Blogit
Pihkala

Avainsana: ruokailutila

Aitoviikuna, tuoksupelargonia ja muut kasvisuosikit

Kasveja sisällä, kasveja ulkona. Tällä hetkellä ajatukset pyörivät pihaprojektin myötä enimmäkseen jälkimmäisissä, mutta kyllä sisäkasvi-innostuksenikin edelleen vireillä on. Syreeninoksien saatua sisältä lähtöpassit voimakkaan tuoksunsa ansiosta asettelin ruokapöydän somisteeksi muutaman viherkasvin. Miksi niiden aina tarvitsisi nököttää…

  • 2

AITOVIIKUNA

Kuningasbegoniani alkoi näyttää sellaisia merkkejä, että oli aika hankkia sen tilalle jotakin muuta. Viikuna on yksi lempikasvejani, ja koska viime vuotinen viikunapuuni ei koskaan herännyt tähän kevääseen, sain tästä hyvän syyn hankkia uuden. Tällä kertaa…

  • 2

ASPLUNDIN SENKKI

Viikon alussa meidän kotiin kannettiin eräs pitkään ja hartaasti odotettu huonekalu. Tilasin Asplundin Frame-senkin ruokasaliin jo ihan alkuvuodesta, ja nyt vihdoin senkki oli valmistunut ja sain sen kotiin sopivasti pääsiäiseksi. Vapaapäivien aikana onkin ollut kiva…

  • 0

VIIKONLOPPUKIMPPU OMALTA PIHALTA

Juuri nyt on alkamassa mielestäni paras aika vuodesta: valo lisääntyy, kevät koittaa ja ihana pitkä kesä on vielä kokonaan edessäpäin. Tämän myötä myös meille kukkien ja oksien ystäville koittaa onnenpäivät; hiljalleen kodin koristuksina voi taas…

  • 6

PALMUN KATVEESSA

Tunnustetaan: olen aika hullaantunut viherkasveihin. Sitä mukaa kun kevät on edennyt, on meidän kotikin muuttunut askel askeleelta vihreämpään suuntaan. Viherkasveilla saa niin mukavasti freesattua kotia ja täytettyä vähän tyhjiä nurkkiakin – ovat siis äärettömän helppo,…

  • 6

UUTTA KOTONA: TISCAN VILLAMATTO

Moni lukijani varmasti muistaakin viime joulukuisen matkani Romaniaan, jossa pääsin yhdessä pohjoismaisen bloggaajaporukan kanssa tutustumaan mattovalmistaja Tiscan tehtaaseen ja mattojentekoprosessiin sekä siinä sivussa myös Transylvanian seutuun. Matkan jälkeen Tiscan Walter yllätti meidät iloisesti lupaamalla meille…

  • 13

LEMPIKASVEJA

Viikonloppuna oli mukavasti aikaa ja innostusta laittaa kotia kevätkuntoon. Naputtelin tauluja seinille ja vaihtelin tyynyjä – heti tuli paljon raikkaampi fiilis. Tykkään toki tauluista nojailemassa rennosti seinääkin vasten, mutta kyllähän lopputulos on viimeistellympi, kun ne…

  • 4

RUOKASALISSA NYT

Terkut meidän ruokasalista! Tänään töistä palatessa koti kylpi valosta ja houkutti nappaamaan muutaman sattumanvaraisen kuvan. Eilisessä postauksessa näkyneet, kuvauslainassa olleet Marimekon tuotteet on siivottu pois, ja koti on taas niin sanotussa normaalitilassa. Stailauksen myötä muutama…

  • 10

HELENE

Viime viikolla piipahdin Turun Taidemuseon Helene Schjerfbeck -näyttelyssä. Näyttelyhän on ollut täällä jo syksystä asti, mutta sain itse käytyä paikalla vasta sen viimeisinä päivinä – tyypillistä minua. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, näyttely oli…

  • 14

JOULUPÖYDÄSSÄ

Tunnelmoidaan vielä hetki kulunutta joulua. Tässä muutamia kuvia joulupöydän kattauksesta, jotka nappasin hetki ennen joulupäivän vieraiden tuloa. Aattona ja Tapanina ruokailimme kaksistaan, ja kattaus ei tästä enää radikaalisti muuttunut. Paljon kirkasta lasia ja vihreitä joulukukkia;…

  • 4