Tapahtunut viikolla 9

Katsotaanpas taas mitä viime viikolla tapahtui raksalla. Vaan eipä siellä ollut mitään dramatiikkaa…vain paklausta ja maalausta (timpurit olivat toisella raksalla).

Mankku sai vanhempien makuuhuoneen sekä khh ja vaatehuoneen pinnat valmiiksi. Minä kävin lauantaina pesemässä lattioita ja seiniä kylppäreissä, khh:ssa ja vaatehuoneessa, jotta kaapistot voidaan asentaa paikoilleen.

Kodinhoitohuone. Oven puunväriset ikkunapuitteet pitäisi maalata saman värisiksi kuin ovi.
Vanhempien vaatehuone odottaa vaatekaapistoja
Kodinhoitohuone valmiina kaapistojen asennukseen

 

Kodinhoitohuoneen altaaksi valitsimme Duravit Veron metallijaloilla (kuten meillä oli edellisen kodin kylpyhuoneissa)
Allas ja hana eivät vielä oikeasti ole paikoillaan – kunhan testaillaan…

Olohuone on edelleen kaaostilassa: siellä on suuri osa kaapistoista sekä kodinkoneistamme. Uudet ovet Topilta tulevat n. kolmen viikon päästä, joten taitaa se muuttokin siirtyä lähemmäs huhtikuuta/huhtikuun puolelle. 🙁 Mutta saapa lattia ainakin kuivua rauhassa lisää.

Vaatekaapit keskellä olohuonetta
Kodinkoneet odottavat asennusta oikeille paikoilleen
Ikeasta hankittu kylpyhuoneen laatikosto odottaa asennusta
Sama juttu toisessa kylppärissä – laatikosto ja lavuaari odottavat asennusta

Nyt pitäisi löytää jokin peltifirma, joka tekisi meille ohuet peltilistat ikkunoiden ympärille (talon sisäpuolelle siis) samalla värillä kuin ikkunanpuitteet ovat. Sain idean työpaikaltani, jossa on aika samanlaiset isot ikkunat (jopa melkein samanväriset) ja siellä on käytetty peltilistoja. Toivottavasti löydämme sellaisen firman…Talon ulkopuoliset ikkunapellit on tilattu, mutta kyseinen firma ei pystynyt toimittamaan sisälistoja. Vinkkejä?

Tällä viikolla pitäisi myös valita sopiva sinisen sävy pojan huoneen kattoon (meillä on kolme vaihtoehtoa). Lisäksi olisi hyvä jos ilmanvaihto saataisiin jo kytkettyä päälle ja vesipisteitäkin (suihkuja ja hanoja) saisi asennella. Kyllä tässä hommaa riittää vielä…

Kommentit
  1. 1

    anne sanoo

    >Me käytetään ikkunoissa alumiinilistoja, saa maalattua tai anodisoitua samaan värisävyyn kuin ikkunan pokat. Listaa myyvät kaikki rautakaupat, maalaus on toki itse hoidettava jossain.

  2. 2

    RUMBO sanoo

    >Mä just eilen hokasin SEN oikean sinisen jota olen myös miettinyt,aloin kutsumaan sit legonsiniseksi 🙂

  3. 3

    Mickey sanoo

    >Heippa! Mistä tuo metallijaloilla seisova alla on? Olen sellaista yrittänyt etsiä kissojen ja koirien kanssa, mutta mistään en löydä!

  4. 4

    anne sanoo

    >Palatakseni keittiökalusteisiin, niin olimme tuttavaperheen elokuussa vastavalmistuneessa kodissa kylässä viime viikonloppuna ja heillä oli kvikin mano- keittiökaapistot, niin pisti silmään, että kvikin mallissa yläkaapit olivat sekä ylä- että alaosasta ainakin 3 milliä isommat kuin ovet. Jännä, kun en ole ennen tullut huomanneeksi asiaa. .

  5. 5

    Anonymous sanoo

    >Peltilistat on aivan hengenvaaralliset, etenkin pienten lasten kanssa. Leikatut reunat on todella teräviä ja vaarallisia. Meillä on ovien ympärillä listoina maalattua alumiinia, ihan Starkista ostettua hyllytavaraa ja nekin on terävät mutta huomattavasti peltiä turvallisemmat. Yritettiin hioa teräviä kulmia mutta hiomalla katoo myös väri maalatuista listoista..

  6. 6

    Anonymous sanoo

    >Tarkoititko siis, että kvikin keittiössä runko näkyi kaappien takaa ikävästi?

  7. 7

    Mamma Kiljunen sanoo

    >Oli kiva katsella kuvia kodinhoitohuoneestanne – vaikka se ei vielä valmis olekaan 🙂 Pohdin juuri itsekin tulevaa kodinhoitohuonettamme, keittiöfirmat eivät näköjään niiden suunnitteluun jaksa oikein paneutua, ainakin pari joilta tarjouksen pyysin.. Tilitin juuri omaankin blogiini asiasta (http://villahedda.blogspot.com/) joten nämä kuvat osuivat täällä silmiin heti 🙂

  8. 8

    anne sanoo

    >hei anonyymi, jos minulta kysyit, niin kyllä runko näkyi kaappien takaa, mutta niin kuin totesin en ollut edellisillä kerroilla kiinnittänyt siihen huomiota, vaan vasta nyt, kun siitä oli täällä jutta eli en välttämättä nytkään olisi asiaan kiinnittänyt huomiota jos täällä ei olisi juuri ollut asiasta juttua.

  9. 10

    Niina sanoo

    >Kvikin keittiöistä sen verran (meille kun sellainen tulee), että Mano -ovessa on selkeä ero oven ja rungon koossa: noin 20mm, eli sentin verran oven ylä ja alapuolella! Tämä johtuu siitä, että ovi on tehty siten, että sekä ala, että yläreunassa kulkee "ura", josta oven voi kädellä vetämällä avata (ovea ei siis avata pumppusaranoin, silti niitä voi kaapistoissa koota päällekäin). Meillä ainakin tämä "visuaalinen ongelma" ratkaistiin sillä, että mano-ovien sijaan yläkaapeiksi valittiin Bianco-ovia pumppusaranoilla, jolloin ero on vain muutaman millin luokkaa, tämä on aivan normaalia.

  10. 11

    Mia sanoo

    >Hei Niina, meillekin on tulossa tuo Mano-keittiö, ja keittiömme on aika korkea tila, joten mekin pinoamme noita kaappeja päällekäin (yläkaappeja meille ei tule, vaan täyskorkea kaappiseinämä). Tarkoitatko siis, että kaapit menevät yli rungosta tuon 20 mm vai jääkö vajaaksi? Yli ilmeisesti, koska ovessa on ne urat. Näyttävätkö ovet siis liian 'isoilta' vai mitä tarkoitat tuolla visuaalisella ongelmalla? Mun täytyy myös tsekata tuo Bianco-ovi, pitäisikö samaa systeemiä soveltaa meilläkin.

  11. 12

    Niina sanoo

    >Mano-ovi on 20mm runkoa matalampi eli jää vajaaksi 1 cm sekä ylhäältä, että alhaalta. Tämä siksi, että kun ovia kasataan päällekäin, täytyy niiden väliin jäädä hiukan tilaa, että oven voi avata "urasta". Tällöin, kun kaappeja kootaan päällekäin, kuten teillä, yläkaappeihin muodostuu samanlainen väli kuin alakaapeissakin ja kokonaisuus on yhtenäinen, sekä symmetrinen. Ei siis mitään hätää, kokonaisuus kyllä toimii!! 🙂 Meille tulee Valkoisen Harmajan tavoin vain yksi rivi yläkaappeja. Tällöin ei tarvita tuota 20mm vajetta, koska mitään vaakaviivoja päällekasattujen kaapistojen välille ei synny. Ja tällöin voi/kannattaa valita tilalle Bianco-ovi, niin ero rungon ja kaapiston välillä ei korostu. Toivottavasti osasin olla riittävän selkeä, parhaimman käsityksen saa toki paikan päällä.

  12. 13

    Mia sanoo

    >Ok, kiitos Niina kun selvensit! 🙂 En ole vielä itseasiassa keittiötä tilannut, mutta olen käynyt myymälässä sitä hipeltämässä ja pyytänyt tarjouksen. Luulisin kyllä, että siihen päädytään. Hinta on ihan kohtuullinen ja laatukin kuulemma kelpo.

  13. 14

    suvi m sanoo

    >anne: Juu, jotain pelti/alumiinilistan tapaista tarkoitin. Saa nähdä pitääkö meidänkin hankkia ne rautakaupasta ja maalata/maalauttaa…RUMBO: Legon sininen kuulostaakin hyvältä vertaukselta. :)Mickey: Metallijalkainen allas on Duravitin valmistama. Me hankimme sen netraudasta (kuten viimeksikin). Netraudan sivuilla ei taida olla siitä kuvaa (tai ei ainakaan viimeksi ollut), mutta duravitin omilta sivuilta voit käydä katsomassa oikean koon ja tarkemmat tiedot. anne: Juu, taitaa tuo keittiökaappien ovikoon heitto olla melko yleistä. Muutama milli ei minusta haittaa, mutta meillä ero oli aivan liikaa…Anonyymi: Tarkoitin kyllä jotain alumiinisia tms. listoja. En vain ollut varma materiaalista ja hätäinen kun olen, niin kirjoitin vain pelti. Minulle alumiinikin on peltiä. ;D Ei kannata takertua jokaiseen sanaan kirjaimellisesti, mitä kirjoitan. 😉 Mamma Kiljunen: Ahaa, pitääkin käydä tsekkaamassa blogisi. :)Me suunnittelimme keittiön, vaatehuoneet ja khh:n aika pitkälti itse ja sanoimme vain keittiöfirmassa, millaiset piirustukset pitää tehdä. Toki he auttoivat sitten yksityiskohdissa yms.Niina: Tuo on varmasti tosi hyvä vinkki kvikin keittiötä suunnitteleville! Kiitos! :)Mia: Kiva jos sait Niinalta hyödyllisiä vinkkejä. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *