Takka

Kaupallinen yhteistyö: Contura

Kurkistetaanpas vihdoin tarkemmin meidän uuteen takkaan. Takkaan, josta ehdimme haaveilla pitkään. Se jäi alunperin hankkimatta raksavaiheessa, kun budjetti oli tiukalla ja rahat kuluivat aina johonkin muuhun. Talon valmistuttua takan hankinta on toki ollut mielessä koko ajan ja nyt vihdoin se on täällä!

Ihastuimme Conturan takkoihin jo kuusi vuotta sitten, kun rakensimme taloa. Kirjoittelinkin tuolloin takkavalinnasta (”The takka”) ja niin se vain on, että mieli ei vuosien varrella muuttunut ollenkaan. Sama malli, nyt vain uudistettuna 596 Style versiona oli valintamme edelleen. Contura on ruotsalainen, moderni tulisijojen valmistaja ja taitaa siellä olla suosituin takkamerkki 60% markkinaosuudellaan.

takanpaikka

Olimme päättäneet takan paikan tietysti jo etukäteen. Se tulisi olohuoneen ja ruokailutilan väliin jäävään, ikäänkuin tyhjään tilaan. Tuon kohta on ollut minusta aina hankala sisustaa. Takkahan siinä pitää olla, eikä mitään teennäistä lukunurkkausta. Kevyt kiertoilmatakka ei useimmissa tapauksissa vaadi vahvistettuja perustuksia, joten takan paikan voi valita vapaammin. Toki kattotuolien sijainti on huomioitava piipun kannalta.

Yksi minulle tärkemmistä kriteereistä tässä takassa on se, että sitä voi kääntää ja siksi valitsimme 596 Style mallin pyörivällä kääntölevyllä. Kääntyvä takka kannattaa sijoittaa sellaiseen paikkaan, josta takkatulta voi ihailla monesta eri suunnasta. Tästä voimme kääntää tulisijan olohuoneeseen päin, ruokailutilaan ja näkyypä takka myös makuuhuoneeseen. Ennen takan asennusta oli vielä mahdollista hiukan säätää mihin kohtaan takka sijoitetaan; kuinka kauas se tulee ikkunoista. Halusin varmistaa, että takka näkyisi ehdottomasti myös makuuhuoneesta katsottaessa.

takan_asennus

Sitten vain asennushommiin ja takka paikalleen. Flintstonesin Anders asensi takan ammattitaitoisesti ja tarkasti. Piippu ja kattoturvatuotteet tulivat viikon päästä takan asennuksesta ja Anders hoiti nekin paikoilleen. Sen jälkeen oli sovittava vielä tarvittavat tarkastukset kaupungin kanssa ja kun ne oli hoidettu, pääsimme vihdoin nauttimaan ensimmäisistä takkatulista. Kyllä sitä fiilisteltiin! Sadekelit tulivat juuri sopivaan saumaan – on ollut ihanteelliset olosuhteet takkatulesta nauttimiseen.

contura_596

Moderni ja kauniisti viimeistelty takka sopii minusta täydellisesti meidän kotiin. Conturan mallissa pidän erityisesti siitä ettei takassa ole mitään ylimääräisiä ”efektejä”, vaan se on muotoilultaan yksinkertainen ja eleetön. Toisaalta, halutessaan voi valita niitä efektejä, kuten vaikkapa vuolukiveä tai lasiluukun.

Conturan takkamalleihin voi valita myös erillisiä lisäosia tai yksityiskohtia: kansilevyn, lämpölevyn, halkotilan, lämpöhylly vuolukivestä jne. Me halusimme täysin mustan takan, jossa valurautaluukku sekä valurautainen kansi takan yläosassa.

contura_takka_kaantyva

kiertoilmatakka_oh

Yksi Contura 569 Style -mallin hyvistä puolista on myös se, että tulipesä on normaalia korkeammalla. Näin ollen tulipesä on juuri oikealla korkeudella soffilla istuskellessa. Takkaa sytyttäessäkin tulipesän korkeus on oikein käytännöllinen, eikä tarvitse kovasti kyykistellä. Korkeammalta kaunis takkatuli näkyykin paremmin.

kaantyva_takka

contura_takka2

Oikeastaan oli onni, että hankimme tämän takan vasta nyt, sillä 596 Style on paranneltu versio aiemmasta mallista: sivulasit ovat tässä suuremmat, kahva ja palamisilmansäädin ovat uutta materiaalia, joka ei kuumene takan kuumentuessa. Lisäksi tässä mallissa on uusi parannettu luukun pysäytin, joka pitää luukun turvallisesti avattuna, kun tulta hoidetaan tai takkaa puhdistetaan. Kahvojakin on pidennetty ja nyt ne sopivat paremmin käteen.

contura_596style

Visuaalisten asioiden lisäksi tärkeää on toki myös takan tuottama lämmitys. Conturan kiertoilmatakoissa on tehokkaat tulipesät ja niiden hyötysuhde on jopa 81 %. Lämmitystehoa voi lisätä hankkimalla erillisen lämpömakasiinin. Kiertoilmatakan etuna on se, että se alkaa heti tuottaa lämpöä ympäristöön ja ilmanvaihto kierrättää lämpöä ympäri kotia. Lämmönluovutus on tasaista ja lämpö jakautuu laajalle alueelle, talon rakenteet ja myös lattiapinnat lämpenevät. Contura 596 Style mallin takka lämmittää 120 m2 suuruista pinta-alaa.

Etukoodi Valkoisen Harmajan lukijoille

Haaveiletteko tekin omasta takasta? Tämän yhteistyön myötä saan tarjota lukijoilleni ammattilaisen ilmaisen takkakonsultaation. Jos kiinnostuit, niin käy Conturan nettisivuilta etsimässä oman alueesi Contura-jälleenmyyjä, jolta voit koodilla ”Valkoinen Harmaja” pyytää ilmaisen kotikäynnin. Kotikäynnillä ammattilainen opastaa kaikissa takan ja piipun hankintaan liittyvissä asioissa,  katsoo sopivan paikan, auttaa lupa-asioissa ja antaa hinta-arvion. Etu on voimassa vuoden 2016 loppuun saakka.

Lisätietoa Contura-takoista löytyy myös heidän esitteestään, jonka voi tilata kotiin tai selata sähköisesti.

Kaupallisessa yhteistyössä:

contura-logo

Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Todella upea takka! Meillä on myös suunnitelmassa laittaa vastaavan tyylinen takka, mutta juurikin samoista budjettisyistä siirrämme takan hankintaan myöhemmäksi. Tuo on kyllä täydellinen valinta!

    • 2.1

      suvi m sanoo

      Haaveilin juuri tästä takasta niin pitkään. On niin ihanaa, että takkaa voi kääntää. Kiva jos sait tästä vinkkiä! 🙂

    • 3.1

      suvi m sanoo

      Kiitos, mukava kuulla! Minustakin se sopii niin hyvin tänne – kuin se olisi aina ollut tuossa. 🙂

  2. 5

    Marjukka sanoo

    Hieno, aivan täydellistä! Olohuone täydentyi ja puuttuva elementti, takka ,löysi paikkansa sopivasti.Lämpöä ja iloa varmasti koko rahan edestä pitkälle eteenpäin.

    • 5.1

      suvi m sanoo

      Juuri tuolta minusta tuntui, kun takka saatiin paikoilleen: olohuoneen sisustus täydentyi ja nyt se on sellainen kuin pitikin.

  3. 7

    Anna sanoo

    Upea takka! Met olemma jo pitkään etsinhet takkaa uuteen kotiin. Kiertoilmatakka, sillä haluamma lämmön heti, ei viiveellä. Nyt tiedän mistä sellaista kyselen! Kiitos siis vinkistä. 🙂

Trackbacks

  1. […] Vuoden 2016 suurin hankintamme oli tietysti takka. Ei sitä puhtaaksi sisustushankinnaksi voi kutsua, mutta tietysti otan sen mukaan listaukseeni. Takan myötä koko olohuone-ruokailutila täydentyi sellaiseksi kuin sen piti ollakin. Takkamme on Conturan 596 Style -malli pyörivällä aluslevyllä – juuri tällaisesta takasta olimme haaveilleet monta vuotta. Kirjoittelin takasta tarkemmin postauksissa ”Takka – kodin lämmin sydän” ja ”Takka”.** […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *