Blogit
muotoseikka\

ONNEKAS JA ONNELLINEN – SILENT-VAASIT

Hypin ilosta kattoon, kun kuulin voittaneeni Vihreän talon (klik!) arvonnassa
kaksi Muuton Silent-maljakkoa lisää sen yhden minulla jo ennestään olleen
kaveriksi. Olette ehkä huomanneet, että tämä on ehdoton maljakkosuosikkini,
ja olen ihan heikkona sen eleettömään, yksinkertaiseen muotoiluun ja kevyisiin
sävyihin. Minulla oli jo ennestään suuri harmaa Silent-vaasi, ja nyt valitsin
sen kaveriksi vihreän suuren ja harmaan pienen maljakon.
Silent-maljakon vihreä väri on luonnossa hyvin kaunis, mutta jostain syystä
sitä oli vaikea tallentaa kameralla. Minusta harmaa ja vihreä
sopivat upeasti yhteen, ja juuri tuollaisena runsaan oloisena kokoelmana
maljakot miellyttävät nyt silmääni sohvapöydällä.
Maljakoissa viihtyvät jo kohta kolme viikkoa sitten ostamani
eukalyptuksen oksat. Eukalyptushan on ollut melkoinen trendikasvi
jo useamman vuoden ajan, mutta minun silmissäni sen viehätys ei
vain hälvene. Lisäksi jos saa kolmella eurolla itselleen vihreää
silmäniloa useiksi viikoiksi, on ostos ehdottomasti kannattava.
Leppoisaa palmusunnuntaita! Jostain syystä meillä ei ole ovikello
soinut, vaikka varasin virpojille herkkujakin.

 
I won two more Muuto Silent vases from Vihreä talo blog’s give away.
I couldn’t be happier about this price. I already had one in grey, and these new
ones in green and grey obviously fit together with it just perfectly.
 
I haven’t lost my interest in eucalyptus although it has been trendy for
a good while now. It’s pale green is just perfect for my taste.
 
Have a happy Sunday!

Kommentit (20)

  1. hanna

    Onnea voittajalle:), kaunis asetelma!

    • vilja

      Kiitos! Kiva kuulla.

  2. Sar P

    Onnittelut voitosta.
    Upeita kuvia.
    Tykkään sekä maljakoista että oksista.

    • vilja

      Kiitos! Lämmittää mieltä.

  3. JohannaL / Koti Aurorassa

    Onnentyttö 🙂 Silent-vaasista haaveillaan täälläkin.

    • vilja

      Kieltämättä on onnekas olo. 🙂

  4. S – Beauty of Life

    OnneaOnnea. Tämä on niin kaunis maljakko <3

    • vilja

      Kiitos! On se kyllä aikamoinen kaunotar.

  5. Kristiina / Deko 133 -blogi

    Huikea arvontavoitto, onnea! 🙂 Meilläkään ei käynyt yhtään virpojia, vaikka lapsiväkeä lähimailla asuu. Osasin kyllä jo viime vuosien perusteella varautua asiaan, joten suklaamunat jäivät kauppaan. 🙂

    • vilja

      Minäkin ajattelin, että tuleekohan kukaan kun ei tosiaan viime vuonnakaan tullut, mutta varasin sitten kuitenkin jotain. No, eiköhän ne tule syötyä 😀

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *