Tunnelmaa monelle

Jatketaan vielä tunnelmoinnilla. Tästä pimeästä vuodenajasta pitää löytää jotain positiivistakin, eikös vain? Mikä onkaan mukavampaa kuin luoda hämyisää tunnelmaa kotiin erilaisten tunnelmavalojen avulla. Kyhäsin viikonloppuna meidän saunatuvan pöydälle tällaisen asetelman:

Sain Konstsmideltä paketin, joka sisälsi erilaisia LED-kynttilöitä. Ajattelin, että ne ovat mitä parhaimpia omiin tuunausideoihin. Palovaaran takia tavallisia tuikkuja ei voi soveltaa yhtä laajasti. Tuumasin, että silkkipaperista rennosti taiteltut pussit voisivat olla kiva tapa luoda tunnelmavalaistusta.

Konstsmiden led-kynttilät tuntuvat aivan oikeilta kynttilöiltä, sillä ne on valmistettu vahasta. Kynttilät toimivat nappiparistoilla. LED-kynttilöitä myydään neljän kynttilän pakkauksissa Prismoissa, Stockmannilla, Anttilassa, Bauhausissa ja Hong Kong:issa. Noita sitten vain sujauttelin askartelemiimme silkkipaperipusseihin. LEDit välkkyvät herkästi oikean kynttilän tapaan.


Nämä LED-tuikut on tarkoitettu sisäkäyttöön, mutta Konstsmideltä löytyy LED-kynttilöitä myös ulkokäyttöön. Ne toimivat  verkkovirralla.

Konstsmiden isot LED-kynttilät (korkeus 20 cm) on myös valmistettu vahasta, joten ne tuntuvat oikeilta kynttilöiltä. Näitä ulkokynttilöitä myydään joissakin K-Raudoissa, Stockmannilla sekä Hong Kong:issa.

Olen ”polttanut” tällaista kynttilää nyt reilun kuukauden meidän terassilla ja oikein mukavasti on toiminut. Ei tarvitse koko ajan olla ostamassa tavallisia kynttilöitä.

Eikä tässä vielä kaikki.

Nyt sinulla on mahdollisuus voittaa näitä LED-kynttilöitä itsellesi!
Sain nimittäin arvottavaksi laatikollisen Konstsmiden LED-kynttilöitä ja ajattelin, että olisi kiva arpoa monta palkintoa.

Niinpä arvon kaksi kappaletta pääpalkintoa, joka on
1 kpl ulkokäyttöön tarkoitetun vahakynttilän + 2 kpl pientä LED-kynttiläpakkausta
(sis. yht. 8 LED-kynttilää)

Tämän lisäksi arvon kolme kappaletta pienten LED-kynttilöiden settiä
(sis. 2 kpl LED-kynttiläpakkausta, eli 8 pientä LED-kynttilää).

Tässä arvonnassa on siis viisi voittajaa, joten voitonmahdollisuudet ovat nyt hyvät. 😉

Osallistut arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen, että
miten soveltaisit LED-kynttilöitä sisustuksessa?

Käyttäisitkö niitä ihan sellaisenaan vai kehittelisitkö jotain omaa tuunausta?
Odotan innolla teidän vastauksia.

ARVONTA-AIKA ON UMPEUTUNUT. VOITTAJAT JULKISTETAAN LÄHIAIKOINA.

Sinulla on tämä viikko aikaa osallistua tähän kilpailuun. Arvonta päättyy sunnuntaina 2.12.2012 klo 23.59.
Muista täyttää sähköpostiosoitteesi kommenttilomakkeessa sille varattuun kenttään, jotta tavoitan sinut mikäli arpaonni suosii (sähköpostiosoitteita ei julkaista mikäli ne on kirjoitettu sille varattuun kenttään).

ARPAONNEA JA TUNNELMALLISIA ILTOJA!

Kommentit
  1. 1

    Emilia sanoo

    Käyttäisin ihan sellaisenaan tai jonkun kauniin lyhdyn sisällä. Ajatus turvallisesta, mutta samalla niin aidonnäköisestä kynttilästä, viehättää suunnattomasti tämän romanttisen perheenäidin mieltä! 😉

    • 1.1

      Paula sanoo

      Polttaisin varmasti tuollaisenaankin mutta näyttäsi varmaan paremmalta esim isom lasimaljakon sisällä, missä voisi olla lisänä esim oksia tms.

  2. 2

    Hanna Jäskeläinen sanoo

    Kynttilä lyhdyssä.
    Kanaverkon ympärille vähän paperimassaa niin, että valo pääsee
    nätisti raoista. verkko näyttää ”jäiseltä” ja kynttilä sinne sisään.

  3. 3

    Tinttu sanoo

    Tuollaiset isot olisi ihanat parvekkeelle, josta ne näkyisi kivasti myös sisälle asuntoon! Vaikka tuikuistakin tulee sitä metallijätettä, niin vähän viherpiipertäjää ahdistaa ajatus että kynttilään tarvitaan paristo 🙁 Turvallisiahan ne ovat, ja se kait tässä se pääpointti onkin.

  4. 4

    pi@ sanoo

    Meillä ledit menisi lastenhuoneisiin. Lapset ovat askarrelleet savikurssilla kippoja, joita myös tuikkukipoiksi voisi hyvällä mielikuvituksella kutsua. Paloturvallisuuden vuoksi en ole antanut niihin oikeita kynttilöitä, mutta tuollaiset ledit niihin olisikin mainio vaihtoehto.

  5. 5

    sanoo

    Aivan ihanilta näyttää. Mä tekisin samanlaisia pussukoita kuin sä! Olen ajatellut ettei KOSKAAN ei KOSKAAN, tulisi led-kynttilöitä, mut tämän jälkeen, enpäs tiedäkään! Siis arpaonnea mulle!! 🙂

  6. 8

    hanna sanoo

    Piparkakkutalon sisään voisin sellaisen sujauttaa, ja tosiaan lapsiperheessä turvallista ja huoletonta käyttää.

  7. 9

    Linda sanoo

    Nämä ovat kuin tehtyjä minulle jonka asunnossa on automaattiset palovaroittimet (=en uskalla polttaa oikeita kynttilöitä!). Nuo silkkipaperipussit ovat nättejä, sellaisia voisin tehdä. Mutta nuo kynttilät ovat todella nättejä yksinäänkin.

  8. 10

    Zarp sanoo

    Led-kynttilöille olisi tarvetta paikkoihin joissa oikeat kynttilät ovat vaarallisia, esim kirjahylly. Tavallisia kynttilöitä meidän huushollissa ei myöskään kauheasti voi poltella yhtään matalammilla tasoilla koirien takia.

  9. 11

    sanoo

    Hakisin jostakin sammalta ja jäkälää, ja vuoraisin niillä viime jouluksin meille hankintun Muuton metallisen ”kynttiläjalkarinkulan”. Noiden syttymisherkkien materiaalien lomaan asettelisin pieniä LED-kynttilöitä.

  10. 12

    Susanna Niemelä sanoo

    Niiden ympärille vois vaikka virkata valkoiset kupit :)Valo tulisi varmaan kivasti niistä reijistä. Ja isommat ulos tietty 🙂

  11. 13

    Paulig sanoo

    Lastenhuoneisiin, piparkakkutaloon ja kukkaistutuksiin. Muissa paikoissa polttelen oikeita kynttilöitä.

  12. 15

    Mertsi sanoo

    Oi kuinka kauniita!
    Lapsiperheessä nämä sopis sellaisiin paikkoihin, joihin ei muuten uskalla laittaa kynttilää.

    • 15.1

      Päivi Salmi sanoo

      Tosi kivan näköisiä. Toivottavasti edes joskus arpaonni suosis minuakin 🙂

  13. 16

    heidi sanoo

    Hienoja noi pussit! Noita uskaltais polttaa matalemmilakin tasoilla ja kirjahyllyssä välittämättä kahdesta pojankoltiaisesta, jotka puhaltelee kynttilät sitämukaa kun saa sytytettyä niitä. Ja ei tartteis näin pimeen aikaan muistaa jok ikisellä kauppareissulla ostaa niitä tuikkuja.

  14. 17

    Tiina sanoo

    Ulkokäyttöön sopivan kynttilän isoon lyhtyyn tai sellaisenaan pöydälle nätin alusen kera. Sisäversiot voisivat toimia kivasti hurrikaanilyhdyssä tai ihan sellaisenaan suurissa ryhmissä. Kynttilöille voisi ehkä virkata myös omat kupit teemaan (syksy, talvi, joulu…) sopivalla kuviolla.

  15. 18

    Piitu sanoo

    Näitä voisi soveltaa melkein rajattomasti, mutta koska talossa asuu myös pian 9 vuotta täyttävä tunnelmoija, olisivat nämä erityisen turvallisia myös pikkuneidin huoneeseen.

  16. 19

    Riitta sanoo

    Käyttäisin ihan sellaisenaan normaali kynttilän sijasta esim. Kivi-tuikuissa, mikäli mahtuvat. Minä kun mielelläni kynttilöitä polttelisin, mutta perheen pienimmät tahtovat aina käydä puhaltamassa tunnelmavalaistykseni sammuksiin.

  17. 20

    Maria sanoo

    Näitä uskaltaisi pikkulapsiperheessä laittaa matalemmankin lipaston / tason päälle 🙂

  18. 21

    jennica sanoo

    Ihania! 🙂 Tekisin näin joulun alla asetelman matalaan kulhoon, vatiin tai isoon kukkaruukkuun kynttilästä, jouluisesta kukasta ja heinästä, sammaleesta, kivistä, tms.

  19. 22

    sanoo

    Käyttäisin varmaan ihan tavallisesti, mutta nuo toisivat aivan uusia soveltamismahdollisuuksia: kahden isohkon koiran taloudessa turvalliset paikat polttaa kynttilöitä ovat harvemmassa kuin kaltaiseni kynttilöiden rakastaja toivoisi…

  20. 23

    Hanna sanoo

    Kauniita, kuvissa ainakin ihan oikean näköisiä! Meidän lapsi/kissaperheeseen olisivatkin kokeilemisen arvoiset. Käyttäisin yksinkertaisesti kauniissa lyhdyssä tai jossain ihanassa lasisessa tuikussa.

  21. 24

    Tuulia sanoo

    Ulkona käyttäisin sellaisenaan, mutta sisällä voisi keksiä jotain tuunausta… Meillä myös olisi käteviä koirien takia, kun ei ihan millaisia vaan uskalla laittaa, ettei hännät syty tuleen 🙂

  22. 25

    Sirri sanoo

    Laittaisin niitä paikkoihin, missä en oikeita kynttilöitä uskalla polttaa eli esim. eteiseen ja lastenhuoneisiin.

  23. 26

    Anessa sanoo

    Niin ihana idea nuo pussukat, joten joutuisin kopsaamaan ehkä ideasi 😉 Sellaisenaankin ihania. Arvonnassa mukana siis.

  24. 27

    Tintti sanoo

    Käyttäisin ihan sellaisenaan, tällaisen uskailtaisi laittaa jopa lastenhuoneeseen. Valkoinen kynttilä on niin kaunis, että en haluaisi peittää sitä mitenkään. Tai laittaisin lyhtyyn. Nuo isommat sopisivat varmaan kivasti Ikean kynttilänjalkoihin, niitä on useampi =).

  25. 28

    sanoo

    Virkkasin juuri pieniä kippoja ja ajattelin, että niistä voisi tulla myös kauniita tuikkukippoja, jos vain eivät palaisi niin helposti. Mutta näiden kanssa ei olisi sitä ongelmaa!

  26. 29

    Ullis sanoo

    Jos nuo ulkokäyttöön tarkoitetut toimisivat ilman verkkovirtaa, niin veisin ehdottomasti vaarini haudalle. Ei tulisi niin paljon muovijätettä. Pienet sopisi lasten askartelemien lyhtyjen sisään lastenhoneeseen. Ovatpa aidon näköisiä!

  27. 31

    iituliina sanoo

    Piparkakkutalon sisälle minäkin sujauttaisin, ja ikkunoiksi liivatelehdet, niin näyttäis niiiin kivalta 🙂 isompaa käyttäisin varmaankin ihan simmottisenaan, näyttää ihan oikealta kynttilältä ja voi silti huoletta olla miettimättä, milloin parvekkeen pöytä roihahtaa..

  28. 32

    Ledna sanoo

    Nää ois tosiaan turvallisia lapsiperheessä… Uskaltais laittaa lastenhuoneeseenki. Piparkakkutaloon varmaan myös sopis kivasti. 🙂

  29. 34

    anna-liisa sanoo

    Aika kivoja! Käyttäisin, kuten oikeitakin, mutta huolettomammin ja antaisin palaa pienessä tuulessakin ulkosalla 😉

  30. 35

    Johanna Huhtariihi sanoo

    Hei! Isoa käyttäisin lyhdyn sisällä (iso sinkkilyhty) ja Japanilaisen puutarhan kivien ”seassa” valoa antamassa kääpiöpihdalle. Pieniä käyttäisin siellä täällä hyllyjen päällä ja ennen kaikkea lapsen huoneessa. Myös ison kukkaruukun juuressa puoliksi upotettuna Oliivipuun ympärillä voisi olla kivan näköinen. Ainakin paloturvallinen.

  31. 36

    sanoo

    Voi, nuo tulisi tarpeeseen! Tein töissä lasten kanssa ”mökkikylän” maitopurkeista. Tämä samainen mökkikylä on myös joulukalenteri (24 mökkiä), jossa tonttu seikkailee. Tonttu käy sytyttämässä jokaisen mökin tupaan kynttilän kukin päivä vuorollaan. Ihan muutaman ledin tähän projektiin tarttisin! 😉

  32. 37

    sanoo

    Led-kynttilöille olisi tässä taloudessa kyllä tarvetta. Mukana kun häärää tuollainen reilu vuoden vanha neitokainen, niin kynttilähetket on sijoittuneet vähän pakostakin myöhäisiltaan. Olisi siis ihana päästä polttelemaan tuikkuja vähän vapaammin.

    Nuo sinun silkkiaperipussukat ovat aivan ihana, joten varmasti niitä tulisi kokeiltua ja sitten vain aivan perinteisinä tuikkuina. 🙂

  33. 38

    sanoo

    Nuohan näyttävät todella kivoilta, eivätkä käryä :). Olen aiemmin löytänyt vain kovin muovisia led kynttilöitä. Laittaisin pienemmät kynttilät jonkin paksummasta tummemasta lasista tehdyn kynttilälyhdyn sisälle, josta valo tlisi kauniisti läpi.

  34. 39

    Annika sanoo

    Askartelin muutama talvi sitten adventtikynttilät jäkälän sekaan. Sytytin palamaan varmana siitä, että muistan sammuttaa ne ennen kuin kynttlät ehtivät palaa liian lyhyiksi. Istuimme sohvalla katsomassa tv:tä eikä meistä kumpikaan muistanut metrin päässä olevia kynttilöitä kunnes jäkälä syttyi :s onneksi palo saatiin heti haltuun, eikä mitään vahinkoja syntynyt. Tällaisten tilanteiden estämiseksi jatkossa olisivat nuo kynttilät erittäin sopivia meille!

  35. 40

    sanoo

    Kaunis idea nuo pussit!
    NOita voisi käyttää rohkeasti luonnonmateriaalien kanssa, voisin kokeilla jäkälää. Samoin monesti olisi kiva jättää ikkunoihin tunnelmatuikut tuikkimaan ohikulkijoiden iloksi, vaikkei itse kotona olisikaan.

  36. 41

    Kirsi sanoo

    Nauttisin niistä olohuoneen sohvapöydällä. Elävää tulta en uskalla pöydällä polttaa superaktiivisen koiramme vuoksi. Nuo pussit ovat aivan ihania!

  37. 43

    illia sanoo

    Käyttäisin kynttilöitä jotenkin tuunattuna. Rakastan kynttilöitä, mutta oikeita ei oikein uskalla jättää hetkeksikään vartioimatta. Led-kynttilät olisivat täydelliset esim. osana kattausta. Eivät polta ja näyttävät hyviltä.

  38. 44

    Johanna sanoo

    Yllättävän kivan näköisiä!
    Käyttäisin varmaankin jonkin kauniin lyhdyn sisällä tai lasimaljassa.

  39. 47

    Sasu sanoo

    Isoista kynttilöistä saisi lattiatasoon, terassilla tai sisällä, kivan asetelman. kynttilät olisivat lapsiperheessä varsin turvallisia; esim. lasten synttäripöydässä voisi poltella ihan huoletta:)

  40. 48

    Anu sanoo

    Nämä toimisivat hyvin meidän perheessä kun pelkään tavallisten kynttilöiden polttamista kolmen vallattoman lapsosen leikkien aikana. 🙂

    -Anu-

  41. 50

    Heluna sanoo

    Moi, aivan ihanan näköisiä. Olen itsekin innostunut paperiaskartelusta ja todennäköisesti yhdistäisin näitä kaunokaisia esim. kuultopaperista tekemiini palloihin. Kunpa onni osuisi kohdalle:)

  42. 51

    Emilia2 sanoo

    Ulos tarkoitetut ledit laittaisin jonkun kauniin lyhdyn sisään ja sisälle varmaan ihan normaali tuikkujuttuihin, tai esimerkiksi ’upottaisin’ höyhenien, pumpulin tms. keskelle, joka ei ole mahdollista tavallisten tuikkujen kanssa palovaaran vuoksi..Luulisin että käyttöideoita olisi paaaaljon!! 🙂 sormet ristissä toivon voittavani..

    Mukavaa jouluodotusta!
    ps. ehkä kauneimmillaan tuikut on juuri noissa silkkipussukoissa, ihan mielettömät!

  43. 52

    Pippa sanoo

    Koska meillä ei ole ikkunalautoja makuuhuoneissa mutta haluaisin polttaa myös niiden ikkunoilla kynttilöitä, ripustaisin led-kynttilät roikkumaan jonkinlaisella ohuella ripustussysteemillä keskelle ikkunaa. Ei huolta verhojen roihahtamisesta tai ikkunan nokeentumisesta!

  44. 53

    R sanoo

    Olen juuri ostanut ensimmäisen oman kodin, ja minulla ei ole siellä parveketta + olen vähän hermoheikko paloturvallisuuden suhteen… joten aidonnäköiset led-kynttilät tulisivat luultavasti joihinkin ihaniin lyhtyihin, joita uskaltaisin käyttää sisätiloissa 🙂

  45. 54

    sanoo

    Käyttäisin samaan tapaan varmaan kuin aitoja kynttilöitä, mutta laittaisin niitä sellaisiinkin paikkoihin, joihin oikeita en uskaltaisi laittaa. Esim kirjahyllyihin, vessaan, yöpöydälle. Ei tarvitsisi miettiä saako lapset tulipalon aikaan..

  46. 55

    Tanja sanoo

    Ehdottomasti ihan vaan olohuoneen matalalle pöydälle esim hopeavaasin päälle asetelmaan tunnelmaa luomaan. Ei pääse perheen hauvakaan polttamaan nenäänsä, niinkuin kävis normaaleiden kynttilöiden kanssa 🙂

  47. 56

    Vea sanoo

    Todellakin hyödyntäisin led-kynttilöitä. Tässä taloudessa on yksi viipottava kissa, joten tavallisia kynttilöitä ei voi jättää hetkeksikään vartioimatta. Mieleeni tuli, että noita voisi tuunata valkoisilla höyhenillä… Koska oon innostunut virkkaamisesta, noilla vois myös virkata jotkut kivat tuikkukipot.

  48. 57

    Mari sanoo

    Ihanat palkinnot! Minä laittaisin näitä lapsen huoneeseen, kun ei tarvitsisi huolehtia syttyvyydestä. Nyt ko huoneessa ei uskalla oikeita kynttilöitä polttaa. Kynttilöiden iloa lapsellekin :).

  49. 58

    -Ninka- sanoo

    Isot kynttilät laittaisin parvekkeelle, ei tarvitse mietiiä niiden sammumista esim. tuulessa.

  50. 59

    sanoo

    Katsoin ensin vain kuvan ja säikähdin jo, miten turvattomalta näytti. Näyttävät ihan aidoilta!

    Minä leikkisin tuikkujen kanssa sillä mahdollisuudella, mitä oikean tulen kanssa ei voi tehdä. Esimerkiksi teidän tapaanne yhdistäisin kynttilöitä paperiin. Isompia polttaisin aivan sellaisenaan meidän sisääntulossa.

  51. 60

    Novella sanoo

    Kauniita kynttilöitä ja niin aidon näköisiä. Ottaisin oikein mielelläni kotiin ja luultavasti polttaisin lyhdyissä oikeiden kynttilöiden sijaan. Lastenhuoneeseen olisi myös kiva laittaa tuikkuja esim. yövaloiksi.

  52. 61

    Nimetön sanoo

    Ulos lyhtyyn tai sisälle kuistille. Käyttömahdollisuuksia enemmän, koska meillä on pienet lapset, koira ja kissoja.

  53. 62

    Riikk4 sanoo

    Vihdoinkin uskaltaa polttaa pikkuisessa saunassamme kynttilöitä! Olisiva ikkunalaudalla kosteuden ulottumattomissa.

  54. 63

    Minttu sanoo

    Elävä tuli on ihana, mutta vähän arveluttaa polttaa kynttilöitä pienten lasten kanssa. Tämä on turvallinen vaihtoehto!

  55. 64

    Pirjo sanoo

    Veisin ehdottomasti kivan ideasi laittaa kynttilät pusseihin työpaikkani joulukahvipöytään. Meillä on perinteenä järjestää asiakkaille koko päivän kestävä kahvi/puuro tarjoilu ja joka vuosi sisustamme toimistomme uudella tavalla. Tänä vuonna värinä on valkoinen. Voi kumpa arpaonni suosisi.

  56. 65

    Hanna sanoo

    Käyttäisin ihan sellaisenaan, ehkä ulkona portailla. 🙂
    Mahdollisesti lyhdyn sisälläkin.

  57. 66

    Elsa sanoo

    Laittaisin parvekkeelle jonkun kauniin lyhdyn sisään tai sisälle vaikka johonkin sellaiseen paikkaan, mihin en paloturvallisuuden vuoksi uskaltaisi oikeaa kynttilää laittaa.

  58. 67

    Jenny sanoo

    Uusia ledkynttilöitä olenkin suunnitellut ostavani, joten jos onni suosisi! Meidän taloyhtiössä ei saa polttaa parvekkeella kynttilöitä, joten ledit ovat ainoa vaihtoehto saada valoa pimeyteen 🙂

  59. 68

    Marju sanoo

    Ihania nuo silkkipaperipussit :). Ison led-kynttilän voisi tietysti laittaa isoon ulkolyhtyyn vaikka terassille. 🙂

  60. 69

    Katri sanoo

    Ihania ja voi torkahtaa ihan rauhassa! Laittaisin lasimaljaan, tai johonkin kuvioita luovaan kulhoon tai sitten käyttäisin myös silkkupaperipussukoita.

  61. 70

    sanoo

    Vautis, kun ihania. Itse kokeilisin ekaksi varmaan noita silkkipaperipussukoita. Käyttäisin myös tavalliseen tapaan ja esim. ulos lyhtyihin.

  62. 71

    sanoo

    Oi, onpa ihana idea! Tuommoiseen voisin käyttää itsekin noita ledkynttilöitä tai vaihtoehtoisesti ihan tavallisiin Kivi-tuikkuihin. Lapsella on huono tapa kasata niitä päällekkäin ja pelkäänkin siksi käyttää niissä lapsen hereillä ollessa oikeita kynttilöitä. Onko noissa muuten millainen paloaika yhdella patterilla?

  63. 72

    elinainen sanoo

    Onpas kivoja. Kayttaisin varmaankin samalla tavalla kuin sina, paperipussien sisalla. Kiinnostaa myos tuo paloaika, eli kauanko paristo kestaa?

  64. 73

    Heidi K sanoo

    Tosi kiva että näitä led-kynttilöitäkin on kehitetty eteenpäin. Itse polttaisin sellaisenaan meidän ”perintönä” saadun 50-luvun senkin päällä puisessa vanhassa lyhdyssä, jossa en oikeita kynttilöitä ole uskaltanut polttaa.

  65. 74

    Arja sanoo

    Aivan ihania sinun pussukat,polttaisin led kynttilöitä aivan sellaisenaan! Menen tänään Stockmannille, tiedän mitä ostan sieltä….

  66. 75

    Sanski sanoo

    Voi, nämä olisivat täydellinen lahja äidilleni ja veikkaisinpa, että nämä pääsisivät saunamökille tuomaan joulutunnelmaa ja tuo ulkoversio olisi hyvä kylpytynnyrin vieressä tunnelman luojana, kun tavalliset lyhdyt eivät meinaa tuulessa pysyä toiminnassa…

  67. 76

    Sini sanoo

    Hei nää ois aivan huiput, oon monesti kattonu led
    Kynttilöitä mutta eivät ole olleet niin kivoja, nämä
    Ois huiput meidän 4 lapsisessa perheessä, ei tarvis olla
    Koko ajan vahtimassa.tuunailin jo sellasia pilttipurkki
    Systeemejä ja niihin nämä olisi oivat:)

  68. 77

    Sanna sanoo

    Joulun kukkaistutuksiin olisin monesti halunnut laittaa kynttilöitä, mutta eihän sitä uskalla palonvaaran vuoksi. Niihin nämä sopisivat.

  69. 78

    SannaHa sanoo

    Parivuotiaan vipeltäjäpojan äitinä olisi ihana LED kynttilöilä luoda tunnelmaa kotiin. Normikynttilöitä en uskalla varmaan useampaan vuoteen harkitakaan, mutta noilla LEDeillä luulisi kodin olevan turvallinen palloleikeistä yms huolimatta. 🙂

  70. 79

    Anu H sanoo

    Todella loistavia LED-kynttilöitä kerrastaan. Itse varmasti sujauttelisin näitä nimenomaan paikkoihin joihin tavallisia kynttilöitä ei voi laittaa, kippojen ja kuppien sisään, jotka eivät siis oikean tulen lämpöä kestä.

  71. 81

    Vaasi sanoo

    Käytän ladattavia kynttilöitä seinään kiinnitetyssä rautakoristeessa, jossa ei voi polttaa elävää kynttilää. Nämä olisi kauniinpia. Kauanko paristo kestää?

  72. 82

    sanoo

    Käyttäisin noita isompia ehdottomasti parvekkeella isossa lyhdyssä ja pienempiä perinteisesti Kivi-tuikuissa sisällä. Eipä tarvitsisi joka iltana vaihtaa tuikkuja – niistä syntyy aikamoinen määrä jätettä!

  73. 83

    SL sanoo

    Kauniita nuo silkkipaperipussit! Silkkipaperin lisäksi käyttäisin ledkynttilöitä asetelmiin, joissa on havuja, jäkälää, sammalta..Tähän asti olen ajatellut, että ledkynttilät ovat hiukan muovisen näköisiä, mutta nuo kynttilät ovat kauniita. Uskon myös, että noista tulee vähemmän jätettä, joka vaivaa usein mieltäni.

  74. 84

    Säde sanoo

    Nämähän ovat ratkaisu nykyiseen kynttilättömään elämäämme! Lapsen kotihappihoidon aiheuttaman palovaaran vuoksi emme voi polttaa aitoja kynttilöitä sisätiloissa. Käyttäisin näitä tavallisten kynttilöiden sijaan jouluista tunnelmaa tuomaan. Pussukkaideasi on hurmaava.

  75. 85

    Hedelmasalaatti sanoo

    Ensinnä tuli mieleen, että saisin vihdoinkin tuparilahjaksi saamaani ikkunan eteen ripustettavaan tuikkukippoon (mikähän sen nimi nyt oikeesti mahtaa olla 😀 ) tuikun ! Mies kun ei anna polttaa siinä oikeita tuikkuja, kun meillä on ikkunoissa jotain kalvoa(?) joka ei kestä lämpenemistä tms (tai sitten mies vaan huijaa ettei tarvitse alkaa porailemaan tuikkukippoa paikalleen 😉 ) Toisekseen multa löytyy suuren suuri puinen lyhty, jossa saa vain ulkona polttaa kynttilää ja mä taas haluan polttaa sitä tuossa meidän portaikon alla. Tuollainen iso kynttilä olisi varamasti upean näköinen lyhdyssä ! 🙂

    Ihan mahtava muuten tuo silkkipaperipussi-idea ! Täytyy laittaa korvan taas 🙂

  76. 86

    Heijji sanoo

    Olen juurikin kaipaillut tuollaisia ! Minulla on kaksi isoa lyhtyä ulko-oven portailla, enkä aina jaksaisi viedä sinne uusia kynttilöitä. Mutta olisi ihana tulla kotiin ja kutsua vieraita, kun koti on kutsuva 🙂 Meidän k-raudasta en noita löytänyt, kun kävin kurkkailemassa viikonloppuna !

  77. 88

    sanoo

    lyhtyyn varmaankin laittaisin, olisi ihana kun palaisi aina vaan eikä tarvitsisi aina vaihdella kynttilää.
    mahtava juttu

  78. 89

    Roosa sanoo

    Hei! Itse käyttäisin kynttilöitä samalla tavalla kuin sinä. Aivan ihania nuo silkkipaperista tehdyt pussukat! Olisi halpa ja hyvä ratkaisu myös tänne opiskelijakämppään. 🙂

  79. 90

    Paula sanoo

    Hitsi, kerrankin oikeannäköisiä sähkökynttilöitä! En ole koskaan vielä hankkinut moisia, koska kaikki näkemäni mallit ovat olleet juurikin sähkökynttilän näköisiä ja näin ollen minun silmääni tunnelmattomia.

    Jos onni osuisi kohdalleni, toteuttaisin viimein pilttipurkkiajatuksen, jossa pilttipurkit liitetään ”jonoon” kiertämällä rautalankaa kierteiden kohdalle. Saisi ihanan köynnöksen terassille. Toistaiseksi idea on jääny toteuttamatta, koska tuikkujen asettelu ja sytyttely pienisuisen purkin kanssa on jotenkin työlästä. Idea on rosvottu Bambula-blogista (http://bambulablogi.blogspot.fi/2011/08/koyhan-tyton-bilevalot.html) eli kunnia hänelle, jolle se kuuluu. 🙂

  80. 91

    Misty sanoo

    Laittaisin nyt vielä plussakeleillä ulos katokseemme lyhdyn sisään ja sisällä loisin tunnelmaa kylpyhuoneeseen ja wc-tiloihin. Aivan upea tuo sinun pussitusideasi!

  81. 93

    Empula sanoo

    Ompa hyvän näköisiä noissa pussukoissa!:) Ulos olisi kiva laittaa tällaisia kynttilöitä kun tahtoo tuuli kaataa monesti lyhdyt niin ei tahdo uskaltaa laittaa oikeita kynttilöitä palamaan sinne.

  82. 94

    sanoo

    Tosi aidon näköisiä!

    Minä laittaisin sisällä metallilyhdyn sisälle. Ne kuumenevat ikävästi oikeilla kynttilöillä ja siinä on pienten sormet vaarassa.

    Samaten lasten huoneisiin voisi laittaa turvallisesti kynttilälyhdyn 🙂

  83. 96

    sanoo

    Laittaisin noista ryhmän ruokapöydän koristeeksi esim. kuusenoksien tms. sekaan. Eivät käräyttäisi pöydän yläpuolella olevaa kattolamppua.

  84. 99

    Kirsi sanoo

    Laittaisin piparkakkutaloon ja lyhdyn sisälle koristeeksi. Portaillakin niitä voisi pitää. Töihinkin voisi ottaa asiakkkaitten iloksi 🙂

  85. 100

    Saila sanoo

    Hei! Voi, lemmikki- ja lapsihuolettomia kynttilöitä! Olen unohtelevaan sorttia, joten tavallisten kynttilöiden kanssa saa olla todella tarkkana.

    Osa näistä ehdottomasti ihan valkoisena, mutta osaan haluaisin kimalletta, joko valkoista tai hopeaa. Olen harrastanut muutoinkin kynttilöiden tuunausta, joten miksi ei myös näiden. Väriä en muutoin alkaisi muuttamaan.

    Mukana arvonnassa, jospa viimein onni suosisi =)

  86. 101

    Mape sanoo

    Luultavasti lainaisin tuota sinun silkkipaperipussi-ideaa, niin kauniilta nuo led -kynttilät niissä näyttävät <3

  87. 102

    Satu sanoo

    Laittaisin ulkokynttilän kuistille lyhtyyn palamaan jatkuvasti näin joulun alla.

    Juuri eilen mietin että kankaankovetusaineella saa kankaasta kovetettua vaikka mitä mutta kynttilää ei näiden sisällä voi käyttää. Led-kynttilää voisi!

  88. 103

    Annina sanoo

    Käyttäisin ihan sellaisenaan uuden kodin (johon pääsee muuttamaan tammikuussa) superleveillä ikkunalaudoilla. Sopisivat meille hyvin, sillä kun on kissoja talossa, on tavalliset kynttilät aina hieman vaarallisia 🙂

  89. 104

    Katja sanoo

    Meillä on joulun aikaan paljon ihmisiä ja lemmikkieläimiä koolla, joten nämä olisivat oivallinen ja turvallinen ratkaisu. Paperiset kynttilälyhdyt näyttää tosi kivalta, joten taitaisin soveltaa ideaa jollakin tavalla :)Ulos laittaisin valkoiseen puulyhtyyn ison kynttilän, en oikein uskalla polttaa siinä oikeaa kynttilää. Mukana arvonnassa siis!

  90. 105

    Annu sanoo

    Käyttäisin ulkona lyhdyssä ja sisällä erilaisissa tuikkukupeissa. Lapsiperheeseenhän nämä sopivat loistavasti 🙂

  91. 107

    Marja H sanoo

    Ehdottomasti käyttäisin näitä tunnelman luojina tuikkujen sijaan. Hyvin mahtuisivat isojen Iittalan Kivi kynttilälyhtyjen sisään. Säästyisin tuikkujen aiheuttamilta roskilta eikä pikkuihmisten/lemmikkien tekemisistä tarvitsisi huolehtia. Ihania! =)

  92. 108

    Jenni sanoo

    Työn alla virkattu ”sukka” lasisen kynttiläkupin ympärille. Sinne sujauttaisin tuollaisen kynttilän. Ja lasten huoneisiin 😉

  93. 109

    sanoo

    Ulkoversiolle löytyisi heti käyttöä ulko-oven vierestä. Terassilla olisi kiva pitää kynttilöitä, mutta sokean koiran kanssa tuo avotuli ei ole oikein hyvä yhdistelmä. Tästä ei koirulainen saisi palovammoja vaikka törmäilisikin, eikä omistajallekaan tule turhia sydämentykytyksiä 🙂 Sisäversioista ehdottomasta jotakin tuunausversiota, johon oikea tuli olisi liian vaarallista- elämää vaaranvyöhykkeellä!

  94. 110

    sanoo

    Käyttäisin luultavasti sellaisenaan. Olisivat oikein oivalliset meille kun 8kk ikäinen poikamme on oppinut nousemaan tukea vasten seisomaan niin nuo led-kynttilät eivät aiheuttaisi vaaraa 🙂 eli arvonnassa mukana!

  95. 111

    Päivi sanoo

    Ihanat ja turvalliset ledit löytäisivät varmasti paikan ulkoa että sisältä sekä tyttärien huoneista..ja ehkäpä joulusaunasta!!

  96. 112

    besito sanoo

    Käyttäisin ihan selaisenaan tavallisten tuikkujen tapaan, vaikkapa lyhdyissä tai tuikkukipoissa. Ihanan paloturvallinen vaihtoehto pienten lasten perheeseen, noita voisi pitää matalemmillakin tasoilla kun tavallisia kynttilöitä tai tuikkuja ei uskalla.

  97. 114

    Maarit sanoo

    Kivan näköisiä ovat kyllä! Mä käyttäisin niitä sekä lyhdyissä että sellaisenaan. 🙂

  98. 115

    sanoo

    Käyttäisin ihan sellaisenaan ja lyhdyissä. Meiltä löytyy sisäkäyttöön tarkoitetut pienet lyhdyt, joissa tulee todella harvoin poltettua kynttilöitä, mutta nuo led-kynttilät olisivat sinne erittäin hyvät.

  99. 116

    Pia sanoo

    Aivan upeita! Laittaisin useita isoja kynttilöitä lasitetulle parvekkeelle josta ne näkyvät kivasti myös ohikulkijoille. Nämä sopivat myös mainiosti moderniin kotiin ja lapsiperheille 🙂

  100. 117

    Pauliina sanoo

    Kävisivät loistavasti lapsiperheen joulutunnelmaan ihan sellaisenaan, näin tuikut voisivat olla sohvapöydälläkin tms 🙂

  101. 119

    Susanna sanoo

    Hei, ulkokynttilöitä käyttäisin terassin lyhdyissä ja pienempiä laittaisin sisälle lyhtyihin tunnelmaa tuomaan lastenhhuoneisiin.

  102. 120

    Asta sanoo

    Voi kun ihana arvonta. Olen kynttilöiden suurkuluttaja ja sammuttelen ahkerasti niitä iltaisin sisällä ja ulkona. Monet turvalliset kynttilät ovat kipoissa ja liekki ei näy silloin kauniisti. Nuo ledikynttilät näyttäisivät aina hyviltä, niin ulkona oven pielessä, kuin sisällä ikkunallakin. Sisällä tuolle yhdelle ikkunalle ei normaalia kynttilää/tuikkua voi laittaa, koska on keittiön kaapin alla. Tuon ledin voisin sinnekin laittaa tunnelmaa luomaan 🙂 Pidetään siis peukkuja!

  103. 121

    Ripi sanoo

    Apinoisin (ja apinoinkin – voitin tai en) ehdottomasti noita sun lyhtyjä. Aivan mahtavia!

  104. 122

    Maikki sanoo

    Laittaisin matalan vaakatasossa olevan ikkunan ikkunalaudalle. Siinä kun ei oikeaa kynttilää uskalla polttaa.

  105. 123

    Irene sanoo

    Ihanasti olit tuunannut kynttilät! Itse voisin sitoa kynttilän ympärille erilaisia papereita, narua tai pitsiä, nythän se olisi turvallista. Kynttilät voisivat olla kivat myös lastenhuoneessa, nukahtamisvalon korvikkeena.

  106. 124

    Miia75 sanoo

    Laittaisin ehdottomasti ulos lyhtyihin. Ei tarvitsisi tarkkailla niitä niin kuin aitoja kynttilöitä.

  107. 126

    Johanna sanoo

    Laittaisin kynttilät lyhtyihin kuistille, ulkona olevia kynttilöitä kun ei voi olla aina vahtimassa.

  108. 127

    Erika sanoo

    taas lähti mielikuvitus laukkaamaan.. 🙂 ensimmäisenä mieleen tuli ihanat kynttiläkupit, jotka ostin takaterassille. Mutta eihän niissä perinteinen tuikku pysy kuin puoli minuuttia kun on tuuli jo sen puhaltanut sammuksiin. Eteisessä meillä myös olisi paikka näille. Vanhalle puutarjottimelle olen laittanut käpyjä ja kynttilöitä, mutta en ole koskaan uskaltanut pitää tulia kynttilöissä, kun ympärillä pieniä lapsia ja palavaa materiaalia.. Lisääkin käyttöpaikkoja löytyisi…

  109. 128

    Gah sanoo

    Asettelisin LED-kynttilät esim. tauluhyllylle kauniiksi välkkyväksi riviksi tai kapealle ikkunalaudalle jollekin nätille alustalle.

    Myös wc-tiloihin olisi kiva saada näin pimeällä jotain tunnelmavalaistusta, joten vessan peilihyllylle kivoihin tuikkukippoihin pari kolme kynttilää, niin ei tarvitse edes välttämättä räpsätä vessan valojen kanssa pikaisella käynnillä 🙂

  110. 129

    Maria sanoo

    Olen aikoinaan virkannut Iittalan Kivi-kynttilälyhtyjen ympärille ontelokuteisia ”kuppeja”, jotka toimisivat vieläkin upeammin ihan pelkiltään, ilman varsinaisia lyhtyjä. Led-tuikut toimisivat erinomaisesti tässä tarkoituksessa, koska oikeita tuikkuja ei tietystikkään pelkiltään voi kupin sisään laittaa. 🙂

  111. 130

    Tanna sanoo

    Oijoi, näyttää niin hyvältä nuo sun silkkipaperituunaukset että ilman muuta kokeilisin noita meidänkin ulkosaunalle 😉 Jotain muutakin kivaa varmasti keksin, kunhan pääsen voittamiani kynttilöitä hypistelemään 😉

  112. 131

    PW sanoo

    Piparkakkutalon sisaan ja ihan sellaisenaan, hyvalta nayttaa vaikka aika skeptinen led kynttiloiden suhteen olen ollutkin.

  113. 132

    Lauap sanoo

    Meillä on parveke, jossa ei ole sähköjä. Laittaisin ledi-kynttilät myrskylyhtyyn valaisemaan muuten niin pimeää parveketta.

  114. 134

    Oili sanoo

    Laittaisin itsetehtyihin tuikkuihin. Innostuin itsekin
    kutomaan palmikkopäällisen lasipurkkiin.

  115. 135

    Lentura sanoo

    Laittaisin ulkolyhtyyn, eipä isokaan tuuli haittaisi.
    Hyvä vaihtoehto eikä myöskään savuta lyhtyä mustaksi.

  116. 136

    Jasmin sanoo

    Ulkona saa jatkuvasti tapella palamattomien kynttilöiden kanssa, joten ihan tavalliseen lyhtyyn sinne olisi kyllä tarvetta ulkokäyttöiselle. Sisällä laittaisin ihan normaalien kynttilöiden/tuikkujen sijaan, sillä parhaimmillaan huoneessa voi pyöriä muutama lapsi sekä koiraa ja kissaa, jolloin hiukset, sormet, viikset sekä muut ruumiinosat ovat vaaravyöhykkeellä kynttilöiden palaessa, mikä on sääli, sillä rakastan kynttilöitä.

  117. 137

    josefina sanoo

    Led-kynttilät sopisivat kuin nenä päähän tälläiseen vauhdikkaan kaksivuotiaan lapsen perheeseen. Hirveän suurta ideaa ei muuten ole, kuin kauniit tuikkulyhdyt, joissa tavallinen tuikku palaa vain puolittain jostain syystä.

  118. 139

    Niitty sanoo

    saatiin aikoinaan häälahjaksi tosi upea tuikkukruunu, jossa on 5 kynttilälle paikka. Mutta tuikkuhan ei hirveen kauaa pala, esim. jos tulee vieraita kylään saa jatkuvasti hakea tikkaat ja vaihtaa tuikkuja. Paljon fiksumpi tapa on tälläinen, jossa ennen vieraiden tuloa ne laittaa päälle ja vieraiden lähdettyä ennen kuin menee nukkumaan sammuttaa ne.

  119. 140

    Sanna sanoo

    Minäkään en ole aiemmin oikein mieltynyt LED-kynttilöihin, mutta nämähän näyttävät melkein aidoilta :). Löysin kaapin perukasta purkamattoman muuttolaatikon ja sieltä löytyivät yli 15 vuotta vanhat kynttilälyhdyt (olisiko ollut Muurlan vai minkä), joissa on sisällä kuvioitu putki, joka heijastaa pyöreän lyhdyn seinille enkelin/sydämen kuvioita. Näihin LED-kynttilät sopisivat loistavasti, koska muistaakseni lyhtyihin oli vähän haasteellista saada oikeat kynttilät paikoilleen ja lyhdyt kuumenevat aika paljon. Vuosien jälkeen tänä jouluna otan joka tapauksessa nämä vanhat lyhdyt käyttöön taas, vanhassa vara parempi :).

  120. 141

    Hanna sanoo

    Tällaiset ledikynttilät ois hyvät luomaan kodikasta tunnelmaa lasten askartelemiin maitopurkkitaloihin. Ja varmasti tulis käytettyä ihan tavallisten kynttilöiden tapaan.

  121. 142

    sanoo

    Kaunis idea tuo paperipussi ja kynttilät! 🙂

    Laittaisin nuo ulkokäyttöiset joihinkin ihaniin lyhtyihin.

    Arvonnassa siis mukana 🙂

  122. 143

    Elisa sanoo

    Hei,

    Ihania tuikupusseja teit! Ennen kuin olin lukenut tekstiä, kauhistelin kuvasta, miten uskallat pitää tulta niissä =)

    Itse käyttäisin led-kynttilöitä tavallisten kynttilöiden sijaan. Meillä kolme pientä lasta ja kaksi tyhmemmänsorttista (anteeksi vain!) kissaa pitää huolen siitä, että aidoista liekeistä on turha haaveilla…

  123. 144

    Hippu sanoo

    Tuo Sinun vinkkisi on hieno, ehkä joulun kunniaksi laittaisin punaisia, tuossa myös tyhjiä lyhtyjä odottaa kynttilöitä, ja niitä voisi huoleti laittaa vähän sinne tänne. -Hippu-
    hippu@outlook.com

  124. 145

    Anni sanoo

    upean näköinen tuo asetelma saunatuvassa. Itse olen huomannut led-kynttilöiden kätevyyden juuri lasten kans, ja isoon lasimaljaan johon haluan muutakin pikkujuttua laittaa niin led-valo on turvallinen. Ja nuo ovat ihanan aidon näköisiä.

  125. 146

    Katja sanoo

    Wow en ole nähnytkään tuollaisia. Ainoastaan ns Tiimari versioita. Näitä voisin poltella vallan itsekseen tunnelmaa luoden. Kotona viilettää kolme villiä vekaraa, joten poltan kynttilöitä harvoin lasten ollessa hereillä.

  126. 147

    Sanna sanoo

    Moi,
    Sun pussukat näyttävät tosi kivoilta.
    Itselläni ei ole tuollaisia led kynttilöitä koskaan ollut, mutta olen niitä joskun harkinnut hankkivani. Minulla on nimittäin kolme tosi kivaa lyhtyä, jotka ovat sen verran avonaisia, että oikeat kynttilät sammuvat niissä heti, jos lyhtyjä pitää ulkona. Ledit sopisivat niihin tosi hyvin.
    Nämä kynttilät sopivat myös hyvin valaisemaan lastenhuonetta (pienissä tuikkulyhdyissä).

    Tuunausidoista tuli mielleen, että ledi voisi luoda kivaa tunnelmaa piparkakkutalon sisällä ta esimerkiksi jouluisessä kukka-asetelmassa. Myös Stringpocketin ahtaaseen hyllyväliin olen joskus haaveillut kynttilän laittamista – sehän ei tietenkään turvallisuussyistä ole mahdollista, mutta tällä kynttilällä saisin myös siihen tunnelmaan.

    Ideoita tulee vaikka kuinka paljon mieleen…
    Toivottavasti osuus voitto kohdalle, muuten joudun varmaan käydä ostamassa paketin itse 🙂

  127. 148

    sanoo

    No nyt on pakko osallistua, kun on niin paha kynttiläpuute. taloudessa pyörii yksi kaksivuotias ja yksi 8-kuinen, joten oikeaa elävää tulta ei paljon täällä tarvitse tai pääse katselemaan. Ledit olisi siis ihan mainio ratkaisu tänne! LUulen että askarteluinspiraation puutteessa iskisin ne vain sellaisenaan tai vanhoihin tuikkutelineisiin. Tosin tuo sinun versiosi näytti tosi kivalta, tekiskö samanlaiset vaikka leivinpaperista…;)

  128. 149

    Toffeegirl sanoo

    Laittaisin terassille lyhdyn sisään ja sisällä yksinkertaiseen lasikippoon.

  129. 150

    SanMa sanoo

    Upean tuunauksen olet tehnyt ja nuo led-kynttilät näyttävät ihan oikeilta. Käyttäisin noita itse sellaisissa paikoissa, joissa ei muuten kynttilöitä uskalla poltella ja ulkona olisivat myös käyttökelpoiset.

  130. 151

    Miibsi sanoo

    Käyttäisin jopa myös ihan sellaisenaan, tai sitten lukuisissa eri lyhdyissä ja hurrikaaneissa ja muissa. Meillä ei ole poltettu kynttilöitä vähään aikaan, sillä mieheni saa tuoksullisista astmakohtauksia ja vanhuskissamme ei enää osaa liekkiä varoa. Pentukoiramme on liian vilkas vielä, että kynttilöitä voisi laittaa matalammalle. Joten led-kynttilät olisivat juuri meidän tarpeeseen 🙂

  131. 152

    Heidi sanoo

    Itselläni on tapana polttaa kynttilöitä vanhoissa esim. Riihimäen kodin tölkeissä. Niissä vaan tuppaa olemaan se ongelma, että kädet lämpenee vähän liikaa, kun niitä sytyttelee, olipa sytytin millainen tahansa. Näissä sitä ongelmaa ei olisi ja viimeinenkin ”feikki -kynttilä” olemus piiloutuisi vanhan aaltoilevan lasin taakse.

  132. 153

    Pirpu sanoo

    Tuo sun paperipussiviritelmä on niin tunnelmallisen näköinen, että ehdottomasti ainakin noin käyttäisin! Ehkä lisäksi juhliin kattauksen ”sekaan”, ei olisi pelkoa sormien polttamisesta kun kurottaa ottamaan jotain tarjottavaa.

  133. 154

    Mirri sanoo

    Hyvänen aika, meinasin persiilleni lentää, kun nopeasti katoin ton ekan kuvan, HULLU! polttaa kynttilöitä paperipusseissa 😀
    Sitten kun rauhoituin ja luin tekstiä, ihastuin heti ideasta ja varmaan samaan tapaan voisin voittamiani kynttilöitä käyttää. Ja ulkoportaalla mulla on 120cm korkea lyhty, tommonen ulkomalli sopis ihan loistavasti sinne 🙂

  134. 155

    milli sanoo

    Tarkoituksena olisi rakentaa ensimmäisen adventin kunniaksi pelkistetty, tyylikäs piparkakkutalo. Vielä ihanampi se olisi, jos sisälle saisikin valon! Nyt alkoi himottamaan! Lisäksi lahjapakettiin tuollainen voisi kääriytyä isoäidille, ei tarvitsis huolehtia vanhan pään muistamisestakaan/muistamattomuudesta. 😉

  135. 156

    Ak sanoo

    Luin tuosta edellisestä kommentista että piparkakkutalon sisään,se olisi kyllä hieno idea! 🙂 Lisäksi käyttäisin tuikkukipoissa kirjahyllyssä kun muuten ei voi polttaa kynttilöitä kun kuumenee hyllyt. Myös lasten kanssa olis helppoja.

  136. 157

    tiija sanoo

    Käyttäisin pieniä led-kynttilöitä sellaisenaan esim. tuikkukupeissa/ lyhdyissä. Isomman antaisin lahjaksi äidilleni, joka tykkää polttaa kynttilöitä myös ulkona.

  137. 158

    Hanna sanoo

    Olen aitouden rakastaja, enkä ole aikaisemmin pitänyt ”teko” kynttilöistä, mutta nuohan ovat upeita! Meillä on kissa, jolla ei ole itsesuojeluvaistoa niin ihan lipaston päälle olis kiva saada kynttilä ;D

  138. 159

    sanoo

    Tällä hetkellä olen valaissut kirjahyllyn, liloilla Led valoilla, sieltä ne valaisevat olohuoneen yölläkin eikä tarvitse muuta valoa kun käy WC. Nukkekoti on valaistava nyt pimeään aikaan, sinne sopii hyvin pienet valot. Juhlapäytään voisin duunata virkkaamalla pitsi pussit. Yövaloksi tarpeellisiin kohteisiin. Käyvät myös vaatekaappiin lisävaloksi. Tunnelmavaloiksi juhliin

  139. 160

    Jenni sanoo

    Ompas kivoja pussukoita, eli lainaisin tuota sun ideaa varmasti, tai sit lyhdyn sisällä noi olis kanssa kivoja, ja lasten huoneeseen turvallisesti tunnelmaa luomaan! 🙂
    Jenni

  140. 161

    Kedonkukka sanoo

    Ensimmäisenä tuli mieleen, että voisi laittaa vessaan luomaan tunnelmaa, kun ei tarvitse sammutella. Ehkä voisin kattaukseen tehdä jonkun hienon sommitelman vaikka silkkipaperin kanssa!

  141. 162

    Katri sanoo

    Tämä on kyllä loistava joululahjaidea mummuille ja mammoille vanhainkotiin, joissa oikeiden kynttilöiden polttaminen on kiellettyä :)! Kotona voisin laittaa näitä kynttilöitä erään kaapin sisään, joka on vanha ja tummapuinen. Kynttilän lämmin valo näyttäisi aivan ihanalta kaapissa!

  142. 163

    Kaisa H. sanoo

    Laittaisin piparkakkutalon sisälle nuita pieniä ja iso voisi tuikkia meidän terassilla lyhdyn sisällä.

  143. 165

    HannaKoo sanoo

    Noita isompia käyttäisin ulkona pihalyhdyissä, niin ei tarvitsisi montaa kertaa viikossa vaihtaa niihin uusia kynttilöitä. Pienempiä soveltaisin varmasti samalla tavalla kuin sinä silkkipussukoihin laitettuna, oli nimittäin niin hyvä ja kaunis idea mielestäni 🙂

  144. 166

    Anna-Mari sanoo

    Laittaisin tuikkuja erilaisiin ja -värisiin juomalaseihin ja sitten vaikkapa keittiön pöydälle…helppoa ja turvallista!

  145. 167

    Kati sanoo

    Justiinsa tuohon samaan tyyliin kuin sinä olit laittanut, ohuen paperipussin sisään. Nykissä yhdessä ravintolassa oli aidot tuikut laitettu ruskeaan ryppyiseen paperipussiin (oli siellä kyllä pieni lasikippo suojana) ja ne oli niin nätit. En kyllä tohtis elävää kynttilää laittaa paperin lähelle, joten se totetus riippuu nyt aivan tästä arpaonnesta. 🙂

  146. 168

    Piia sanoo

    Voi ledithän kävisi vaikka mihin. Ehkä laittaisin kauniin lyhdyn sisään, ja juurikin lastenhuoneissa tohtisi käyttää sitten.

  147. 169

    Tiitta sanoo

    Käyttäisin kuten oikeita kynttilöitäkin mutta huolettomammin. Tällä hetkellä kaikki kiva ja palava on sijoitettu ylös, pienten uteliaiden sormien ulottumattomiin. Olisi kiva saada valoa ja tunnelmaa myös näkökorkeudelle 🙂

  148. 170

    Sanna O. sanoo

    Tuo sinun silkkipaperipussi-idea on aivan ihana.
    Minulle tuli ihan ekana mieleen käyttää noita töissä, 2.luokkalaisten ilona. Meillä ei onneksi ole oikeiden kynttilöitä käyttökieltoa mutta mieluiten poltan tuikkuja lyhdyissä luokassani. Toisin siis tunnelmaa pienten koululaisten aamuihin.
    Olisivat nuo turvalliset myös kotonakin niin sisällä kuin ulkona.

  149. 171

    EmiliaMaria sanoo

    Kissataloudessa led-kynttilöillä olisi tilausta. Grapponia-lasit saisivat sisälleen ledit, niin ei tarvitse pelätä että kuumuus halkaisisi tunnearvokkaat perintölasit.

  150. 172

    Susanna sanoo

    Meillä on myös paljon lasten askertelemia kuppeja, joissa en uskalla tavallista kynttilää polttaa, joten näitä voisi siellä kokeilla. Toisaalta myös nuo silkkipaperipussit ovat niin upean näköisiä, että ehkä jotain vastaavia voisi myös askarrella 😉

  151. 173

    Minna-Leena sanoo

    Oih, näillähän saisin tehtyä sellaisen pystysuunnassa olevan asetelman kynttilöistä, kun ei tarvitsisi pelätä että yläpuolella olevat lyhdyt palaa.

    Lisäetuna se, että on helpompi nautiskella tunnelmavalosta kahdessa kerroksessa asuessa, kun ei tarvitse koko ajan sammutella tulia kynttilöistä.

    Toivottavasti onni potkaisee iloisesti. 🙂

  152. 174

    Riikka sanoo

    Ompa ihania – paljon päheempiä kuin aiemmat led-kynttilät mitä olen nähnyt. Itse käyttäisin ekaksi paikoissa joissa nytten uskalla kynttilöitä pitää eli paikoissa jotka ei ole valvovan silmän alla koko aikaa.

  153. 175

    Varpu sanoo

    Parvekkeelle menisivät meillä. Juuri tuollaisia isoja pylväskynttilöitä haluaisin poltella siellä mutta pelottaa että unohtuvat palamaan ja polttavat jotain, parveketta kun ei kuitenkaan vahdi samalla tavalla kuin sisätiloja. Olisi niin tunnelmallista katsella lasin läpi tuikkivia valoja. Piparkakkutalo-idea on myös ihana!

  154. 176

    Katja sanoo

    Ulkona käyttäisin kynttilöitä lyhdyissä ja lasipurkeissa. Sisällä paikoissa joihin tavallisia kynttilöitä ei uskalla laittaa esim.WC tai muuten palovaaran takia. Paperipussit on tosi ihanan näköisiä.

  155. 177

    sanoo

    Käyttäisin ihan normaalin kynttilän tapaan. kahden hyvin eläväisen poikalapsen kanssa ei tällä hetkellä voi tavallisia kynttilöitä juuri poltella 😉

  156. 179

    Janica sanoo

    Kaipaan silloin tällöin keittiön tasolle tunnelmaa. Tuikut ja kynttilät eivät tähän sovi yläkaappien takia. Nämä sopisivat!

  157. 180

    KatriK sanoo

    Tunnelmalliset olisivat lyhdyn sisällä terassilla, yksi iso tai monta pientä vierekkäin aseteltuina. Ei haittaa vaikka unnohtuisivat vahingossa yöksikin ”palamaan”.

  158. 181

    Hot mama sanoo

    Käyttäisin normiversiona – kahden pienen kanssa ei oikein lihakset riitä isompien tuunaamisten miettimiseen, eikä ne kauaa olisi pystyssä samasta syystä kuitenkaan.. 😀

  159. 182

    Tiina sanoo

    Käyttäisin led-kynttilöitä juuri paperisissa koristeissa, kuten joulutähden sisällä.

  160. 183

    Tanjat sanoo

    Lyhdyssä ja piparitalon sisällä. Kauniit ja turvalliset kynttilät. Kauniin asetelman teit silkkipaperista.

  161. 184

    Suvi sanoo

    Kokeilisin heti tuota sinun mainiota ideaasi. Parvekkeella ja kissa perheessä nuo myös olisivat turvallisempia, kuin tavalliset kynttilät.

  162. 185

    Suski sanoo

    Kynttilät sopisi hyvin mun talokoristeiden sisälle. Tulisi todella tunnelmallisen näköistä! 🙂

  163. 186

    Terttu sanoo

    Käyttäisin kukka-asetelmaan, pienten tilojen valaisuun (jonne ei voi jättää aitoa kynttilää), lahjaksi huonomuistisille vanhuksille…
    Kauniita kynttilöitä; tuollaisia olisi mukava saada!
    Terttu

  164. 187

    tiitu sanoo

    aivan ihania!!!nuo sun tekemät paperipussijutut olis niin just mun juttu!!!!ja lasten kanssa olis niin helppoja käyttää!ja todellakin terassille kivat,kun koko ajan siellä kynttilöitä polttelen.tiitu

  165. 188

    Anne sanoo

    Lapsiperheen unelmia! Pieni prinsessamme halajaa omaan huoneeseensa pinkkejä lyhtyjä, joten näiden ledien avulla hänen toiveensa voisi toteuttaa. Muuten en uskalla…

  166. 189

    Minna sanoo

    Olen haaveillut tuunaavani vanhasta, ulkona patinoituneesta linnunpöntöstä koristeen Cole & Sonin Woods tapettia vasten nojailemaan. Tämmöinenhän sopisi täydellisesti pönttöön valoksi!

  167. 190

    Jennie sanoo

    Askartelisin pumpulista ”lumipalloja” ja kasaisin lyhdyksi, sinne led-kynttilä sisään niin johan olisi kaunista – ja turvallista 🙂

  168. 191

    Sisukko sanoo

    Mä käyttäsin sisällä ihan vaan tavallisten tuikkujen tilalla, meillä kun ei uskalla polttaa tavallisia noiden kahden villiviikarin takia. 🙂

    Ja ulkonakin noi isot olis hienoja hankeen upotettuina!

  169. 192

    Salu sanoo

    Nuita voisi laittaa vaikka virkattujen korien sisään! Ja voisin käyttää ihan ilman tuunauksiakin!

  170. 193

    sanoo

    Hienon näköisiä silkkipaperilyhtyjä! Itse voisin laittaa noita pieniä ledejä meidän portaikkoon, joka on talvisin tosi kylmä ja se tulipalovaarakin on olemassa, jos porrasaskelmilla aikoisi polttaa oikeita kynttilöitä. Ledit valaisisivat hyvin askeleet!

  171. 194

    sanoo

    Laittaisin ne ehdottomasti sellaisinaan etukuistillemme, koska silloin ne näkyisivät ajotielle asti ja olisivat varmasti erittäin kauniit katseltavat <3

  172. 195

    marika sanoo

    Pienessä kodissa voisi laittaa ahtaisiinkin paikkoihin tunnelmaa luomaan mihin ei tavallista kynttilää voisi laittaa. Jospa arpaonni olisi myötä.

  173. 197

    Ronii sanoo

    Led-kynttilän voisi antaa palaa ulkona vaikka koko yön. Eikä poikaystävän tarvisi olla niitä koko ajan sammuttelemassa. 😉

  174. 198

    Alva sanoo

    Käyttäisin led kynttilöitä tavallisten kynttilöiden tapaan tunnelmaa luomaan. Keuhkosairaudestani johtuen en voi harmikseni polttaa tavallisia kynttilöitä lainkaan sisätiloissa. Onneksi tänä päivänä löytyy vaihtoehtoja!

  175. 199

    Liisa sanoo

    Led-tuikkuja voisin laittaa vaikkapa ovikranssiin! Isoja kynttilöitä käyttäisin varmaankin sellaisenaan, näyttävät niin aidoilta.

    Olisi hauska nähdä tarkemmin, miten olet tehnyt nuo tuikkupussit.

  176. 200

    linda sanoo

    Luultavasti varastaisin ideasi ja väsäisin samanlaisia paperikuppeja tuikuille. Kauniita! Lisäksi voisin kuvitella kynttilöitä ulkona lyhdyissä..ja miksi ei sisälläkin.

  177. 201

    Maarit N sanoo

    Onpa ”oikean” näköisiä.Antaisin nämä äidilleni 86v,koska hän ei enään muista sammuttaa palavia kynttilöitä.Itselleni laittaisin näitä myös paperi pusseihin ja lyhtyihin.

  178. 202

    JonnaAal sanoo

    Eikää! Juuri vähän aikaa sitten mietin jotain kynttiläjuttua, mitä ei sit voinut toteuttaakaan palovaaran takia. JA NYT EN MUISTA MIKÄ SE OLI! ÄH!

  179. 203

    sanoo

    Lapsiperheeseen ja koti jossa on villejä kissoja nuo ovat pelastus tähän harmauteen ja pimeyteen. Pakko kokeilla kotona 🙂

  180. 204

    anis sanoo

    ihana tuo silkkipaperi idea! olisi myös kaunis, kun laittaisi lipaston päälle rennosti jotakin harsoa, valkoista kangasta ja asettelisi joukkoon tuikkuja.

  181. 205

    marja sanoo

    Aivan ihania. Voisi jättää parvekelyhtyihin huoletta palamaan. Ja meillä voisin laittaa ne pesuhuoneeseen josta ne näkyvät saunaan. Loisivat tunnelmaa saunailtaan.

  182. 206

    Anna sanoo

    Hei!Led-kynttilät ovat loistava vaihtoehto perinteisille etenkin lapsiperheessä. Voisin pitää vaikkapa olohuoneen pöydällä ilman pelkoa, että joku polttaa itsensä.

  183. 207

    Annika sanoo

    Olisipa ihania nuo isot kynttilät:voisi laittaa terassille huoleti ja jättää vaikka yöksikin palsmaan ohikulkijoiden iloksi:)

  184. 208

    Paukku sanoo

    Lyhtyjen sisässä ja ehkä kokeilisin samanlaisia silkkipaperikipposia niinku säkin 🙂 ja aivan ihana olis saada ulkoportaille iso kynttilä! Lapsiperheelle turvallinen vaihtoehto!

  185. 209

    jonsku sanoo

    Lapsiperheelle sopiva ratkaisu, ei tarvitsisi turhia murehtia. Käyttäisin samoissa paikoissa kuin tavallisia kynttilöitä. Lyhdyissä, tuikkukipoissa jne.

  186. 210

    Jenni sanoo

    Itse varmaankin käyttäisin kynttilöitä joko sellaisenaan, tai juurikin paperista tehtyjen lyhtyjen sisällä.
    Isot kynttilät löytäisivät tiensä lattialle ihan sellaisenaan. Pidän isoista lattiakynttilöistä, mutta lapsi-/koiraperheessä en uskalla edes haaveilla laittavani oikeita kynttilöitä lattiatasoon. 🙂

  187. 211

    uk sanoo

    Laittaisin ”huoletta” kirjahyllyni hyllyille, ne kun ovat väleistä niin kapeat ettei oikeat kynttilät tule kysymykseen ollenkaan, siellä ledit toisivat kivaa ja paloturvallista tunnelmaa! 🙂

  188. 212

    Mervi sanoo

    Poikieni huoneissa somistaisi kivasti, sellaisenaan. Lasialustan päällä tuplaisi hienosti valon määrän.

  189. 213

    Niina sanoo

    Laittaisin ikkunalaudalle iltaisin ja antaisin palaa koko yön. Ihania kynttilöitä <3

  190. 214

    KaRo sanoo

    KÄyttäisin ihan tavallisten tuikkujen ja kynttilöiden tapaan. Olisivat turvallisempia pienten lasten kanssa. 🙂

  191. 215

    TainaO sanoo

    Lasten kanssa voisi tuunata jotain kivaa uuttakin, mutta muuten taitaisin olemassa olevissa lyhdyissä

  192. 216

    Nenne sanoo

    Siirsin juuri lastenhuoneeseen ensimmäiseen omaan kotiini ostamani metallisen kirahvin, joka on myös lyhty. Käyttäisin siis led-kynttilää peruuttamaan jo tuottamani pettymyksen muksuille, kun kieltäydyin laittamista kirahviin kynttilää.

  193. 217

    Helmi-kerttu sanoo

    Voisin huoletta nauttia joulun tunnelmasta ja ”polttaa” kotona lasten kanssa huoletta kynttilöitä – myös ihanassa rosterisessa lattialla olevassa talolyhdyssä, joka on nyt joutunut turvallisuuden vuoksi vähän paitsioon.

  194. 218

    Jatta sanoo

    Nämä ihanat sekä turvalliset led kynttilät tekevät palovaroittimista turhia ja niinpä ripottelisin ympäri kotia kaamosta karkoittamaan 🙂

  195. 219

    viiru sanoo

    Olenkin monesti katsonut LED kynttilöitä että miksi ihmeessä sellasia hankkisin kun ovat niin teennäisen näköisiä, mutta nämähän olis aivan mahtavat ja paloturvalliset kotiin missä on pieni lapsi. Näitä voisi vapaammin käyttää esim. joulupäivän kattauksessa ilman että tarvitsee koko ajan hokea ”ei saa koskea” 🙂

  196. 220

    Elina sanoo

    Käyttäisin varmaan molemmin, lyhdyissä ja perinteisesti. tosi kivoja noi paperipussukat just paloturvallisille yksilöille, silkkipaperin keskelle ei ihan tavallisia tuikkuja uskalla pistää:-)

  197. 221

    Sonttu sanoo

    Oi, kuulostaa ihanalle. varsinkin lapsi ja kissaperheisiin sopiville kynttilöille 🙂 laittaisin mielelläni kynttilöitä ’palamaan’ pöydälle ja nauttisin harvinaisesta ilosta -kynttilöistä.

  198. 222

    sanoo

    Näillä voisi huoletta tunnelmoida lastenhuoneessa. Poltamme ahkerasti kynttilöitä ja lapsetkin haluaisivat tunnelmoida omissa huoneissaan, mutta oikeilla kynttilöillä se ei tietenkään ole mahdollista.

  199. 223

    Anni sanoo

    Nämä led-ihmeet tulee ehdottomasti hankkia toimistolle tuomaan lämmintä tunnelmaa. Itseäni vähän häiritsee kaikki ”teko jutut”, joten huurrelasilyhdyt ovat näitä varten!

  200. 224

    Tiira sanoo

    Yllättävän kivan näköisiä led-kynttilöitä, toki sun hyvät kuvat voivat kaunistaa todellisuutta 😉 Mutta voisin kopioida sun ”paperipussi-idean” ja sitten vaan nauttia siitä, etteivät kissat kerrankin polta viiksikarvojaan uusia ja ihmeellisiä juttuja tutkiessaan.

  201. 225

    Jenninen sanoo

    Meillä Led-kynttilät tulisi parvekkeelle, piparkakkutaloon ja tyttöjen huoneeseen.

  202. 226

    sanoo

    Ihania kynttilöitä! Minä nappaisin nuo pienet mukaan töihin, koska siellä ei saa polttaa oikeita kynttilöitä. Iso kynttilä menisi terassille vaikkapa johonkin isoon lyhtyyn.

  203. 227

    -A- sanoo

    Oi, ihana löytö! Ajatus turvallisuudesta yhdistettynä helppouteen/vaivattomuuteen houkuttaa kovasti noissa kynttilöissä. Luultavasti käyttäisin ihan sellaisenaan tai yhdistäisin johonkin jo olemassaolevaan lyhtyyn 🙂

  204. 228

    Anne sanoo

    Kauniita ovat! Käyttäisin ihan sellaisenaan tai korkeintaan yksinkertaisen lyhdyn sisällä. Toivottavasti voitan valoa!

  205. 229

    karkki sanoo

    Voisin ottaa niitä töihin tunnelmaa luomaan, meillä kun ei saa oikeita kynttilöitä firman tiloissa polttaa.
    Hyviä ne olisivat myös kotoa löytyviin korkeisiin, ohutjalkaisiin ”kynttilälyhtyihin”, koska kynttilä itsessään ei näy lyhdyn sisältä. Meillä kun asustaa mini-ihminen, jonka ymmärrykseen kynttilöiden suhteen ei voi vielä luottaa.

    ps. Aivan mahtava idea noi kynttiläpussukat!

  206. 230

    Anna sanoo

    Itse käyttäisin led kynttilöitä hevostallin edessä lyhdyissä, tuomassa joulutunnelmaa, kun sinne ei oikeita palotutvallisuuden takia voi laittaa. Niitähän voisi myös käyttää sisällä tallissa juuri tuon turvallisuuden takia kun ei tarvitsisi pelätä että syttyy heinät ja oljet palamaan.

  207. 231

    Johanna sanoo

    Minusta olisi ihanaa jättää tuikut palamaan makuuhuoneen pöydälle keräämieni kivi- tuikkujen sisään(jos mahtuvat). Voisipa sitten kerrankin nukahtaa kynttilän valossa aivan huoletta 🙂

  208. 233

    Voikukka sanoo

    Hei nämähän on hyviä kissaperhessä , jossa paloturvallisuuden vuoksi ei voi oikeita kynttilöitä polttaa .

  209. 234

    Irkku sanoo

    Olisi ihana käyttää kynttilöitä jossain muuallakin kuin takan päällä. Vilkkaan pojan vuoksi siihen ei ole muutoin mahdollisuutta, mutta ledeillä se ehkä onnistuisi 😉

  210. 235

    Susanna sanoo

    Vihdoinkin kynttilöitä, joita voisin huoletta jättää veskiin palamaan! Olisi ihanaa, että ”puuterihuoneessa” olisi aina tunnelma kohdillaan, lapsiperheessä kun ei uskalla oikeita kynttilöitä sinne palamaan jättää!Arpaonnea siis minulle ja tulevalle tunnelmalle 😉

  211. 236

    sanoo

    Laittaisin näitä sellaisiin paikkoihin, joihin muuten ei uskalla kynttilöitä laittaa tai niitä ei uskalla jättää yksin palamaan. Jos olen yksin kotona, en uskalla laittaa kynttilöitä palamaan juuri koskaan, koska torkahtelen usein sohvalle 🙂

  212. 237

    Jenna sanoo

    Isot kynttilät voisin laittaa lasiterassille vaikka sellaisenaan. Pienempiä kynttilöitä käyttäisin lyhdyissä esimerkiksi kylpyhuoneessa luomaan tunnelmaa.

  213. 238

    SuviK sanoo

    Käyttäisin tavallisten kynttilöiden tapaan kotona, eipä tarvitsisi kokoajan olla ostamassa uusia, kuten nyt. Isot varmaankin parvekkeelle:).

  214. 239

    Aila sanoo

    Käyttäisin erityisesti ulkona lyhdyssä. Eipähän tarvitsi pelätä ettei muista sammuttaa ulkolyhdystä kynttilää illalla.

  215. 240

    Tikako sanoo

    Musta on ihanaa nukahtaa kynttilänvalossa. Niin tunnelmallista ja jotenkin se unikin tulee paremmin. Kynttilöitä kun ei voi jättää vahtimatta niin en ole tuota turvallisesti voinut yksin asuessani harrastaa. tämmösethän olis siis aivan mahtava juttu! Vois jättää jopa matalalle sohvapöydälle tai lattialle ilman että vilkas pikkukoira pääsee käsiksi liekkeihin tai sotkee itseään steariiniin. Voi kun onni suosisi mua tällä kertaa!

  216. 241

    hheidi sanoo

    Käyttäisin tuollaisenaan pöydillä ja lehtikasojen päällä. Myös avonaiseen matkalaukkuun vois laittaa ”kynttilöitä” palamaan. Ei tarvis pelätä, että syttyy mikään oikeasti tuleen. 🙂

  217. 242

    Saida sanoo

    Olisivat lapsiperheessä turvallisia matalammilla tasoilla. Silkkipaperikupit näyttää ihanilta ja sopivan helpoilta!

  218. 243

    Saara sanoo

    Nuo toimisivat hyvin paikoissa, johon ei uskalla tavallista kynttilää laittaa. Ikkunalaudalle olisi monesti kiva laittaa kynttilöitä/tuikkuja, mutta verhot ovat liian lähellä. Itsenäisyyspäiväkin lähestyy, niin saisi kaksi kynttilää ikkunalle.

  219. 244

    sanoo

    Meillä on olohuoneessa kirjahylly. Olen haaveillut kynttilöistä hyllyssä mutta oikeaa kynttilää ei hyllyssä voi polttaa. Mallaisin kynttilän kauniisti kummipoikien kuvien tai aaltomaljakoiden viereen 🙂

  220. 245

    maire sanoo

    Laittaisin kummilasten tekemiin piparkakkutaloihin. Ovat turvallisia niin lasten kuin koirienkin kanssa 🙂

  221. 246

    Nina sanoo

    Sisäkäyttöön tarkoitetut ledit saattaisivat pelastaa meidän joulun! Kahden pienen, nopean ja uteliaan lapsen kanssa perinteiset kynttilät voivat palaa rauhassa ainoastaan lasten nukkuessa. 🙂

    Huikean hieno idea nuo paperipussukat! Hetken luulin että kyseessä lasikupit joissa oikea tuikku sisällä.

  222. 247

    Sari sanoo

    Käyttäisin pienten paperipussien sisällä ulkona ja sisällä saunassa hämyisessä joulusaunassa. Ihani ovat!

  223. 250

    Heidiaar sanoo

    Mä laittaisin led- kynttilät jouluasetelmaan. Sammalta, hyasintteja, tonttu sekä led-kynttilät isolla tarjottimella olis niin paras mun jouluun. Väritys valkoista, hopeaa ja punaista 🙂

  224. 251

    Jenni sanoo

    Ehdottomasti ulkokäyttöön tarkoitetun ison lyhdyn kanssa, jonka sisällä ei voi polttaa sellaista isoa lyhtykynttilää sisällä kun se kuumenee liikaa ja muovi sulaa. Nyt käytössä pieni tuikku aina valona, joka palaa loppuun aivan liian nopeasti.. LED-tuikkuja siis kaivataan 🙂

  225. 252

    HanneM sanoo

    Neljän pienen lapsen äitinä kynttilät ihastuttavat kovasti ja niille löytyisi paikka joulukuussa valmistuvan omakotitalomme terassilta, kirkkaassa lasikyhdyssä tottakai 🙂

  226. 253

    sienna sanoo

    Itse en ole tykännyt led kynttilöistä,mutta näitä täytyy ostaa, jos arpaonni ei suosi.Niiin ihania nuo silkkipussukat…niitä tekisin kynttilöille.Sekä ulkona terassilla pöydälle joulusommittelua,johon laittaisin ne ulkokäyttöön soveltuvat kynttilät.Saisivat olla tunnelmaa luomassa…

  227. 254

    Liisa sanoo

    Olen aivan umpi-ihastunut uusiin ikkunalaudalle sijoitettuihin suurehkoihin talolyhtyihin, joiden ikkunoista loistaisi valo yötä päivää, mikäli arpaonni suosii :).

  228. 255

    Teija sanoo

    Huippu kiva ja ajankohtainen arvonta 🙂 kävimme eilen kylässä naapureillamme ja heillä oli todella aidonnäköisiä led-kynttilöitä joihin ihastuin täysin. Tänään olenkin etsinyt netistä vastaavia ja täällä sattuikin olevan tämä arvonta :)Led-kynttilät pääsisivät meidän kotonamme lasisten kynttilälyhtyjen sisälle tai sohvapöydälle upeaksi asetelmaksi kauniiseen puuvatiin. Pienten lasten kanssa niin upea juttu 🙂

  229. 256

    Susanna sanoo

    Lapsen tyhjistä pilttipurkeista voisi askarrella tuikkukippoja näille! Niitähän ei muuten saa käyttää kynttilän kanssa kun ovat niin ohutta lasia. Tietty muitakin lasipurkkeja voisi hyödyntää. Tekisin myös ainakin virkattuja päällisiä pilttipurkkeihin ja sinne kynttilä sisään, tästä haaveilin jo viime vuonna mutta tyssäs just siihen kun ei purkkiin voinutkaan laittaa oikeaa tuikkua. Ihania! Isot laittaisin ihan vaan jo valmiina oleviin ulkokäyttöön tarkoitettuihin lyhtyihin, mietin vaan mihin tuo johto tungetaan 😀

  230. 257

    sanoo

    Sijoittelen kynttilöitä pitkin poikin pirttiä!
    Turvallisuussyistä ledikynttilän voi jättää palamaan, vaikka siirtyisin huoneesta toiseen.
    Hämyinen pesuhuone, vessa, vierashuone on mukava valaista ledikynttilällä.

  231. 258

    Marple sanoo

    Meillä kotona on kynttilänpolttokielto, kun kissaa kiinnostaa ne luvattoman paljon. Kynttilät tois kuitenkin ihanaa tunnelmaa, tykkäisin niitä polttaa. Meillä on ollut jotain sähkötuikkuja, mutta ne ei kyllä ole pystyneet vastaamaan vaatimuksiin, mutta nämä näyttävät kerrassaan kelvoilta!

  232. 259

    Merika sanoo

    Laittaisin noita erilaisiin kynttelikköihin tuomaan tunnelmaa. Tuo silkkipaperi onkin hyvä idea, itsekin olen käyttänyt erivärisiä paperimateriaaleja, kun ostamani tunnelmaköynnöksessä oli omaan makuuni liian valkoinen valo.

  233. 260

    PiiaL sanoo

    En ole ikinä näitä led kynttilöitä ymmärtänyt, mut nyt ymmärrän. Ihania!! Määkin haluan tollasia pussukoita:) näitä uskaltais pitää matalalla pöydällä olohuoneessa, eikä tarvis lasten takia pelätä 🙂

  234. 261

    Henriikka sanoo

    Laittaisin tuollaiset isot kynttilät parvekkeelle. Olin ajatellut callunaruukkuihin jotain perinteiseiä tuikkuvaloja, mutta nuo olisivat tosi kauniit ja kätevät. Ledikynttilät ovat muutenkin (jos ulkonäkö on ok) varmasti hyvä korvike kynttilöille. Itse polttelen kynttilöitä melkein joka ilta, niin niitä saakin sitten ostaa laatikon täyteen aika usein.

  235. 262

    Acca sanoo

    Käyttäisin kyllä ihan tavallisten tapaan. Talossa kolme kissaa ja viimeksi eilen yksi niistä istui kynttilän päälle.. 🙂

  236. 263

    Ananias Koikkalainen sanoo

    Onpa hienoja!
    Ehdottomasti tommoset tulis meidän vanhempien yöpöydälle. Kerranki vois vahingossa nukahtaa kynttilän valoon, ilman tulipaloriskiä!

  237. 264

    Johanna Vantaalta :) sanoo

    Hei! Todennäköisesti käyttäisin niitä sellaisenaan sekä yhdistäisin yksinkertaisiin lasilieriöihin.

  238. 265

    Katsefa sanoo

    Laittaisin vessaan lyhtyyn tuikkimaan. Lois kivaa tunnelmaa paikkaan, johon ei elävää tulta uskalla jättää. Myös lastenhuoneessa olis kiva.

  239. 267

    malle sanoo

    Tuostapa keksin koska ainakaan täällä vanhainkodissa ei saa polttaa oikeaa kynttilää vaikka henkilökuntaa olisi yleisessä tilassa paikalla, joten laittaisin samalla tavalla silkkipaperipussukkaan kynttilän esim nyt tulevaan itsenäisyyspäiväkattaukseen, ehkä lisäisin sinisen nauhan. Jouluaattona ja joulupäivinä voisi kyseisessä paikassa pussukat olla punaisia. Olemme joskus käyttäneet näitä pieniä paristotuikkuja mutta ei ne näytä kivoilta, hyvä kun huomaakaan niiden valoa.. Ainakin nämä sinun isommat led-tuikut näyttää hohtavan hyvin paperin läpi ja tuovat ihan kynttilän valon pöytään.

  240. 270

    Tanja sanoo

    Ihania ovat, niitä olisi ihana ”ripotella” pitkin asuntoa ja ei tarvisi pelätä tulipaloa;)romanttista!

  241. 271

    Maria H. sanoo

    Oi, tuo silkkipaperipussi-idea on kerrassaan ihana ja viehättävä. Sinne menisivät (jos voitto tulisi) tämän huushollin ekat ledikynttilätt 🙂

  242. 272

    JohannaT sanoo

    Laittaisin leikkimökkiin tuollaisen ison, näyttäisi pikkumökki asutulta, kun ikkunasta kajastaisi valo… Pieniä tuikkuja veisin pikkukuusen kera pesuhuoneeseen joulusaunan tunnelmantekijäksi 🙂

  243. 274

    Johanna sanoo

    Ledit on mielestäni käteviä ja turvallisia lapsi/kissaperheessä. Vanhemman lapsen leikessä on myös joskus toiminut led tuikku little pet shoppien nuotiona 🙂
    Ovat kauniita tuikkulyhdyissä ja nuo isot varmasti sopivat myös ulkolyhtyihin.

  244. 275

    sanoo

    aivan ihania nuo sun silkkipussukat, innolla odotan niiden teko-ohjetta :)). varmaan koittaisin tehdä sellaisia itsekin ledien ympärille tai sitten pyytäisin neulomisintoisia tätejäni tekemään villasukkien sijaan kivan villaisen pussukan noille, kuitenkin tarpeeksi ohuen, jotta valo pääsee läpi.
    toivon arpaonnea 😀

  245. 276

    katri sanoo

    meillä on paljon koivunrunkoja ym kotona sisällä koristeena ja varmasti käyttäisin johonkin oksalle tms herkästi palavan tavaran kanssa noita ledejä. itsellä ei ole niistä vielä lainkaan kokemusta, joten olisi kiva päästä niitä kokoeilemaan!

  246. 277

    satu sanoo

    tekisin noista ruokapöydän päälle katosta roikkuvan kynttiläkoristeen sammaleen, havujen ja kukkien kera.

  247. 278

    katja sanoo

    Terassille/kuistille laittaisin ehdottomasti, erityisesti nuo ulkokäyttöön tarkoitetut viehättivät. Eivät olisi moksiksikaan tuulen tuiverruksesta.

  248. 279

    Mari sanoo

    Led-kynttilät olisivat loistava tapa tuoda tunnelmaa kotiin, jossa on esim. Kissa, joka tunkee nenänsä oikeisiin kynttilöihin polttarn viiksensä, niin kuin meillä! Ulkona käytettävät suuremmat kynttilät myös käteviä, eivät sammu tuulessa.

  249. 280

    Emilien sanoo

    Ihania silkkipaperipussukoita! Näyttävät todella kauniilta kynttilöiden kanssa. 🙂 Itse käyttäisin led-kynttilöitä varmaan ihan tavallisten tuikkujen tapaan. Olisi ihanaa laittaa kynttilät palamaan vaikka pöydälle ruokailun ajaksi tai kauniisiin tuikkukippoihin tv-tasolle…vaan kun meillä on kaksi pientä lasta, niin turvallisuussyistä ei onnistu. Ledit olisi ratkaisu ongelmaan!

  250. 282

    Maija sanoo

    Virkkaisin led-kynttilöille kauniit kipot, valo siroutuisi sitten nätisti huoneeseen niistä:)

  251. 283

    k sanoo

    Ihania! ollut aikeena ostaa. Ulos lyhtyihin. Sisällä mihin vain. Turvallisuus ennenkaikkea!

  252. 285

    Maijis sanoo

    Ulkoledit olisivat mahtavat. Aina ei jaksa sytytellä oikeita kynttilöitä ja niitä pitää muistaa sammutellakin. Säästäisi ainakin hermoja ledit;)

  253. 286

    Kata sanoo

    Hieno idea laittaa paperipusseihin. Piparkakkutalon sisälle voisi olla kätevä.

  254. 287

    Ellen sanoo

    Mikäli arpaonni osuisi kohdalleni,niin antaisin nämä ihanat ja ennenkaikkea aidoilta kynttilöiltä näyttävät ihanuudet mummolleni. Hän asuu palvelutalossa ja siellä on kynttilöiden poltto avotulen takia ehdottomasti kielletty. Nämä menisivät jouluintoilija mummoni sisustukseen toimittamaan siis kynttilän virkaa 🙂

  255. 288

    Jonna sanoo

    Aivan ihania ja niin aidon näköisiä!! Ison laittaisin ehdottomasti etuterassilla olevaan korkeahkoon lyhtyyn, joka vaatii korkean kynttilän. Näinollen kynttilä pysyisi aina juuri oikean mittaisena 🙂 Pieniä käyttäisin joko kivituikuissa sisällä tai sitten tuunaisisin itse jotain.

  256. 289

    Hanna sanoo

    Huippuihania!!! Kävin ihastelemassa firman sivuilla niitä lisää… Missähän noita myydään?

    1,5v. lapsen kanssa laittaisin nuita ihan sohvapöydälle tai ruokapöydälle. Mihin vain missä pikkukiipijä saattaa kulkea. :). Ulos laittaisin rappusilla olevaan kahteen lasilyhtyyn kynttilät, olisivat ihanat kun saisivat palaa vuorokauden ympäri. Olispa kiva tulla kotiin kynttilän palaessa rappusilla! 🙂

  257. 290

    Pioni sanoo

    Kauniit kauniit! Meidän buduaariin nämä olisivat juuri oivalliset ja toki saunan pukuhuoneeseen tykkään viritellä pelkän kynttilävalaistuksen. Löysin juuri ihanan messinkilyhdyn kirpparilta, johon tämä sopisi täydellisesti!

  258. 291

    Muuntaja sanoo

    Mukavat sivut, kiitos!

    Osuinpa paikalle sopivasti 😉 Ledeillä saisin kynttilafriikin mieheni pakahtumaan onnesta. Pienokaistemme takia on aidot kynttilät syvällä varastossa. Olisi ihana saada kivi-lyhtyihin taas valoa 🙂

  259. 292

    Kirsi sanoo

    Onpas mukavaa, että nuo led-tuikut ovat saaneet entistä aidomman näköisen ilmeen. Itselläni on kaksi pientä tuikkua useamman vuoden takaa ja niiden valo on niin himmeä, ettei se meinaa näkyä oikein mistään tuikkukiposta. Minä olen aina unelmoinut elokuisista puutarhajuhlista, jossa pihapuut olisivat täynnä pieniä kynttilöitä kipoissaan. Oikeilla kynttilöillä se kuulostaa vähän liian vaaralliselta, led-valoilla taasen oih, se kuulostaa niin ihanalta!

    -Kirsi

  260. 293

    sanoo

    Vielä onneksi ehtii,,, mukana! Olispa oiva juttu lapsiperheelle! Jos ei voitto osu niin ei kuin honkkariin 🙂

  261. 294

    Anu sanoo

    Ihana idea nuo pussukat! Kynttilät sopisivat kauniisti sisustukseen ja ulkokäyttöön tulevalle unelmien hirsimökillemme 😉

  262. 295

    Mahina sanoo

    Ihana tuo sinun idea! Minä laittaisin tuikut laakeaan lasikulhoon viinipullonkorkki-kokoelmaani, korkit antaisivat ihanan lämpimän sävyn valolle.

  263. 296

    Johanna sanoo

    Kynttilät ovat kauniita ihan sellaisinaan, toki niitä voisi käyttää lyhdyissä tai missä vain koska eivät ole oikeita.
    Ja täydellisiä sekä turvallisia minun pienen perheeni kotiin jossa vilistää kaksi kissaa ja pieni tyttö.

    Hyvää ja turvallista joulua <3

  264. 297

    Eve sanoo

    Koko lapsuuteni vanhassa puutalossa asuneena sain kuulla jatkuvasti varoituksia kynttilöistä ja niiden vaaroista, niitä ei saanut polttaa kuin tiukassa valvonnassa eikä missään nimessä omassa huoneessa. Edelleen olen niin vainoharhainen asian suhteen, että kertaakaan en ole saanut yhtään kynttilää palamaan loppuun asti! Pimeinä syys- ja talvi-iltoina tykkään kuitenkin laittaa pihalle lyhtyjä ja soihtuja (joita tietysti vartioin koko ajan..kai pihalla on kuitenkin turvallisempaa polttaa kynttilöitä kuin sisällä??), ja tätä valoa olisi ihana saada sisällekin! Nuo kauniit led-kynttilät olisivat täydellinen ratkaisu tähän ongelmaan ja toimisivat niin lyhtyjen sisällä kuin esimerkiksi tuollaisissa pussukoissa.

  265. 298

    Mintsu sanoo

    Kivoja, kun voi aika huoletta ”poltella”. Lyhtyihin ja tuikkuihin laittaisin 🙂

    Mukavaa joulun odotusta!

  266. 299

    Minnanen sanoo

    Laittaisin lyhtyyn ulos ja kokoaisin asetelman eteiskäytävän lipaston päälle: led-kynttilöitä, havuja, jotain marjaisia kasveja, ehkäpä muutama pieni joulupallokin.

  267. 300

    Bectie sanoo

    Haaveilin laittavani Iittalan lasituikkuja portaikon askelmille ja ledeillä sen voisi toteuttaa turvallisesti 🙂

  268. 302

    sanoo

    miten hienoja kynttilöitä,ihan kun oikeat.
    luulen että ompelisin valkoisen kangaspussin jonka koristelisin ja laittaisin sit kynttilän sinne. vähän samaan tapaan kun itse käytit tuota paperia.
    ~M~

  269. 303

    Elisa sanoo

    Lapsiperheessä saisi näin laitettua kynttilöitä myös jouluateriapöytään.En ole koskaan uskaltanut laittaa joulupöytään koska lapsukaiset vetelee ruokapöydän liinaa niin eihän siihen kynttilöitä voi ikikuunapäivänä laittaa. Myös lastenhuoneeseen näillä saa kynttilätunnelmaa, kiva hiippailla kodissa ja huoneisiin uskaltaa jättää vartioimatta tällaisen kynttilän.Mahtava keksintö varsinkin näin lapsiperheeseen!!

  270. 304

    Petra sanoo

    Näillä saisi ihanaa tunnelmaa töihin ja omaan työhuoneeseen, jossa oikeiden kynttilöiden polttaminen on kielletty. Nämä olisivat kauniita ihan sellaisenaan.

  271. 305

    sanoo

    Paloturvallisuussyistä näitä olisi kiva käyttää sellaisenaan aroilla pinnoilla, esim. muovisen Componibilin päällä ja kestopuisella parvekkeella. Ovat melko kauniita sellaisenaankin, mutta miltähän näyttäisivät kirkkaassa lasipurkissa?

  272. 306

    sanoo

    Meillä on kylällä tulossa ihana joulutapahtuma, johon lapset tarvitsisivat led-kynttilät lyhtyjen sisään joulukulkuetta varten. Vajaa kaksivuotiaalle ei uskalla antaa elävällä tulella varustettua lyhtyä käteen.

  273. 307

    Miia sanoo

    Voisin polttaa hyvinkin ihan sellaisenaan jonkin kauniin alustan päällä. Toisaalta olen kova näpertelijä, joten hyvin nopeasti saattaisin jotain jännää kehitellä. Noi olisi ihan loistavia meidän talouteen, jossa on kaksi kattia. Ystäväpariskunnan olohuone on kerran roihahtanut tuleen, kun kissa kaatoi ikkunalaudalla olleen tuikun. Tästä syystä en uskalla ollenkaan kynttilöitä polttaa, poikkeuksena ruokapöydällä illallisella. On kyllä hienoa, että näiden led-kynttilöidenkin ulkonäköön jo panostetaan!

  274. 308

    Kaneli sanoo

    Ihania! Tarjoilisin ”näitä” pyöreältä isolta tinatarjottimelta tai puisilta itämaisilta tarjottimilta.

  275. 309

    LauraH sanoo

    Paloturvallisuutensa vuoksi tuikkuja olisi ihana käyttää esimerkiksi osana jotakin kasviasetelmaa.

  276. 310

    Elina sanoo

    Viime viikolla kyhäämäni piparitalon voisi valaista noilla pienillä kynttilöillä. Jätin nimittäin alustan pohjaan aukon valaistusta varten, mutten ole saanut aikaiseksi laittaa vielä valoja… Nuo pussukat oli myös ihania! 🙂

  277. 312

    Satu sanoo

    Ihastuin aivan mielettömästi tuohon silkkipaperi-pussukkaan=)
    Käyttäisin niitä ensimmäistä kertaa ruokapöydällä silloin, kun kutsumme uuden kotimme muutossa avustaneita ystäviä syömään. Ruokapöydän ääreltä myös suora näköyhteys terassille, jossa ulkovalot pääsisivät oikeuksiinsa. Aivan ihania!

  278. 313

    Pipa sanoo

    Pikkuiset menisi piparkakkutalon sisään ja isompi sopisi sellaisenaan piristämään parveketta 🙂

  279. 314

    Elina sanoo

    Kopioisin ton paperipussi-idean ja laittaisin asetelman lasiterassille … Olen samaa ideaa ihaillut jo aikaisemminkin mutta pienten lasten kanssa oikeat kynttilät paperipussissa kuulostaa turhan vaaralliselta 😉
    Elina

  280. 316

    Emma sanoo

    Laittaisin suuriin ulkolyhtyihin ympäri pihaa, niin säästyisi jokailtaisilta kynttilän sytytyksiltä 🙂

  281. 317

    Johannan sanoo

    Laittaisin nämät ihan sellaisenaan perinteisesti lyhtyjen sisään ja ulos valaisemaan pihasaunan polkua =). Kynttilät ovat kauneimmillaan ”nakuina”…

  282. 319

    Hanna sanoo

    Led-kynttilät ovat lapsiperheessä oivallinen tapa nauttia tunnelmasta syksystä pitkälle kevääseen..eikä tarvitse huolehtia katon mustumisesta ym. Myös kukka-asetelmissa ja piparkakkutalon sisällä kauniita ja käyttökelpoisia.

  283. 320

    sanoo

    Mukaan arvontaan! Minun piti jo viime vuonna toteuttaa tyttärellemme sellainen joulumaisema, ja siinä olisi turvallista käyttää led-kynttilöitä mm. pienistä massapalloista tehdyn lumilyhdyn sisällä. Pieniä muovieläimiä ja tekolunta ja ja..

    Myös muissa lapsen jutuissa nämä olisivat kivoja. Tyttö saa joululahjaksi vanhan My little Pony-taloni, se olisi HIENO valaistuna!

  284. 321

    santtu sanoo

    Onpa ihan oikeannäköisiä kynttilöitä 🙂 Käyttäisin varmaan ihan sellaisenaan tai sit lyhtyjen sisällä. Ja nuo ulkokäyttöön soveltuvat laittaisin etuoven vieressä olevaan isoon siniseen ruukkuun siellä jo olevien valkoisten callunoiden kaveriksi.

    Oikein mainio idea perheeseen, jossa leikkisä koira ja nuorin muksuista miekkailuiässä oleva vilpertti 😉

  285. 322

    Anna sanoo

    Laittaisin kynttilät vaikkapa lasipurkkeihin ja isompia kynttilöitä ulos tunnelmaa luomaan isoihin lyhtyihin, ja pienempiä kynttilöitä voisi koristella erilaisilla nauhoilla ja teipeillä 🙂

  286. 323

    Sanna sanoo

    Käyttäisin led-kynttilöitä jossain jouluisessa kukka-asetelmassa. Lasten huoneisiin nämä myös sopivat turvallisuuden vuoksi.
    p.s ihania ne tekemäsi pussukat 🙂

  287. 325

    katerina sanoo

    Käyttäisin ihan tuollaisina, vaikkakin hienon näköisiä olivat pusseissakin 🙂

  288. 326

    Sikke sanoo

    en käyttäis missään, minun silmään on kyllä rumat. ainoa hyvä puoli on paloturvallisuus mut en kyllä kestäis katella omassa kodissani, siis ämpärirumat.

  289. 327

    Heidi sanoo

    Käyttäisin ihan perinteisesti keittiön pöydällä tuikkukupissa. Saisi kerrankin ”polttaa” kynttilä eikä tarvitsisi pelätä, että pikku napero käy kiipeämässä kynttilän luo ja polttaa itsensä.

  290. 328

    MariaH sanoo

    Ihania!

    Ison laittaisin terassille, pienistä kyhäisin jotain sisäasetelmia. Koiraperheessä paloturvalliset kynttilät olisivat todella tarpeen.

  291. 329

    ahonlaita sanoo

    Laittaisin ulkokynttilät perinteisiin jäälyhtyihin. tuikut olisivat nättejä esim pilttipurkeissa, voisi polttaa hyllylläkin ilman käräytysvaaraa…on kyllä hirveän nättejä nuo kynttilät!

  292. 330

    kukka sanoo

    Käyttäisin kynttilöitä ikkunalaudalla. Ennen on pitänyt pelätä, että syttyykö verhot tai viherkasvit siinä vieressä.

  293. 331

    Hennas sanoo

    Käyttäisin näitä varsinkin tänä jouluna ihan tavallisten kynttilöiden asemasta. Perheeseen muuttanut koiravauva kun pomppii innokkaasti kurkistelemaan milloin minnekin eikä tavallisia kynttilöitä ole järin uskaltanut esille laittaa. Paljon nätimpiä kuin esim. Airamin vastaavat, nämä kehtaisi laittaa kirkkaisiinkin tuikkukuppeihin!

  294. 332

    Anni sanoo

    Todella kauniita, nämä olis aivan omiaan meille, nimittäin rakastan kynttilöitä, mutta loppuraskaustekee minut hajamieliseksi, niin ei tarvitsisi stressata tuliko kynttilät sammutettua! 🙂 voisin käyttää sellaisenaan, lyhdyssä tai lasipurkissa.

  295. 336

    Mimmu sanoo

    Niin kauniita nuo ovat, että taitaisin käyttää ihan sellaisenaan. 🙂 Isoimman kynttilän laittaisin roskalavalta pelastettuun jätti-isoon kynttilälyhtyyn, joka on sopivasti rouhean ruostunut!

  296. 337

    Tiina Väinölä sanoo

    Lastenhuoneisiin omatekemien lyhtyjen sisälle ja piparkakkutaloon 🙂

  297. 338

    -kaisa sanoo

    loistavia kynttilöitä perheeseen, missä on yksivuotias vauhdikas kiipeilijä sekä touhukas iso koira.
    laittaisin varmaankin ihan lasipurkkeihin jotka voisi sitten sijoittaa pöydille ja ikkunalaudalle tarvitsematta pelätä palovaaraa.

  298. 339

    Anna sanoo

    Tekisin juuri samanlaisen silkkipaperipussukka-asetelman, kuin sinulla. Ihana idea <3 Laittaisin kynttilöitä myös makuuhuoneeseen. Oikeita kynttilöitä saa aina niin varoa koiraperheessä, joten todella mainio vaihtoehto.

  299. 340

    sanoo

    Ihania ja ehdottomasti mukana arvonnassa!
    Minä polttelisin näitä varmaan olohuoneessa, jossa tahtoisin poltella kynttilöitä, mutta yleensä se pitää tehdä taaperon nukkuessa. Näiden kanssa ei tarvitsisi pelätä, että vauhdikas kaksi vuotias heittää kynttilän päälle jotain. Terassille tai etukuistille voisi lyhtyihin laittaa noita ulkokynttilöitä.

  300. 341

    Hertta sanoo

    Näitä kynttilöitä veisin ystävälleni, joka asuu palvelutalossa, jossa elävät kynttilät on turvallisuussyistä kielletty.

  301. 342

    Raparperi sanoo

    Itse laittaisin tuollaisen kynttilän lasitetulle parvekkeelleni. Ei tarvitsisi vahtia kynttilää samalla tapaa kuin elävällä tulella olevaa.

  302. 343

    Kaisa sanoo

    Monen pienen lapsen kanssa nuo olisivat tavallisia kynttilöitä huomattavasti turvallisempi valinta. Tekemäsi paperipussit olivat tosi kivoja!

  303. 344

    Syystyttö sanoo

    Hyvä idea tuo sinun silkkipaperipussukka – ihanan ilmavat! Käyttäisin ihan perinteisesti mutta antavat kyllä luovuudelle mahdollisuuden. Valoa pimeään – sisällä ja ulkona!

  304. 345

    Naomi sanoo

    Muutimme juuri uuteen asuntoon ja näitä kynttilöitä laittaisin ikkunan syvennyksiin, joista valo loistaisi myös pihalle.

  305. 346

    Monica sanoo

    Onpa kivannäköisiä kynttilöitä, olen aina ajatellut noiden ledien olevan aika halpiksen näköisiä 😀 Käyttäisin varman ulkolyhdyissä, sinne kun saa tosiaan koko ajan olla ostamassa uusia 🙂

  306. 348

    Gloria sanoo

    Kaunis ja hyvä idea tuo silkkipaperipussi!
    Käyttäisin ledkynttilöitä esim ”vierasvessassa” ja olohuoneessa, jota lapset enemmän käyttävät, kynttilöitä ei siis tarvitsisi valvoa.

  307. 349

    Murkinamasu sanoo

    Itselläni on paha tapa nukahdella aina tv:n eteen, joten en oikein uskalla polttaa kynttilöitä vähänkään myöhemmin. Näitä uskaltaisin polttaa, kun palovaaraa ei ole.

  308. 350

    Hanna sanoo

    Erilaisten lasipallojen seassa. Näitä voisi laittaa pallojen sekaan isoon lasiastiaan, jolloin valo kuultaisi kauniisti palloista.

  309. 351

    Virpi sanoo

    Askarreltaisiin noita ihania paperipusseja lasten kanssa, mutta toteutettaisiin eri väreissä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *