Blogit
Aurinko ja kuu

äiti

Edelliseen postaukseen jatketta…
Jäi nimittäin mietityttämään lause ”ole ihan vaan äiti” .
Tässäpä kaverillisia arvoja arvostaville vanhemmille pähkinä purtavaksi…
Tätä aihetta on jonkun verran nimittäin ystäväpiireissä pohdittu.
Kaikilla taitaa olla se oma ihanne mielikuva siitä, millainen vanhempi haluaisi olla.
Tämä pohdinta tulee selkeästi ajankohtaiseksi lasten tullessa johonkin teittyyn ikään – siis kasvaessa.
Koen enemmänkin olevani perinteinen äiti kuin kaverillinen.
Mutta silti tytär pelkäsi minun olevan liian kaverillinen.
Tajusin mitä hän tarkoitti kun aamulla sain kyynärpää tönäisyn kylkeen(sovittu merkki).
Olin eläytynyt tyttöjen juttuihin aamupalapöydässä ilmeisesti liian syvällisesti ja lipsunut äidin olemuksestani…
Suutari pysyköön lestissään.
Silti kuulen useinkin tyttäreni sanovan kavereilleen ”mutta äidille voi kyllä kertoa…ei se kerro…miksi kertoisi.”
Aika ihana luottamuksen osoitus.

Kommentit (0)

  1. Satunkaa

    Huomenta vaan! hm…niinpä…meillä ei tuota kaverillisuus-ongelmaa ole ollut (lapset 4, 9 ja 11), ainaskaan vielä. Yritän pysytellä äidin roolissa vaik välil rooli hukassakin.. Mutta lasten perimmäisistä ajatuksista…tyttären ystväväkirjasta luin että hän ihailee…ÄITIÄ! Tuli kyynel silmään. Ja samaan aikaan poika, vanhin, häpeää silmät päästään kun lähden kaupungille baskeri päässä…
    SIIS NIIN TÖRKEE HATTU! Meinas taas kihota kyynel silmään!

    On ne niin ihania! 🙂

    Suloista sunnuntaita sulle!

  2. eilen tänään huomenna

    Empä ole tullut ennen ajatelleeksi,mutta oma äitini hyppelehti luontevasti äitiyden ja ystävän roolista toiseen.

    Luulisi sen olevankin niin aika aitoa meinikiä… mutta välillä tulee kyynärpäätä kylkeen.

    Meillä täälä rintamamiestalo myös. Puolitoista vuotta on asuttu -ja rempattu, enkä lähde täältä enää kulumallakaan. Olenkin ajatellut ottaa etelän mummoista mallia ja vanhemmiten istua tuossa etupihan puolella portailla päivät pitkät. Jos sille päälle satun huutelen hävyttömyyksiä ohikulkijoille.

  3. violet

    OI voi kun noita kaveriäitejä seuraa välillä…myötähäpeän tunne on sanoinkuvaamaton.
    Tarkoitan tällä nyt sellaisia jotka yrittävät päästä sinne jonnekin samoille aalloille missä lapset kulkevat, jotka pukeutuvat samanlaisiin vaatteisiin kun esiteininsä jne.

    Minä saan huomata lasten häpeää joskus siksi, että puhun suomea heille. Yleensä se on ok mutta joissakin tilanteissa huomaan että ovat noloja kun muut katsovat. Puhun silti.

  4. Liivia

    Olen ehdottomasti äitiyden kannalla! Ja samaa mieltä kuin Violet, myötähäpeää, jos rupeaa jälkikasvulleen liiaksi kaveriksi. En myöskään pidä siitä, että lapset puhuttelevat etunimillä vanhempiaan.

    Yhdessä voi tehdä, olla ja jakaa, mutta raja pitää tietää.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *