähiaikoina. Tässä vielä kuva lisää messuparvekkeilta.

  1. ’Kronprinsesse Mary’ on vuoden pelargoni Ruotsissa
  2. Volke Kraft koristelee puun 10 000 pääsiäismunalla 
  3. Erikoisen muotoiset hedelmät ovat muotia Japanissa
  4. Muuttolintujen tunnistusvisa
  5. Kukkakuvioilla koristeltu kylä Puolassa
  6. Kukkakuvioiset portaat Belgiassa
  7. Francoise Weeksin kukkataidetta
  8. Hyvää tekevä metsäkylpy
  9. Taiteilija Spencer Byles tekee teoksensa metsään
  10. Live-kamerat luonnossa

Huomiseen! Silloin muuten jatkuu taas sarja kasvihuoneeni rakennusvaiheista!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *