Ilta makuuhuoneessa

Ihanaa perjantaita! Viikot tuntuvat kuluvan nyt supernopeaan ja taas voi todeta viikonlopun olevan käsillä. Alkavan viikonlopun suunnitelmissani on lähinnä rentoutumista, viime viikonvaihteen muutto ja tämät aiheuttamat kiireet ovat vaikuttaneet vielä tähänkin viikkoon ja nyt huomaan kaipaavani ennen kaikkea luontoa, rauhaa ja raitista ilmaa. Saas nähdä miten viikonlopuksi lupailtu syysmyräkkä vaikuttaa suunnitelmiini, mutta ainahan voi sytyttää kynttilän ja kaivautua peiton alle. Tässä muutamia tunnelmakuvia makuuhuoneesta, joiden mukaisissa tunnelmissa saa viikonloppu pitkälti kulua:

Makuuhuoneeni on itään päin ja siksi iltasella melko hämärä, ja savuisen harmahtava, vähän vihreään taittava seinäsävy korostaa hämyistä fiilistä entisestään. Pidän tästä tummasta tunnelmasta valtavan paljon, se tuo tilaan ihan oman tuntunsa. Lähtökohtaisesti olisi voinut ajatella, että hämärä huone vaatii vaalean ja valoisan seinäsävyn, mutta minä halusin päin vastoin korostaa juuri huoneen hämäryyttä – tähän päätökseen olen oikein tyytyväinen. Vuodevaatteilla voi tuoda halutessaan vaaleutta tai väriä tilaan, esimerkiksi nämä kämelinväriset Midnattin lakanat ovat minusta ihana kontrasti tilassa. Jospa viikonloppuna kiinnittäisi vielä yöpöydät seinään ja fiksaisi muutaman pienen jutun kuntoon, sitten huone alkaa olla tältä osaa siinä.

Nääihin kuviin, näihin tunnelmiin – ihanaa viikonloppua!


Weekend mood in my new bedroom. I really like the cosy, dark feeling of the room, the grey-greenish wall color was a perfect choice.

Kommentit (12)
  1. Viivi / Pilviraitti
    21.9.2018, 19:16

    Onpa ihana pehmeä tumma tunnelma! Paljon onnea uuteen kauniiseen kotiin. 🙂

    1. Kiitos! Joo, minäkin tykkään tuosta hämyisästä tunnelmasta, tummat seinät luovat ihan omanlaisen fiiliksen tuonne.

  2. Sanna /Sisustus COCO
    22.9.2018, 07:50

    Upea kokonaisuus ja tunnelma.

    1. Kiitos Sanna! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *