Viikonlopputarhuri
Viikonlopputarhuri

Sininen hetki eli helmililjat sisustuksessa

Kun näin ensimmäiset helmililjat kaupassa, en vain voinut vastustaa kiusausta. Talvi on parhaimmillaan, mutta minä höpsö kuikuilen jo kevättä.

helmililjat keittiön pöydällä
Tein helmililjatuppaasta pienen piristyksen keittiön pöydälle.

Tein kauppareissulta mukaan tarttuneesta purkillisesta heleänsinisiä sipulikukkia pienen mutta yksinkertaisen piristyksen keittiön pyödälle. Nyt sain käyttöön ensimmäistä kertaa jo viime vuonna hankkimani pikkuruiset sipulimaljakot. Ne näyttävät olevan juuri passelin kokoiset helmililjan pienehköille sipulipalleroille.

Irrotin tiiviin helmililjatuppaan ruukusta ja sitten erottelin varovasti tuppaasta kolme reunimmaista sipulia yksitellen irti niin, että sain mukaan myös ainakin osan niiden juuria. Katkoin pisimmät juuret pois ja huuhtelin sitten juoksevassa vedessä sipulin ja juuret mahdollisimman puhtaiksi mullasta.

helmililjat kukat
Helmililjojen suloiset pienet kellokukat ovat heleän siniset.

Helmililjat olivat venyneet jo melko pitkävartisiksi, joten yritin valita maljakkoon mahdollisimman lyhytvartiset yksilöt. Toivon, että ne pysyisivät maljakossa parhaiten pystyssä kaatuilematta.

Helmililjat sipulit maljakossa juuret vedessä
Löysin pikkuruiset sipulimaljakot Riihimäeltä sisustuskauppa Pompotiista. Sipulimaljakkojen muodon ideana on, että sipulien juuret lilluvat vedessä, mutta sipulit itse pysyvät kuivina.

Muut helmililjat tungin yhtenä tuppaana isompaan kukkamaljakkoon. Helmililjojen juuret tulevat hauskasti näkyviin lasin läpi.

Nyt täytyy vain huolehtia, että maljakkosipuleilla riittää vettä niin, etteivät ne pääse kuivumaan. Luulen, että tämä sininen piristys ei ole kovin pitkäikäinen, mutta onneksi keittiöni on melko viileä. Jos olisin oikein viitseliäs, nostaisin helmililjat yöksi viileään kellarin rappuun. Mutta taidan nyt keskittyä nauttimaan tästä sinisestä hetkestä.

helmililjat enkelinsiipibegonia
Enkelinsiipibegonian aluslautasen raita toistaa kukkien sinistä väriä.