Valkoisen Harmajan keittiö

Täällä on pilvinen päivä ja nyt tällä hetkellä sataa vettäkin. Tällaiset päivät ovat minusta mukavia vaihteeksi; saa hyvällä omalla tunnolla häärätä sisätiloissa. Aamulla järjestimme lastenhuoneita (vaihdoin vähän laatikostojen paikkoja) ja nyt kun lapset nukkuvat päiväunia, Mankku häärää ulkona varastossa ja minä olen siivonnut keittiötä. Niinpä ajattelin tehdä pienen keittiöpostauksen.
Valmiista keittiöstä on jo vilahdellut kuvia täällä blogissa, mutta tämä postaus on omistettu pelkästään keittiölle. Kuvapläjäys olkaa hyvä:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Leipäkori

 

Suola ja sokeri

 

 

 

 

Kalenteri näyttää tyhjältä heinäkuussa

Muutamia pieniä juttuja puuttuu vielä, kuten silikonit välitilasta, peitelevyä kylmäkaappien kohdalta sekä lista parketin ja laatoituksen välistä (en haluaisi listaa, mutta pakko se on kai laittaa), mutta aika valmista alkaa olla. Keittiömme on hyvin vaalea, joten sijoittelin muutamia puuesineitä sinne (niitä kirppislöytöjä) tuomaan lämpöä. Muutama yrttiruukkukin näyttäisi hyvältä tason päällä, mutta minun viherpeukalotaidoillani ne eivät kauaa eläisi.

Olen oikein tyytyväinen keittiön toiminnallisuuteen, mutta niin kuin olen aiemmin kertonut (täällä), roskikset ärsyttävät minua suunnattomasti! Tässä ensin muutama kuva, jotta tiedätte mitä tarkoitan:

Ylälaatikko ei ole kokonainen laatikko, sillä lavuaarin on mahduttava tuohon

 

 

Alalaatikossa on kaksi roskissankoa (kolmas ei mahdu, vaikka pitäisi)

Nuo roskikset eivät ole yhtään toimivat, sillä roskat ovat alemmassa laatikossa ja jos yksikään pakkaus tms. tulee roskiksen yli, tökkää ylimmäinen laatikosto tuon roskan alemman laatikon ja rungon väliin, jolloin ovi ei mene kunnolla kiinni. Muutenkin on ärsyttävää kurotella alaspäin roskislaatikkoa avattaessa. Haluaisin, että roskis avautuisi tuosta ylimmästä laatikosta (joka ei edes ole kokonainen laatikko). Silloin myös roskisten yläpuolelle jäisi enemmän tilaa eikä tarvitsisi viedä puolityhjiä roskapusseja ulos isoon roskalaatikkoon. Täytyy varmaan itse yrittää säveltää sellainen ratkaisu…

Niin ja mainittakoon vielä, että meillä on oikeasti kolme roskissankoa: kaksi pienempää ja yksi iso. Mutta ne eivät millään ilveellä mahdu kaikki tuohon laatikkoon, vaikka Topin mukaan pitäisi mahtua. Pitäisi saada aikaiseksi vielä kerran reklamoida tuosta…

Toinen juttu, mikä harmittaa keittiössä on Kerapoxy sauma-aineen jämähtäminen laattoihin (siitäkin olen teille jo maininnut). En tiedä miten sen saisi pois muuta kuin jotenkin mekaanisesti. Ei sitä sauma-ainetta huomaa muuta kuin joissakin valaistuksissa. Se näkyy kiiltävämpänä kohtana laattojen saumojen ympärillä. Esim. seuraavassa kuvassa sitä näkyy jos tarkasti katsoo lehtikorin lähellä olevia laattoja:

Lähiaikoina on sitten luvassa vihdoin niitä lastenhuonepostauksiakin, kun niitä olitte toivoneet. 🙂 Sen verran voisin vielä ”raksan” edistymisestä kertoa, että talo ja saunarakennus on nyt maalattu ulkoapäin kertaalleen ja Harmaja-koristerimoitukset on kiinnitetty talon päätyihin; siitäkin postaus tulossa. Olemme mitanneet terassien paikkoja ja kysyneet tarjouksia lehtikuusesta, eli pian lähtee terassivärkitkin tilaukseen. Mankku on halunnut siirtyä välillä saunarakennuksen kimppuun, joten hän on tehnyt varasto-osuuden valmiiksi ja siitäkin voisin postailla. Aika kivasti on siis edistynyt viime aikoina, eikä meillä ole vielä edes kesäloma! 🙂

Kiitos muuten kaikille edelliseen postaukseen kommentoinneille! On tosi kiva lukea vähän enemmän teistä ja pyrin tässä viikonlopun aikana tekemään vierailuja teidänkin blogeihin. 🙂 Jonkin verran näyttää lukijakuntani muuttuneen edelliseen blogiin verrattuna, mutta on tosi kiva huomata, että muutamat blogiystävät ovat seuranneet minua tännekin puolelle. Itse luen vielä aika samoja blogeja kuin ennenkin, mutta toki mukaan on tullut lisää raksa- ja sisustusblogeja. Yritän kommentoida useammin teidän blogeissa, sillä se on vähän jäänyt minulla taka-alalle.

Mukavaa lauantaita!

(Vinkki: kaikki keittiöaiheiset postaukset saat nähtäville klikkaamalla vasemmasta reunasta keittiö-aihealuetta. Siellä juttua keittiöstä ihan sen suunnitteluvaiheesta saakka.)

Kommentit
  1. 2

    Anonymous sanoo

    >Ihanan valoisa ja avara keittiö teillä ja tosi kiva tuo Tolomeon seinävalaisin!Olohuonepostausta odotellen :)-I-

  2. 3

    Anu ja Ninja sanoo

    >Jäin miettimään tota allaskaappia/laatikkoa. Meilläkin on altaan alla kaksi laatikkoa (Kvikin Mano -keittiö). Laatikot ovat ihan kokonaiset. Ylemmässä meillä on pusseissa sekalaisia kierrätykseen meneviä tavaroita, alemmassa tyhjät pullot ja tölkit. (Meillä on erikseen Stalan 20 cm leveät roskisvetolaatikot. Niissä on kaksi laatikkoa päällekkäin, kummassakin kaksi roskista peräkkäin. Käytännössä ylemmässä on peräkkäin sekäjäte ja komposti ja alemmassa säilytetään vain tyhjiä muovikasseja molemmissa roskiksissa.) Mutta siis meillä allas ei vie siitä laatikosta mitään. Mä en ymmärrä mikä ero näissä voi olla?Eli ei mun kommentista ole mitään hyötyä.Keittiö on tosi lämminhenkinen moderniudestaan huolimatta. Kaunis.anu

  3. 4

    Miranda sanoo

    >Oi, teillä on niin ihanan avaraa <3 Tässä oikein ahdistuu oman keittiön pienuudesta :/

  4. 5

    RUMBO sanoo

    >Kaunis on köökki, siitä ei pääse mihinkään. Ja kellot ja taulut seinillä. Ihan kade kun meillä ei, mutta omaa saamattomuutta se vain on.Itseä oikein, suoralta kädeltä vi*****aa, kun rikoin oman alle vuoden vanhan roskisvetolaatikon kun runttasin vähän liian kovalla kädellä muovipusseja alaspäin. Kuului vaan räks ja koko helahoito tippui alaspäin. En tiä saako ees korjattua, pikkasen ottaa siis aivoon. Nyt roskis on tuossa niin "hyvällä" kohtaa, että kun selkänsä kääntää niin pieni emäntä on sitä tyhjentämässä.Mukavaa lauantai ehtoota. Lastenhuonepostauksia ootellen.

  5. 6

    Helena sanoo

    >On kaunis, avara ja valoisa. Siinä on tilaa häärätä ja kokkailla. Ihana!

  6. 7

    Hennis sanoo

    >No hei, kerrohan, millaista listaa olette suunnitelleet laatan ja parketin väliin? Meillä ihan samanlainen sauma (sävytkin todella lähellä teidän) ja silikonisauma niiden välissä on alkanut ikävästi tummua ja parketti selvästi ottanut osumaa tuosta saumakohdasta tämän reilun puolen vuoden aikana mitä olemme asuneet. Meinasimme siis ensin jättää listatta, mutta valitettavasti näyttää siltä, että lista on jossain vaiheessa laitettava… Ei vaan yhtään säteile, että millainen lista tuossa olisi edes likikään siedettävä.Niin ja edelliseen postaukseenkin voisin sen verran kommentoida, että minä anonyymi blogiton löysin tänne joskus aikoja sitten jonkun (iltapäivä?)lehden pikkupikkumaininnan myötä. Olitte silloin aloittelemassa raksatouhua ja meillä oli sama meininki. Ollaan siis joulukuussa muutettu uuteen kotiimme ja tämä oli tosiaan meillekin se toinen kierros, eka valmistui -05. Tyylillisesti meidän koti muistuttaa monilta osin teidän tyyliä, joten projektianne on ollut mielenkiintoista seurata ja blogisi yksi suosikeistani. 🙂

  7. 8

    Sincerely Yours, Suvi sanoo

    >Upea toi teidän keittiö! Tykkään juurikin tuosta valkoisuudesta ja siitä, ettei tavaraa ole paljon esillä. Meidän keittiö taasen… no, sinne pitäisi tehdä täysremontti.Sitä tässä olen mietiskellyt, että miten päädyitte laattaan keittiön lattiamateriaalina? Tiskiveden roiskumisen vuoksiko, vai onko siihen joku muu syy? Ei sillä, kaunishan se on, mutta on vaan jäänyt mietityttämään.Meillä on muuten aivan sama roskisongelma ja se on ärsyttävä. Roskiksen joutuu viemään tosi usein ulos, kun sitä ei voi täyttää kukkuroilleen. Ärsyä :)Suvi / http://www.sincerelyyourssuvi.blogspot.com

  8. 9

    Anonymous sanoo

    >Heips kukkuu…!Olisin kysellyt siitä ulkomaalin sävystä tähän saumaan. Onko Tikkurilalla siis mahdollisuutta sävyttää ulkovärejä myös sisävärien kartan mukaan? Ja toinen kysymys kuuluu että voiko talon maalata kuinkia pian kun kyseessä puutalo, oon vaan kuullut että pitäisi vuosi odottaa? Kaunis keittiö ja hyvä kun kerrot suoraan mikä mättää. On tämä omakotitalon kaikkien päätösten teko niin vaikeaa ettei millään osaa miettiä kaikkia mutkia ja juttuja.Olen lukenut tätä blogia lähes alusta asti ja kiinnostuneena seurannut kaikkia vaiheita. Perässä tullaan =)

  9. 10

    Balee sanoo

    >Kenen valmistama valaisin ja mahdollisesti lampputyyppi on tuossa senäinfotaulun päällä? Kiinnostaisi kovasti tietää.

  10. 14

    suvi m sanoo

    >Neiti Näpsä: Kiva jos olet sitä mieltä. :)I: Tolomeo oli pakko saada tuohon. :)Ajattelin tehdä olkkarista vähän erilaisen postauksen, mutta tulossa se on…anu: Hmmm…pitäisi melkein nähdä kuva teidän roskiskaapeista. Meillä ei kyllä mahtuisi tuohon ylempään kokonainen laatikko lavuaarin takia. Tai ainakaan siinä ei voisi säilyttää mitään muutakuin reunoilla (niin kuin nytkin). Teidän roskissysteemi kuulostaa kyllä toimivalta.Miranda: Kiitos, mutta älähän nyt ahdistu siellä! 🙂 RUMBO: Voi harmi, että teidän roskissysteemi meni rikki! :/ Varmasti harmittaa! Minäpäs kerron kohta tulevassa postauksessa, mikä minua eniten v***ttaa meillä. :DLastenhuonepostaus tulee kunhan saan aikaiseksi otettua kuvat…Helena: On kyllä ihan mukavasti tilaa häärätä. Vielä kun saisi tuon ukon mukaan hääräämään…mutta hänellä menee kaikki aika ulkohommissa ja saunarakennuksessa. Hennis: Juu, kerron kyllä minkälainen lista tuohon tulee. Varmaan jokin alumiinilista tms. Täytyy katsoa Asuntomessuilla olisiko siellä jotain muuta ideaa. Silikonia mekin ajateltiin aluksi, mutta kuulemma tuo rako on liian suuri. Suvi: Hmmm…miksiköhän päädyimme laattaan. Suurin syy oli varmasti ulkonäkö ja se, että laatoitus jatkuisi yhtenäisenä kodinhoitohuoneesta keittiöön. Nyt tuo laatoitus myös rajaa keittiön omaksi tilakseen ruokailuhuoneesta ja olohuoneesta. Ei siihen niin hirveästi ollut mitään käytännön syytä. ;)Tuo roskis on kyllä ärsyttävä! Anonyymi: Juu, käsittääkseni kaikkia Tikkurilan maalisävyjä saa myös ulkomaaleina. Meidän talopaketti tuli viime syksynä, joten talo on elänyt nyt melkein kaikki vuodenajat. Ja varmaan kyllä joudutaan kuitenkin maalaamaan koko talo toiseenkin kertaan, mutta joskus myöhemmin sitten. Valkoinen ei ole kuitenkaan niin peittävä kuin jokin muu väri.Yritän kertoa rehellisesti mitä olisin tehnyt toisin – jos siitä olisi jollekulle apua. :)Tsemppiä teille loppurutistukseen!Balee: Liitutaulun päällä oleva valaisin on Artemide Tolomeo. Täältä voit lukea lisää:http://www.artemide.com/Anoyymi: Tuosta saarekkeen suunnasta on käyty jo keskustelu toisessa postauksessa:http://valkoinenharmaja.blogspot.com/2011/03/kurkistus-valmistuvaan-keittioon.htmlSiellä kerron miksi saareke on näin päin. Toivottavasti sitä keskustelua ei tarvitse nyt käydä uudelleen. ;)Taija: Kiitos. Siistiä on kun on just siivottu. 😀

  11. 16

    Sahrami sanoo

    >Mun mielestä rautakaupoissa myydään happoa sisältäviä pesuaineita, jotka on tarkoitettu nimenomaan laastin poistoon laattojen päältä (tai en tiedä, onko ne tuohon tarkoitettu, mutta toimivat siinä hyvin). Teillähän on kuitenkin joku ei-perinteinen saumausaine? Voisihan silti kokeilla.

  12. 17

    Mia sanoo

    >Meillä on IKEAn keittiö, ja alakaapit ovat mallia pieni vetolaatikko + iso vetolaatikko. Roskiskaappimme on 80 cm leveä, eikä IKEAsta löytynyt sen levyistä isoa ovea, jonka yläpuolelle olisi tullut tuo matala vetolaatikko, vaan ovi piti yhdistää kahdesta etupaneelista. Niinpä, muista ovista kaapeista poiketen, altaan alla näyttää oleva kolme vetolaatikkoa, mutta tosiasiassa laatikoita on vain yksi, kun ylimmäinen on kiinteästi altaan edessä oleva feikki ja alalaatikot avautuvat yhdellä kertaa. Muistelen sinunkin pohtineen aiemmin noiden laatikoiden kiinnittämistä toisiinsa. Meillä se on toiminyt hyvin. Ovien mukana tuli parikymmensenttiset metallituet ovien yhdistämiseksi, mutta lisäsimme tueksi vielä leveät metallireikälevyt. Nyt ovi tuntuu riittävän tukevalta. Koska altaan leveys on 60 cm, sen viereenjäi vielä tilaa piilossa olevalle muovipussitelineelle, takaseinään sai kiinnitettyä korin juuresharjoille ja muulle tillbehörille ja vetolaatikkoon mahtuu neljä roskislaatikkoa. Suosittelen siis lämpimästi ylälaatikon poistoa.Kylläpäs selitin asiat hankalasti!

  13. 18

    Anonymous sanoo

    >Hei,harmittaako jälkikäteen tuo valtava liesituuletinmöhkäle nyt kun esim. Savolla on näkymttömiä katto- ja tasomalleja?Tuo teidän versio on möhkälemäisen suhteeton verrattuna muuten puhdaslinjaiseen ja täydelliseen keittiöönne! :)pirre

  14. 19

    Anonymous sanoo

    >Hei!Meillä toimiva jätteidenkeräys, ikean keittiö.Allaskaappi 80cm leveä ja samanlailla yhdistetty etulevyt.Sisällä ikean isot lelulaatikot vetävät limsapullot,kartongit, tilaa muovipussitelineelle ja metallille.Laatikoston vasemmalla puolella astianpesukone. Oikealla puolella 40cm laatikosto, jossa kaksi ylälaatikkoa yhdistetty,mahtuu 3 roska-astiaa:kuivajäte,biojäte,lasi.Alalaatikossa käytetyt lamput,patterit, biobussirullat,keittiörättejä, puhtaita liinoja.Tiskikonetta kun täyttää ja allasta tarvii niin pääsee lähelle kun ei tarvi aukoa allaslaatikostoa. Toimiva systeemi. Suosittelen muillekin ja toivottavasti heillä, joilla on jo ratkaisut tehty, voisivat muunnella/kehittää jo olevia laatikostoja. Silloin se palkitsee ja palvelee itse käyttäjää parhaiten :)Pidän kotinne tyylistä ja vaikka onkin modernia, ei lämpö puutu tunnelmasta.

  15. 20

    Liinu sanoo

    >Siinä se on, just sellanen keittiö minkä mä joskus haluisin! Aivan ihana <3

  16. 21

    suvi m sanoo

    >Sahrami: Kerapoxy on epoksia eikä mainitsemasi aine taida siihen purra. Mutta kiva, että vinkkasit ja halusit auttaa. 🙂 Miia: Just noin haluaisin meillekin! Täytyy varmaan alkaa tuunata… :)pirre: Kuules pirre, juuri tuon liesituulettimen halusimme. Ekassa talossamme oli sama ja pidämme siitä. 🙂 Minusta keittiö jäisi keskeneräisen näköiseksi jos liesituuletin olisi piilossa. Anonyymi: Kuulostaa toimivalta ratkaisulta! Toivottavasti vinkistäsi on hyötyä jollekin keittiötä vasta suunnittelevalle. :)Liinu: Voih, niinkö?! Kiva kuulla, että pidät keittiöstämme. 🙂

  17. 22

    COCO sanoo

    >Super ihana keittiö! Mä innostuin kaiken muun lisäksi tuosta punaisesta katseenvangitsijasta, korista. Mistä se mahtaa olla? Tosi kiva modernissa kodissa!

  18. 23

    suvi m sanoo

    >COCO: Kiitos cocolainen! 🙂 Tuo punainen hedelmäkori on Ikeasta. Olin kuolannut sitä jo jonkin aikaa ja viime reissulla nappasin mukaan.

  19. 24

    Anonymous sanoo

    >Hei, oikein kaunis keittiö ja varmasti aikaa kestävä. Mistä teidän ruokapöytä on? Meille voisi sopia samanlainen. t. anne

  20. 25

    Mari sanoo

    >Oletko testannut puhdistusainetta, Universal Stonea noihin sauma-aineen jäämiin? Mulla lähti sillä ed. talossa Laattapisteen joku sauma-aine, joka kuulemma "jämähtää hetkessä" (en muista enää merkkiä).Ja listasta: mitä et voi piilottaa, korosta! Alumiini-krominen lista voisi olla jees valinta 🙂

  21. 26

    suvi m sanoo

    >Anne: Ruokapöytä on Ikean Norden. Se on tosi hyvä ja edullinenkin vielä! Suosittelen! :)Mari: Kiitos vinkistä! Täytyy koittaa tuota Universal Stonea. Toivottavasti se auttaisi…Luulen kans, et alumiinilista vois olla paras vaihtoehto. 🙂

  22. 27

    dotdot sanoo

    >kaunista – valkoinen vaan toimii!jätekaappiongelmaan vinkkaisin katsomaan stalan vaihtoehtoja. meillä edelliseen asuntoon laitettiin stalan ekocombo (muistaakseni) ja toimi tosi hyvin. roska-astiat liukuivat metallihyllyn alle, joka oli irrotettavissa puhdistusta varten. luulisin, että asennus jälkikäteen ei ole ongelma kun saa vaan etulevyt yhdistettyä yhdeksi oveksi siististi.

  23. 29

    Anonymous sanoo

    >"Ihana" huomata, että jollain muullakin sama epoksiongelma kuin meillä… Keittiön/eteisen laatoissa inhottavat epoksijäänteet ja niiden poistoon on kokeiltu vaikka mitä. Universal Stone; ei apua, Litonet puhdistusaine; ei apua, Litonet Marble puhdistusaine; jonkun verran apua mutta vaatii todella monta käsittelykertaa, Asetoni; eniten apua mutta ei sekään ole poistanut ongelmaa… Vinkkejä siis otetaan täälläkin vastaan jos ja toivottavasti kun joku löytää sen aineen jolla nuo kiillot saa pois. Mekaanisestikin olen yrittänyt hioa, mutta se vie laatastakin pinnan pois joten ei kannattanut. Seuraavaksi tarkoitus olisi kokeilla pirtua jos ja kun sitä jostain saamme käsiimme 😀 Muutoin ihana blogi sinulla, eksyin tänne nyt ensimmäistä, mutta en taatusti viimeistä kertaa!

  24. 30

    suvi m sanoo

    >Anonyymi: Voi hitsin ton epoksin kanssa! Toivottavasti siihen keksitään joku ratkaisu. Ilmoittelen kyllä heti jos me sellaisen löydämme…Kiva, että olet löytänyt tänne ja meinaat tulla uudestaankin. 🙂

  25. 31

    Hemuli sanoo

    >HeiKatselin teidän keittiötä, katseeni kiinnittyi tuossa ruokapöydässä olevaan punaiseen koriin, mistä moinen?On tosi kaunis koti teillä.

  26. 33

    Minna sanoo

    >Hei, olisin kysynyt Il Micron laatasta, kun se on mattapintainen, eikä lasitettu, niin onko se mielestäsi ollut helppo pitää puhtaata keittiössä? Käsittelittekö laattaa millään suoja tms. aineella? Meillä on keittiöremontti tulossa ja harkitsemme kyseistä laattaa keittiöön & eteiseen…

  27. 34

    suvi m sanoo

    >Minna: On minusta Ii Micron ollut tosi helppo pitää puhtaana. Ei mitään ongelmia. Laattoja ei ole käsitelty millään suoja-aineella. Minusta tuo laatta on niin ihana ja todella mukavan tuntuinen jalan alla. Tsemppiä remonttiin!

  28. 35

    Elina sanoo

    Hei!

    Olemme uusimassa keittiömme tai oikeastaan keittonurkkauksemme lattiaa. Keittiössä on siis vaalea parketti, mutta keittonurkkaus on erillinen suora osana keittiötä. Ja tämän suoran haluaisimme laatoittaa. Tilaa on hankala selittää, asumme 20-luvun kerrostalossa, jonka keittiötä on jälkeenpäin laajennettu. Keittiö on ikäänkuin lihavaselkäinen L-kirjain ja tuo laatoitettava osuus on ”alasakara”.

    Joka tapauksessa, minä myös olen ihastunut tuohon Il Micron -laattaan ja pohdinkin nyt, sopiiko se pieneen tilaan…? Laatoitettavan osion molemmin puolin on keittiötasoa, paljaaksi jäävää lattiaosuutta on n. 3m2. Se 10×10-koko taitaa sitten mennä jo liian pieneksi. Keittiö on valkoinen ja tasot tammiset. Välitilassa on vaaleanharmaata pikkulaattaa.

    Olen yrittänyt googletella joitakin ”sääntöjä” laatan koon valitsemiseen, mutta pienen lattiapinta-alan laatoittamisesta löytyy kamalan vähän tietoa. Kiitos, jos kerrot mielipiteesi! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *