Synttäreitä ja marenkiunelmaa

paivansankari

juhlapoyta

onnea

synttaripoyta

marenkikakku

Tämä päivä on ollut yhtä synttärihulinaa! Samana päivänä on vietetty 5-vuotissynttäreitä niin kavereiden kuin perheen kesken. Mutta ehkä se on helpompaa näin, että koko rumba on ohi yhdessä päivässä. Päivänsankari on kyllä nauttinut ihan täysillä. Viimeisten vieraiden lähdettyä hän hyppeli ja tanssahteli, kun oli ollut niin kiva päivä. ♡

Hässäkkä alkoi tietysti jo eilen leipomisella ja siivoamisella, ja sama homma jatkui vielä tänään aamupäivällä. Minä tein kääretorttua ja Mankku loihti valkosuklaajuustokakkua sekä ihanaa marenkiunelmaa (resepti alla). Silloin kun tehdään jälkiruokaa, niin turha se on sokerista tai kermasta säästellä. ;D Lisäksi tarjolla oli muuta pientä suolaista ja makeaa.

marenkipala

< < < Mankun Marenkiunelma > > >
*gluteeniton*

Marenki:
3 valkuaista
2 dl sokeria
3 dl riisimuroja

Täyte:
3 keltuaista
3/4 dl sokeria
3/4 dl kermaa
50 g voita
100 g tummaa suklaata
4 dl kermaa (vaahdoksi)

Marenki: Erottele valkuaiset. Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi (vaahto on valmista, kun astian voi kääntää väärinpäin ilman että vaahto valuu pois). Sekoita sekaan riisimurot. Kaada seos leivinpaperin päälle uunipellille ja tasoita tasaiseksi. Paista uunissa 150 °C n. 1 tunti. Puolita marenkilevy sen jäähdyttyä.

Täyte: Kiehauta keltuaiset, sokeri ja kerma kattilassa. Lisää voi ja tummasuklaa. Sekoita. Levitä vähän jäähtynyt suklaaseos toisen marenkilevyn päälle. Anna suklaalla päällystetyn marenkilevyn jäähtyä jääkaapissa. Valmista kermavaahto normaalisti (sokeria ei tarvita kermavaahtoon). Levitä kermavaahto jäähtyneen suklaakerroksen päälle. Aseta toinen marenkilevy kermavaahdon päälle ja paina kevyesti. Koristele pinta rennosti sulalla suklaalla.

Tätä reseptiä voi kesäisin soveltaa mansikoiden kanssa, jolloin mansikat tulevat kermavaahdon päälle
ja jälkiruuasta tulee hiukan raikkaampi.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Onnittelut 5-vuotiaalle! Meillä sama juttu juhlien kanssa, samalla kertaa talo täyteen vieraita, ei tarvitse montaa päivää siivota ja kattaa pöytää:).

    • 1.1

      sanoo

      Kiitos, kerron neidille että blogin kauttakin onniteltiin. 🙂
      Tammikuussa juhlittiin pojan synttäreitä 2 päivää ja huomattiin, että se on liian rankkaa. 😉

  2. 2

    Linnea sanoo

    Tuo on niin ihana tuo liitutaulu lastenhuoneessa! Esittele lastenhuoneet nyt kun niissä on uudet matot! Ihanan näköiset kattaukset ja ihana prinsessa päivänsankari teillä on ollut.

    • 2.1

      sanoo

      Jep, tarkoitus on ottaa uudet kuvat lastenhuoneista, mutta ne ovat vielä vähän kesken. Pojan huoneessa ei ole enää parvisänkyäkään.

      Oli kyllä mukavat juhlat. Ei ehkä ollut kuitenkaan ihan paras idea heti synttäreiden alussa soittaa Gagnam Styleä ja saada kaikki viisivuotiaat villeiksi. 😉

  3. 3

    sanoo

    Kauniilta näyttää teidän synttäripirskeet ja marenkiunelman reseptin laitankin talteen.
    Me myös on pidetty lasten synttärit yleensä kerralla kaikille – vaikka hulina onkin
    sitten aikamoinen : ) Synttäreitä on kyllä kiva suunnitella ja järjestää. Itse aina
    innostun vähän liikaa ja sitten leivon pää höyryten aamuyön tunneille saakka juhlia
    edeltävänä päivänä : )

    • 3.1

      sanoo

      Juhlat on kivoja, mutta itse en ole ihan kauhean innokas party planner. Muiden blogeista aina ihailen miten jotku jaksavat panostaa esillepanoon ja koristeluun niin paljon. Se on ihailtavaa. Meillä mennään perusjutuilla ja kaupan valmiilla koristeilla…

  4. 4

    sanoo

    Onnea hurjasti viisivuotiaalle! Ja tuli muuten tuosta marenkiherkusta niin kova makeannälkä, että oli pakko hipsiä herkkukaapille 🙂

    • 4.1

      sanoo

      Kiitti, välitän terkut. 🙂 Herkkukaapilla minäkin olen tässä viime päivinä käynyt, kun kakkuja jäi yli. 😉 Nyt pitääkin ahkerasti kuntopyöräillä… 😉

  5. 5

    Satu sanoo

    Hei,
    Olen miettinyt seiska tuolien hankkimista keittiöön. Huomasin, että teillä on seika tuolit ja vaalea lattia. Onko tuolit naarmuttanut lattiaa tai onko jalansijoista tullut lattiaan mustia jälkiä? Kiitos kovasti vastauksesta jo etukäteen.

    Satu

    • 5.1

      sanoo

      Seiskatuoleista ei ole lähtenyt lattiaan minkäänlaisia jälkiä. Ne ovat kulkeneet kodeissamme jo kohta yhdeksän vuotta.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *