Vaatehuoneen säilytys kuntoon

Kun on vähän aikaa laiskotellut, jaksaa hyvin taas touhuta kaikenlaista. Tänään on ollut järkkäilypäivä. Vaatehuoneen avohyllykköön oli päässyt kertymään kaikenlaista roinaa. Alunperinhan suunnittelin, että säilyttäisin näillä avohyllyillä laukkujani kauniisti esillä. Siitä niitä olisi sitten helppo napata mukaan, kun tekee mieli vaihtaa laukkua. Käytäntö osoittautui toisenlaiseksi. Laukut jäivät vain hyllyille pölyyntymään, sillä jumitan saman laukun kanssa kuukausia. Ja hyllytasoille alkoi kertyä myös vaikka mitä muuta krääsää, joka on helppo siihen laskea pois käsistä.

haybox8

haybox3

haybox7

Tilasin jonkin aikaa sitten Sisustuksen Koodista HAY:n säilytysboxeja, sillä ajattelin niiden olevan sopivia korujen ja muiden pikkutavaroiden sekä pienempien laukkujen säilytykseen. Tällä kertaa valitsin värilajitelman, johon kuului violetti, oranssi ja ruudullinen laatikko. Loput kuvissa näkyvät laatikot ovat tuotepakkauksista ja nettikaupoista. Suuremmat laukut mahtuivat hyvin nettikaupoista saamiini laatikoihin. Yksi laukku meinasi jäädä ilman laatikkoa, mutta sitten keksin sujauttaa sen Artekin jakkaran pahvilaatikkoon. Pääsee kauniit pakkaukset hyötykäyttöön.

haybox13

Nyt näkymä on paljon siistimpi, eivätkä laukut enää pölyty. Boxien päältä on paljon helpompi pyyhkäistä pölyt kuin rytyssä nyhjöttävien laukkujen päältä.

Niin, millainen hyllykkö oli aiemmin…? No tästä näette:

before

Jep jep, vielä pitäisi järjestää vaatekaapit…

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Kaikki laatikot aina auttavat säilytystä. Meillä suunnitellaan raksaprojektia ja sitä vaatehuonetta myös. Minun laukkumäärälläni onkin aika haaste, miten laukut saa hyvin ja siististi säilytettyä.

    • 1.1

      sanoo

      Jep, laatikot ovat käteviä. Mutta niihin tulee usein jemmattua kaikenlaista, minkä sitten unohtaa… 😉
      Tsemppiä alkavaan raksaprojektiin!

    • 3.1

      sanoo

      Niin, kun mieluusti pitäisi kauniita laukkuja esillä. Mutta se ei vaan ole kovin käytännöllistä. Ainakaan meillä. 🙂

  2. 4

    sanoo

    Laatikot ovat hyvä ratkaisu. Meillä on tosin laatikoidenkin kanssa se ongelma, että niihin tungetaan ihme krääsää ja sitten ne pursuaa… 😉

  3. 5

    sanoo

    Onko Hayn boxien materiaali muuttunut?
    Kun mun makuuni niiden pinta on vähän röpöläinen, eikä pölyjen pyyhkäisy siten ole ihan nopeaa 🙂

    • 5.1

      sanoo

      Kyllä boxit ovat vieläkin sellaisia vähän karheita. Minä pyyhin pölyt yleensä imurin pienellä suulakkeella tai Swiffer-liinalla (en kostealla), joten tuota ongelmaa ei ole.

  4. 6

    PiiaTuuli sanoo

    Heh, ajattelinkin että nähdäänkö me before- kuvaa… 🙂
    Kyllä tuli huomattavasti siistimpi ja kivempi. Näinhän siinä aina käy että hylly kuin hylly, ja tavaraa alkaa kertymään.

    • 6.1

      sanoo

      Tokihan before-kuva piti laittaa. 🙂 Eihän minua muuten kukaan olisi uskonut. ;D

      Tavaraa kertyy kyllä kummasti.

  5. 7

    nalle sanoo

    Kaunis lopputulos! Pitäisköhän minunkin kokeilla laatikoita eteisen kaappikaaokseen.

  6. 8

    sanoo

    Kaunis ja selkeä lopputulos! Nautin niin tuosta tunteesta, kun tavarat ovat taas järjestelyn jälkeen siististi paikoillaan. Kunnes taas… Surkuhupaisinta on muuten se, että vaikka tavarat ovat nätisti ja hienosti ojennuksessa ja laatikoissaan, ei kiireisenä (:laiskana) mukamas ehdi avata sen säilytyslaatikon kantta, vaan alkaa kasailemaan siihen päälle epämääräistä tavararöykkiötä.. 🙂

    • 8.1

      sanoo

      Niinpä, on ihanaa silloin kun kaikki on järjestyksessä. Takaraivossa vaan kalvaa ne kaikki muut kaapit ja laatikot, jotka eivät todellakaan ole järjestyksessä. ;D

      Ja tunnistan myös tuon piirteen, että kasaa tavarat laatikon päälle tai viereen. Kun siihen on niin helppo vaan laskea jokin pois kädestä…

  7. 9

    Maapu sanoo

    Moi! Tämä kommentti ei nyt oikein liity vaatehuoneen säilytykseen, mutta mua kiinnostaa kovasti toi teidän vaatehuoneen laatta.. 🙂 Ollaan rakentamassa taloa ja meillä on juurikin yhtenä laattamallina Ii Micron 2.0 laatta. Onko tuo teidän laatta se kaikkein vaalein (eli GH) vai se astetta tummempi (pelkkä G)? Kaikkein haastavimmaksi näköjään meidän rakentamisessa muodostuu päättää lattialaatat, kaikki muu sen rinnalla on ollut helppoa kuin heinänteko.. 😉

    • 9.1

      sanoo

      Meillä on Ii Micron 36G. Tähän laattaan ihastuin jo eka taloa rakennettaessa ja tänne sitä laitettiinkin sitten enemmän. Tosi hyvä sävy. Aika lähellä betonin sävyä. Voin kyllä suositella. 🙂

  8. 10

    sanoo

    Ihanan harmoninen järjestys syntyi laatikoilla! Itsekin rakastan säilöä pikkutavaroita boxeihin. Tulee ainakin hetkellisesti tunne, että säläkaaos on hallinnassa 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *