Blogit
Kasvihormoni

Kolme- ja nelikymppisen erot

Vaihdoin esittelytekstini jo kuukausi sitten ja siinä väitetään, että olen neilkymppinen. En ole, sillä täytän maagisen tasaluvun vasta huomenna. Olen vain halunnut mutustella nelikymppisyyttäni rauhassa, välttääkseni paniikit, sokit ja kriisit. Onneksi sain lukulasitkin jo neljä vuotta sitten, niin siitäkin vanhentumisen kauhusta on jo ehditty pääsemään.

Samalla olen pohtinut, miten eroan nyt verrattuna siihen, kun täytin kolmekymmentä. Keräsin alle blogiin sopivia totuuksista elämästä nyt ja kymmenen vuotta sitten.

Blogin sankari hädin tuskin kolmekymppisenä. Viisaus vielä tulollaan.
Blogin sankari hädin tuskin kolmekymppisenä (ikävuodet isosta kuvasta kirjanlukujärjestyksessä). Viisaus vielä tulollaan ja ymmärrys avautumassa.
  • Kolmekymppisenä olin puutarhan omistaja, joka haaveili pihan pikaisesta muutoksesta. Kymmentä vuotta ja paria puutarhaa myöhemmin olen ymmärtänyt, että muutos vaatii aikaa sekä talkoolaisia ja siitä seuraava kasvu kaipaa aikaa vielä enemmän. Muutos on pikainen vain, kun mukana on jonkun muun kustantama kuvausryhmä ja jälkituotantoryhmä.
  • Kolmekymppisenä huullaannuin kaikesta tiedosta, mitä puutarhasta ja sen hoidosta saattoi löytää. Nelikymppisenä tuo tieto on siirtynyt puutarhuroinnin pääomaksi, eikä muistiinpanoja enää kaivata tekemisen aloittamiseen. Kymmenessä vuodessa oppii kumman paljon kun on motivaatio kohdallaan.
  • Kymmenen vuotta sitten karkasin puutarhaan aina, kun siihen oli mahdollisuus. Upotin lapion multaan ja nautin siitä tunteesta, minkä fyysinen työ toi, olin sitten raskaana, työttömänä tai ylityöllistettynä. Kymmenen kuluneen vuoden aikana olen terapoinut itseäni tuhannet kerrat puutarhassa ja olen edelleen sitä mieltä, että puutarha on paras paikka mielenrauhalle, tekee siellä töitä hiki selässä tai vain nauttien ympäristöstä kaikilla aisteilla.
piha2011_kasvihormoni-1
Äärettömän helppohoitoinen piha. Pohjatyöt priimaa, kasvit käytännössä vain tuotu paikalle. Kuin unelma, ilman minun ansioitani.
  • Kolmekymppisenä minulla oli puutarha, jonka pohjatyöt oli tehty ammattilaisen neuvoja noudattaen. Ajattelin, että kuka vaan voi olla mestaripuutarhuri, sillä kaikki kokeilut onnistuivat. Nyt kymmentä vuotta myöhemmin osaan olla rehelliesti puupäätarhuri ja arvostaa sitä, kun oikea kasvi päätyy oikeaan paikkaan minusta huolimatta tai siksi, että ymmärrän jo kasvualustan merkityksen ja valitsen kasville oikean paikan puutarhasta. Ja silti se puupäätarhuri onnistuu mokaamaan monta hyvää mahdollisuutta jollain huolimattomuudella.
  • Kolmekymppisenä arvostin vanhaa puutarhaa, sillä halusin heti valmiit puut. Nyt nelikymppisenä muistan taas, miten ihania ne täyteen kokoon kasvaneet puut ovat ja osaan valita seuraavan puutarhan jälleen sillä perusteella, että siellä on jo olemassa puita. Seuraavassa pihassa ei ehdi enää kasvattaa omaa tukkipuustoa tikuista alkaen, sen olen nykyisessä puutarhassani ehtinyt havaitsemaan.
  • Kymmenen vuotta sitten, nuorena kolmekymppisenä, omaksuin netistä neuvon, että tee puutarhasta kokonaissuunnitelma ja toteuta sitä sen jälkeen pala kerrallaan. Olen kiitollinen siitä, että ymmärsin noudattaa tuota oppia niin edellisessä kuin tässä nykyisessäkin pihassani. Sillä on vältetty monta hamsterimaniaa ja keväänkaipuun sammutusta taimistolla. Nytkin tekisi mieli juosta katsomaan ensimmäisiä puutarhaan tarjottavia puita ja hankkia nelikymppisomenapuu, mutta tiedän, että ei sitä saa tuonne mahtumaan. Ostan kimpun kukkia.
sini35-39
Bloginpitäjän ikävuodet siitä eteenpäin, kun ne on voinut pyöristää neljäänkymmeneen. Kuvat Kasvihormonin (sen kolmannen lapseni) elinajalta.

Onnea minulle ja tervetuloa seuraamaan nelikymppisen puupäätarhurin pihaelämää!

kuhanpuutarha_kasvihormoni-3

Tomorrow, I’m turning forty, HBD for me.

Millaisia puutarhaoivalluksia sinä olet saanut? Jaa viisautesi minulle!

Sini K. ♥ kasvihormoni@gmail.com

Kommentit (16)

  1. pioni

    Onnea synttärisankarille!
    Hyvin ole oivaltanut juuri tuon munkin oppiman ajatuksen, puutarhassa ei tarvi koko ajan heilua työkalujen kanssa, vaan toisinaa (useinkin) voi vaeltaa kahvikupposen kanssa. Tai vain istua ja nauttia:)

    • Sini K.

      Kiitos <3. Nautinnon tuottaminen on puutarhan yksi tärkeimpiä ominaisuuksia. Onneksi se voi tuottaa sitä niin monella eri tasolla, myös työn merkeissä.

  2. Jonspe

    Myöhästyneet onnittelut!

    Ja olipa hauska postaus lukea kokemuksen mukanaan tuomista oivalluksista. Välillä on muutenkin mielenkiintoista katsoa hieman taakseen ja pohtia, mitä oppeja jäänyt elämän varrella mieleen. Huomaan kulkeneeni osittain samoja polkuja, mutta osa on osunut kohdalleni jo alle kolmekymppisenä, ehkä sen takia, että oma elämä on asettunut nykyiseen uomaansa jo aika nuorena. Meillä myös jo pohditaan, onko nykyinen koti se viimeinen – miehen mielestä tästä luovutaan, kun lapset on luotsattu maailmalle eikä tarvita kahdestaan näin paljon neliöitä. Ajatus tuntuu jo nyt todella haikealle, enkä ehkä malttaisi jättää kaikkia kasveja taakseni, ennemmin siirtäisin osan esim. vanhempieni eläketalon puutarhaan. Noh, katsotaan, tulevaisuudesta kun ei voi tietää 🙂

    Aurinkoista loppuviikkoa!

    • Sini K.

      Kiitos onnentoivotuksista!

      Minä olen kärrännyt kasveja turvaan sukulaisille. Kuvittelen, että saan niitä sitten joskus muuton tullessa sieltä takaisin. Ja aina välillähän saa lukea juttuja niistä puutarhoista, joissa muuttokuormista tärkein on ollut se viisi peräkärryllistä kasveja. Ehkä teilläkin 🙂

  3. Liisa// Multaasormissa

    Ihana postaus ja onnea näin jälkikäteen!

    • Sini K.

      Kiitos Liisa! <3

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *