Pihkala
Pihkala

Kuukausi: syyskuu 2018

Ilta makuuhuoneessa

Ihanaa perjantaita! Viikot tuntuvat kuluvan nyt supernopeaan ja taas voi todeta viikonlopun olevan käsillä. Alkavan viikonlopun suunnitelmissani on lähinnä rentoutumista, viime viikonvaihteen muutto ja tämät aiheuttamat kiireet ovat vaikuttaneet vielä tähänkin viikkoon ja nyt huomaan…

  • 4

Inspiroivia väriyhdistelmiä

Päädyin pitkästä aikaa surffailemaan ulkomaisissa blogeissa ja kiinteistönvälitysfirmojen sivuilla sisustusinspiraation perässä. Tällä kertaa haavin tarttui etenkin inspiroivia väriyhdistelmiä. Erilaiset sävyt ja niiden taidokkaat yhdistelmät jaksavat sykähdyttää aina, ja vähän omaperäisempi väripaletti tuo tiloihin heti ihan…

  • 1

Uudessa kodissa

Hei pitkästä aikaa! Viikonvaihteen muuttopuuhat aiheuttivat pienen päivitysviiveen täällä blogissa, mutta nyt on pahin kaaos selätetty ja aikaa palailla taas linjoille. Täällä sitä nyt ollaan, uudessa kodissa, ja hiljalleen nurkat alkavat muotoutua omanlaiseksi. Kaikki on…

  • 12

Ihanat kuviolasit

Saana ja Olli Habitare on parhaillaan täydessä vauhdissa ja some tulvillaan messuosastoja ja tuotejulkaisuja – kyllähän messujen annista pääsee näppärästi perille näinkin, vaikka messuvierailu taitaakin jäädä tänä vuonna väliin. Tämän vuoden Habitare-messuilla julkistettiin myös turkulaisen…

  • 2

Favourites of the month – syyskuu

Syyskuu on jo hyvässä vauhdissa ja huomenna starttaava Habitare tuo tullessaan varmasti monta uutta kiinnostavaa tuotejulkistusta. Näitä odotellessa keräilin kollaasiin muutamia syksyn himotuksiani. Hiljalleen alan päästä syyskauteen kiinni ja muhkeat tekstiilit, syvät sävyt, kynttilät ja…

  • 0

Valmistuva olohuone

Viikonloppu vierähti tuttuun tapaan nopeasti – ehkä vähän liiankin nopeasti, jos minulta kysytään. Varsin työteliään viikonvaihteen tuloksena asuntoni remontti on taas edistynyt ja olohuonekin alkaa hiljalleen valmistua. Vielä vähän pientä fiksausta ja huone on valmis,…

  • 6

Lauantaihetki ja sisustusinspiraatio

Ihanaa lauantaita! Täällä on startattu viikonloppu rennon oleskelun ja lehtien selailun myötä. Tulevasta viikosta on tulossa superkiireinen remontin, muuton ja muiden juttujen myötä, joten vapaahetkistä täytyy ottaa nyt kaikki irti. Täksikin viikonlopuksi on buukattu paljon…

  • 2

Tulevan kauden väritrendit – Jotun Lady 2019

Maalivalmistaja Jotun on julkaissut vuoden 2019 Jotun Lady -värikarttansa. Vaikka Jotunin maaleja ei Suomesta saakaan, on aina kiinnostavaa seurata pohjoismaiden eturiviin kuuluvan maalivalmistajan trendilinjauksia. Uusi värikartta on nimeltään Identity ja koostuu kolmesta teemasta. Nämä ovat…

  • 2

Harmaa makuuhuone ja muut remonttikuulumiset

Hyvää maanantaita ja terveiset remonttityömaalta! Viime viikon illat ja vapaapäivät kuluivat pitkälti näissä maisemissa ja sainkin hommat etenemään kuluneen viikon aikana jo tosi mukavasti. Tavoitteenani oli saada makuuhuone kuntoon viikon loppuun mennessä ja kyllähän se…

  • 2