Blogit
Lunni leipoo

Juttusarja 2/4: Leipurin perustyövälineet

 

style=”text-align: justify;”>

Hei taas juttusarjan tiimoilta! Viime viikolla kirjoittelin pursottamisesta ja lempityllistani, tällä kertaa vuorossa ovat leipurin muutkin työvälineet. Juttusarjan toisessa osassa ajattelin esitellä kätevimmiksi osoittautuneita ja eniten käytössäni olevia leivontatarvikkeita, joilla jokainen pääsee alkuun perusleivonnassa. Näitä välineitä tarvitset, jos haluat leipoa erityisesti muffineita, kakkuja, leivoksia ja keksejä. Fantasiakakuille on ihan oma välineistönsä, josta minulla ei ole sanoa juuta eikä jaata. Koitin tosissani tiivistää välineistön ihan muutamiin juttuihin, joita itse käytän useimmiten, ja jätin suosiolla hienoudet pois. Näillä välineillä pääsee minun mielestäni hyvin alkuun, ja lisää tarvikkeita voi alkaa hankkia kun omat mielenkiinnonkohteet leivonnassa selkiytyvät.

1. Irtopohjainen kakkuvuoka

Paistan melkein kaikki kakkuni tässä irtopohjaisessa kakkuvuoassa, ja monikäyttöinen vuoka sopii myös hyydytettyjen kakkujen tekemiseen. Jos haluan paistaa esimerkiksi sokerikakun pohjan tasaisesti, kietaisen silikonisen suojuksen (Lékué-vuoasta) ympärille tasaamaan lämpötilaa. Irtopohjaisia kakkuvuokia on eri kokoja 10-senttisistä 26-senttisiin, mutta olen kokenut 20-senttisen parhaimmaksi omiin tarkoituksiini. Monet ulkomaiset ohjeet on mitoitettu n. 20-senttiselle vuoalle, jolloin 24-senttiseen vuokaan tehtynä tulos on yleensä tylsän litteä. 20-senttistä vuokaa saa yleensä hakea hieman enemmän kuin 24-senttistä, mutta omani löysin Stockmannilta. 20-senttisen vuoan lisäksi minulla on 15-senttinen irtopohjavuoka, jota käytän jos haluan erityisen pienen tai erityisen korkean kakun. Esimerkiksi Linda Lomelinon ohjeissa käytetään 15-senttistä vuokaa.

2. Aaltoreunainen piirakkavuoka

Klassinen aaltoreunainen piirakkavuoka on melkein yhtä usein käytössä kuin irtopohjavuokakin. Tässä valmistan sekä suolaiset että makeat piirakat, ja halkaisija vuoassa on 20 senttiä. Panostaisin hieman pienempään ja korkeareunaisempaan piirakkavuokaan, varsinkin jos tykkää tehdä quiche-piirakoita. Omassa vuoassani on irrotettava pohja, mutta se ei ole mielestäni piirakkavuoassa välttämätöntä. Lisäksi minulla on monenlaisia muitakin piirakkavuokia, jotka ovat kuitenkin paljon vähemmällä käytöllä. Toiseksi eniten käyttöä tulee n. 10-senttisille tartalettivuoille (6 kpl), joita suosittelen piirakan ystäville.

3. Mitta-astiat

Kaikilla on varmasti kotonaan mittalusikkasarja, jossa on desin, puolen desin, ruokalusikan, teelusikan ja ehkä vielä maustemitan kokoiset lusikat. Lisäksi kannattaa hankkia puolen litran mittakannu (tässä luki ensin puolen desin mittakannu, hehee), jossa on hyvä mitta-asteikko kannun sisäpuolella. 

4. Kulhoja ja nuolija

Kannattaa hankkia ainakin yksi suuri metallinen tai lasinen kulho sekoitusta ja vatkaamista varten. Metallinen ja lasinen kulho pysyy paremmin puhtaana eikä päästä makua, toisin kuin muovinen. Esimerkiksi lemon curdia keittäessä käytän aina vesihauteessa metallikulhoa, koska hapan sitruuna saattaa imeä makua muovikulhosta. Lisäksi valkuaisvaahdon teen mielelläni aina metallikulhossa. Muut kulhot voivat olla hyvin muovisia, mielellään eri kokoisia. Lisäksi tarvitset hyvän nuolijan, jolla pystyt sekoittamaan vaahtoja ja taikinoita pohjia myöten. Nuolijalla saa myös kaiken taikinan vuokaan asti todella kätevästi.

5. Muffinipelti ja paperisia vuokia

Teen muffineita todella usein, eivätkä muffinit yksinkertaisesti onnistu ilman muffinipeltiä! Ilman peltiä, pelkissä löysissä paperivuoissa paistetut muffinit kasvavat leveyttä eivätkä korkeutta, eikä rakenteesta tule oikeanlainen. 12-koloinen muffinipelti ei maksa kuin ehkä kymmenen euroa, ja siinä voi muffinien lisäksi valmistaa esimerkiksi minipiiraita tai muita minikakkusia. Kun ostaa paperisia vuokia, muffinivuoan peseminenkin helpottuu. Näillä kahdella onnistut aina muffineiden teossa! 

6. Metallivispilä ja sitruunankuoriraastin

Kaksi välinettä, jotka ovat todella usein käytössäni keittiössä, ovat metallinen vispilä ja raastin, jolla saa hienoa sitruunankuoriraastetta. Minulla on myös silikoninen vispilä, mutta usko minua: hanki metallinen! Silikonisesta ei ole mihinkään, kun taas metallista olen käyttänyt ongelmitta vaniljakastikkeiden ja curdien keittämisessä. Sitruunankuoriraastin tulee toden totta tarpeeseen, jos teet minun resepteilläni herkkuja. Sitruunan kuorta eksyy lähes kaikkialle minun keittiössäni…

7. Digitaalivaaka

Pärjäsin kauan ilman digitaalivaakaa, mutta enää en voisi kuvitellakaan leipovani ilman sitä. Voisin melkein kuulostaa niin dramaattiselta, että julistan jakavani elämäni kahteen osaan: aikaan ilman vaakaa ja aikaan vaa’an kanssa. Vaa’an käyttäminen on myös tuottanut hieman onnistuneempia kakkuja ja macaroneja, enkä ole siis katunut tuota noin 20 euron ostosta hetkeäkään. Vaa’an käyttäminen on tietysti tarkempaa kuin mitta-astioilla mittaaminen, mutta vaaka myös säästää tiskiä ja nopeuttaa leipomista kovasti. Oman vaakani (johon olen ollut todella tyytyväinen) ostin aikaoinaan Clas Ohlsonilta, joten kannattaa vilkaista kaupan valikoima jos on miettinyt vaa’an ostamista.

Onko teillä joitakin muita leivonta-/keittiövälineitä, joita ilman ette pärjäisi?

Kommentit (8)

  1. annamaria

    Kotoilija: Hauska kuulla, että muutkin ovat niin kiintyneet keittiövaakoihinsa! Yleiskone taas on ollut minulla todella kauan haaveissa, mutta olen päättänyt panostaa kerralla hyvään. Lisäksi keittiökin saisi olla hieman suurempi tai sitten joistakin keittiökoneista pitäisi luopua…

  2. Minna Vuo-Cho

    On muuten noissa paperisissa muffinssivuoissakin paljon eroja. Aina välillä on tullut testailtua. Osasta tulee rasva läpi ja kuviot katoavat, toiset pitävät muotonsa ja värinsä tosi hyvin.

  3. annamaria

    Minna: No ihan totta! Nuo kuvassa olevat valkoiset Brunon leivosvuoat ovat aika jämäköitä ja hyviä. Onko sinulla jotain lempparia noissa paperisissa muffinivuoissa?

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *