Lokki-valaisin

Kuten aiemmin jo mainitsin, olemme sijoittaneet Lokki-valaisimen väliaikaisesti ruokailutilaan. Uuden valaisimen pitäisi saapua ihan lähiaikoina, mutta arjesta ei tule mitään jos ruokailutila on pimeä. Viikonloppuna ehdin napata muutaman kuvan Lokki-valaisimen koristamasta ruokailutilasta. Jääpä nyt tästäkin ruokailutilan versiosta kuvallinen muisto tänne blogiin.

lokki4

Yki Nummi suunnitteli Lokki-valaisimen vuonna 1960 ja se on kotimainen Avainlipputuote. Lokkia saa kahdessa eri koossa ja meillä on se pienempi malli. Tämä pieni Lokki ei ole mittasuhteiltaan ruokailutilaamme sopiva, vaan valaisimen täytyisi olla suurempi.

lokki_valaisin

lokki2

Meidän Lokkimme on melko vanha; se on kulkeutunut meille eräästä vanhustenkodista. Siellä oli kasapäin Lokki-valaisimia varastossa ja voi kuinka harmittelinkaan sitä, että valaisimia ei osattu arvostaa ja ne lojuivat vain varastossa. Onneksi ne tulivat lopulta edullisesti myyntiin ja me saimme yhden, josta puuttui ketjut. Mutta koska valaisin on klassikko, saa siihen myös varaosia, joten valaisimen korjaus onnistui helposti.

lokki3

Lokkia valmistetaan edelleen ja se onkin viime vuosina noussut uudelleen suosituksi. Olen huomannut, että Lokkeja pilkistelee monen kodin ikkunasta. Meillä se on normaalisti työhuoneessa. Sinne se siirtyy pian takaisin, kun uusi valaisimemme saapuu. En malttaisi odottaa!

Translation: We have ordered a new lamp for our dining room, but it has not arrived yet. It is difficult to live a normal every day life in this dark winter if you don’t have enough light, so we moved our Lokki-lamp from our study to our dining room temporarily. This lamp is a Finnish design classic designed by Yki Nummi in 1960.

Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Meilläkin on Lokki-valaisin ruokapöydän yläpuolella. Niitä näkee tosiaan paljon pilkistelevän ikkunoista sekä useiden tavaratalojen mainoksissa, mutta en ole siihen kuitenkaan lainkaan kyllästynyt. Pidän siitä edelleen todella paljon. 🙂

    • 2.1

      sanoo

      En minäkään ole kyllästynyt Lokkiin. 🙂 Minusta tuntuu ettei omia mieltymyksiä heilauta se, mitä muilla on. Eli sen perusteella en yleensä kyllästy…tai ei nyt ainakaan tule mieleen sellaista tilannetta.

  2. 3

    Veera sanoo

    Hei 🙂 ”Löysin” hiljattain blogisi ja ihastuin heti raikkaaseen, kodikkaaseen ja ajattomaan sisustustyyliisi. Nyt käyn sitten lähes päivittäin kurkkimassa täällä 🙂 Meillä on rakennusprojekti käynnissä ja keittiönsuunnittelu ajankohtaista. Haaveilen samantyylisestä keittiöstä kuin teillä on, mutta pähkäilen vielä mattapintaisten ja kiiltävien kaapinovien välillä…Kysynkin, minkälainen pinta teillä on mattaovissa? Lähteekö lika helposti? Olen ymmärtänyt, että niitä pintamateriaaleja on saatavilla erilaisia ja toisissa puhtaanapito on vaikeampaa kuin toisissa. Olet varmasti vastannut saman tyyppiseen kysymykseen aikaisemminkin, mutta en nyt löytänyt sellaista tähän hätään. Kiitos siis etukäteen, jos ehdit vastaamaan 🙂

    • 3.1

      sanoo

      Kiva, että olet löytänyt tänne! 🙂
      Meillä on ihan peruskaapinovet keittiössä. Eli ei korkeakiiltoiset tai mattaiset. Itsekin tavoittelen ajatonta sisustusta, joten järkeilin että noita perusovia on aina valikoimassa ja ne näyttävät aina yhtä ajattomilta. Puhtaanapito sujuu ihan kätevästi rätillä pyyhkimällä. Ensimmäisessä talossamme oli korkeakiiltoiset kaapistot, enkä oikeastaan huomaa mitään eroa puhtaanapidossa. Samalla tavalla tulee ovia pyyhittyä.

  3. 4

    Saila sanoo

    Kaunista! Ja Lokki on upea valaisin. Odotan innolla postausta, mikä valaisin teille tulee!

    Ja Veera, matta on aina muodissa, kiiltävässä näkyy kaikki liat ja lisäksi, se on halvan näköinen, vaikka kun tuo kiilto tuli muotiin (eikö ole menossa jo poiskin?) niin sitä myytiin jonkin sortin ”luksuksena”. Pähkäilin itse jossakin vaiheessa samaa asiaa keittiön kaappien kanssa ja onneksi valitsimme mattapinnat. Olisin kyllästynyt kiiltoon. Kun esim katsoo jotain Ikean kiiltäväpintaisia huonekaluja ne vain näyttävät halvoilta. No, rehellisesti sanottuna ovathan ne halpoja, mutta myös näyttävät juuri siltä. Koko keittiö sellaista?

    Mattapintaa pyyhittäessä kostealla minä kuivaan sen myös talouspaperilla ja tulos on tahraton. En koe joutuvani tekemään sitä usein, mutta toisaalta se kuuluu melkein normaaliin viikkosiivoukseeni tai kerran pari kuussa, jos ei nyt joka viikko. Minulla on suht mutkaton suhtautuminen siivoukseen, eli en nyt sitten tiedä kuulostaako tuo jollekin vaivalloiselta.

    • 4.1

      sanoo

      Olen vähän samoilla linjoilla, mutta toki korkeakiiltoisistakin löytyy sellaisia oikeasti ylellisen oloisia malleja, kun taas toiset näyttävät vähän tökerömmiltä. Matta/perusmaalipintainen kaapisto on kyllä minustakin ajattomampi valinta. Puhtaanapitoa en ole kokenut ongelmalliseksi kummassakaan tapauksessa.

      Vitsi, tulisipa se meidän valaisin tällä viikolla!

  4. 5

    Jutta sanoo

    Lokki on ikisuosikkini, mutta omamme ei tällä hetkellä ole käytössä. En malta siitä kuitenkaan luopua, vaan se odottaa joko meidän seuraavaa uutta kotia tai sitten se lentää ensi kesänä mökille.
    Jännittävä nähdä teidän uusi valaisin, jään odottelemaan postausta! 🙂

    • 5.1

      sanoo

      En minäkään raaskisi Lokista luopua. 🙂 Se sopii niin moneen paikkaan.
      Postailen kyllö heti ihan innoissani, kun se valaisin saapuu! Tilauksesta on pian 5 viikkoa, mikä oli sovittu toimitusaika.

  5. 6

    Hanna sanoo

    Meidän ruokapöytää valaisee myös Lokki. Se ei ole kovin vanha, vaan ostin sen muistaakseni pari vuotta sitten. Ollaan tosin sen verta nuoriakin, että mikään itse hankkimamme ei voi olla kovin vanhaa! 😀 Paitsi ne yhdet Designer’s Guildin sohvatyynyt, jotka oon ostanut 10-vuotiaana viikkorahoillani… Tätä oon sittemmin hämmästellyt, mutta toki myös kiitellyt itseäni. 🙂

    Lokki taitaa tosiaan olla aika monen tavaratalon ja ihan marketinkin sellainen sisäänheittotuote, usein jonkinlaisessa tarjouksessa. Erään meidän paikallisen valaisinten erikoisliikkeen omistaja sanoi ehkä vuosi takaperin lehtihaastattelussa, että häntä ärsyttää tämä Lokin arkipäiväistyminen ja marketeissa myyminen ja että heidän liikkessään ei Lokkia ainakaan myydä. No, alkuvuodesta kuljin näyteikkunoidensa ohi ja siellä se kuitenkin Lokki killui. 🙂 Enkä kyllä ymmärrä tuollaista asennetta muutenkaan: Vähentäisikö se vaikka Artekin kalusteiden muotoilun arvoa, jos niitä alkaisi saada vaikka Anttilasta? Rahallinen arvo saattaisi toki jossain vaiheessa laskeakin, mutta kai muotoilun ystävää kiinnostaa enemmän se, että kerran suunniteltu hyvä design on hyvää aina. Riippumatta siitä, kuinka halvalla sitä saa Prismasta tai kuinka monessa blogissa se näkyy. 🙂

    • 6.1

      sanoo

      Mukava kuulla. 🙂 Olet ollut siis innokas sisustaja jo kymmenvuotiaana. 🙂

      Yrityksillä on tietysti tietynlainen strategia ja suunnitelma millaista brändiä ja mielikuvaa haluavat rakentaa ja siihen vaikuttaa kyllä liiketila aika paljon. Mutta minustakin on hyvä, että jotain designtuotteita saa myös esim. Anttilasta. Toisaalta on ihan oma elämys mennä ostoksille kauniisti ja upeasti sisustettuun liikkeeseen, josta saa hyvää henkilökohtaista palvelua. 🙂

  6. 7

    Pia sanoo

    Olen kyllä eri mieltä Sailan kanssa kiiltävien ovien puhtaanapidosta. Minusta puhdistuu todella helposti ja puhtaanapitoon riittää ainakin meillä pyyhintä nihkeällä liinalla. Eikä vaadi mitään talouspaperikuivausta ollakseen tahraton. Tuo halvalta näyttäminen on kai jokaisen makuasia.

    Veera: Meillä ainakin matta sekä kiiltävä puhdistuvat yhtä helposti ja lika näkyy yhtälailla molemmissa, joten kannattaa valita se kumpi enemmän miellyttää silmää 🙂

    • 7.1

      sanoo

      Jep, minäkin koen ettei matan tai kiiltävän oven puhdistuksessa ole juurikaan eroa. Valinta täytyy perustaa siis muihin seikkoihin…

  7. 8

    Veera sanoo

    Kiitokset Sailalle ja Pialle hyvistä kommenteista. Makuasioitahan nämä (materiaalivalinnat) tosiaan ovat, mutta kiva kuulla muidenkin mielipiteitä 🙂 Itselläni ei ole, ainakaan vielä, kovin ”vakiintunut” sisustustyyli niin mietin, miten osaisin tehdä sellaisia valintoja, ettei ne kaduttaisi joskus vuoden päästä. Ajattomuutta siis haen. Mies ei varmasti suostu vaihtamaan keittiötä lähivuosina ;-)Tuosta puhtaanapidosta; keittiömyyjät olivat sitä mieltä, että kiiltävästä lika lähtee helpommin kuin matasta niin siksi jäin asiaa miettimään. Mutta kai sitä mattaakin on erilaista? Nykyisessä asunnossamme on tosi karheapintaiset kaapinovet ja niistä lika lähtee kunnolla vain hankaamalla. Ehdin vielä hetken pähkäillä tämän asian kanssa ennen kuin täytyy lopullinen päätös tehdä 🙂

    • 8.1

      sanoo

      Kiva, että sait muidenkin vastauksia. Toivottavasti näistä oli apua. 🙂 Tsemppiä valintoihin ja nauttikaa myös tuosta raksavaiheesta! 🙂

  8. 9

    Veera sanoo

    Kiitos myös Suville vastauksista! Oli paljon apua eli kannatti rohkaistua kysymään 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *