Blogit
muotoseikka\

PIENI KIRSIKKAPUU JA MAISTIAINEN PIHASTA

KIRSIKKAPUU_IMG_3528

KIRSIKKAPUU_IMG_3536

KIRSIKKAPUU_IMG_3555

KIRSIKKAPUU_IMG_3539

KIRSIKKAPUU_IMG_3540

Piha on herännyt talviunesta.
Kaikkialla alkaa hiljalleen vihertää
– paikoin jopa rehottaa – ja sen
innoittamina mekin olemme tarttuneet
erilaisiin pihahommiin. Pihan oikea sivu
on kokenut varsinaisen muodonmuutoksen,
kun siirsin toimintoja paikasta toiseen
ja meille saapui hartaasti odotettu
hiekkalaatikko. Mutta tästä
muutoksesta lisää myöhemmin.

Sitä ennen halusin vilauttaa teille
pientä ja sympaattista kirsikkapuuta, joka
on puhjennut omaan vaatimattomaan
hanamiinsa hiekkalaatikon kulmalla.
Olen saanut taimen pari vuotta sitten
pienenä risuna ystävältä, jonka
kirsikkapuun jälkeläinen tämä on.
Puu oli edellisessä kodissamme
valeistutuksessa pensaikossa, ja täällä
nykyisessä kodissa se pääsi vihdoin
oikeaan istutuspaikkaan.
Rakastan kirsikkapuita, ja vaikka
omani on vielä melkoinen planttu,
se on hyvin tärkeä osa pihaa.
Kevään ensimmäisenä kukkijana
se saa myös osakseen paljon huomiota.

Pihan suurimmat työt alkavat olla
viime kesän suuren rutistuksen ja
tämän alkukesän puuhien jälkeen
melko pitkällä, joten tänä kesänä
saamme varmasti nauttia pihasta
pitkään ja hartaudella. Tätä on kaivattu.
Kun vielä nurmikko pääsee kunnolla
toipumaan talvesta ja uskallamme
siistiä sen lyhyeksi, aion istua iltoja
pihassa ja vain katsella ympärilleni.
Pian luvassa laajempia kuvia
muutoksista.

Joko sinun pihassasi kukkii?


Little white cherry tree is in bloom.
So tiny but adoring.


seuraa – follow
FACEBOOKISSABLOGLOVINISSAINSTAGRAMISSA

Kommentit (2)

  1. Hanna/Pastellimaja

    Näyttääpä kauniilta ja vehreältä jo siellä! Täällä idässä kesän tulo on vielä vähän vaiheessa ja omasta pihasta tällä hetkellä vain haaveillen :). Ehkä sitten ensi kesänä pääsen itsekin sitä kunnolla suunnittelemaan.

    • vilja

      Yhtäkkiä meidän piha lehahti vihreäksi ja kukkapenkissäkin perennat on jo melko isoja. Meillä on muutenkin melkoisen kasvitiheä piha, joten kun kasvit pääsevät vauhtiin, se on menoa. Teillä on tapahtumassa siellä niin paljon mahtavia taikoja talon kanssa, että piha ehtii odottaa! Ulkoportaillakin voi juoda kahvia ja katsella maisemaa pihan yli. Heti ei tarvitse olla puutarha kondiksessa. Iloa puuhiin!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *