Blogit
Lunni leipoo

Ystävänpäivän suklaavanukas

Ihanaa ystävänpäivää! Tänään saa muistaa rakkaita – tai ihan vaikka itseään – ihanilla herkuilla. Kevät on kyllä varsinaista leivonnaistan juhlaa, kun laskiainen ja Runebergin päiväkin vasta olivat. Ystävänpäivänä voisi heittäytyä vaikka kuinka villiksi vaaleanpunaisen ja koristelujen kanssa, mutta minä päädyin johonkin todella simppeliin. Tämä tummasta suklaasta tehty ja kuivatulla vadelmalla viimeistelty suklaavanukas sulattaa kenen tahansa sydämen! <3

Vanukas eroaa moussesta siinä, että vanukas kypsennetään kattilassa ja siihen tulee sitovaksi aineeksi yleensä munaa. Esimerkiksi suklaamousseen ei yleensä tule munaa vaan kermavaahtoa jämäköittämään moussea, mutta vanukas on vielä jämäkämpää rakenteeltaan. Kylmänä nautittuna tumman suklainen vanukas on todella hurmaava ja muistuttaa myös lapsuuden herkuista. Jacky-vanukkaat olivat suosikkejani pienenä, ja tämä suklaavanukas on vähän kuin aikuisten versio lapsuuden lempivanukkaasta.

Vanukasta voi tehdä aivan hyvin myös muulloinkin kuin ystävänpäivänä. Samoin kuin viime vuonna tekemiäni sydämenmuotoisia Nutella-banaanipannareita! Poimi talteen molemmat reseptin viikonlopun herkutteluja varten.

Suklaavanukas vadelmalla

Ainekset
( 2 Annosta )

50 g
tummaa suklaata
15 g
voita
2 1/2 dl
kevytmaitoa
3/4 dl
sokeria
1 rkl
kaakaojauhetta
1 rkl
maissitärkkelystä
2 kpl
munankeltuaista
2 rkl
kuohukermaa
1/2 dl
kuivattuja vadelmia
45 min
{
AKTIIVINEN 15 min
PASSIIVINEN 30 min

Tee näin:

Sulata varovaisesti mikrossa keskenään suklaa ja voi. Anna jäähtyä.

Yhdistä jäähtyneeseen suklaaseen munankeltuaiset.

Mittaa kattilaan maito ja 1/4 dl sokerista. Kun seos höyryää, sekoita siihen vispilällä loput sokerista, kaakaojauhe ja maissitärkkelys. Ota pois levyltä.

Kaada joukkoon hiljalleen, samalla sekoittaen suklaaseos. Lisää myös kerma.

Laita kattila takaisin levylle ja sekoita samalla kunnes seos kiehahtaa. Anna poreilla pienemmällä lämmöllä n. 30 sekuntia ja ota pois levyltä.

Sekoita vielä sileäksi ja jaa kahteen kulhoon.

Anna vanukkaiden jäähtyä n. 30 minuuttia jääkaapissa ennen tarjoamista. Viimeistele kuivatuilla vadelmilla.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *