Lastenhuoneiden päivitykset

Lastenhuoneet näkyvät blogissani harvoin ja tiedän, että olette toivoneet niistä enemmänkin juttuja. Lastenhuoneet ovat luonnollisesti lasten valtakuntaa, joten en sisustele niissä yhtä ahkerasti kuin muissa tiloissa. Ja snäppiseuraajani taitavat tietää etteivät ne usein ole kuvauskunnossakaan. Mutta jo viime vuonna kirjoittelin siitä, että sekä tytön että pojan huone kaipaisi pientä pintaremonttia ja järkevämpiä säilytysratkaisuja. Mielessäni olen jo tehnyt pientä sisustussuunnitelmaa ja olen kysynyt lasten toiveita millaisia muutoksia he haluaisivat. Minusta on todella tärkeä kuunnella lasten toiveita huoneita sisustaessa, eikä tehdä ”äidin maun mukaista” lastenhuonetta.

lastenhuoneet

Ensimmäinen järkeistys tapahtuisi ihan vain huonekaluja pyörittämällä: 11-vuotias poikamme ei enää tarvitse niin paljon säilytystilaa, joten kolme vanhaa Muuramen lipastoa voisi siirtää tytön huoneeseen. Näin saataisiin tytön huoneeseen paljon enemmän säilytystilaa ja ennnen kaikkea yhtenäistä sellaista. Nyt tytön huoneessa on kolme erilaista lipastoa, mikä ei ole käytännöllisesti eikä esteettisesti järkevää. Säilytystilaa tarvitaan joka tapauksessa paljon mm. leluille ja askartelutarvikkeille. Tyttö kelpuuttaa kyllä vanhat Muuramen laatikostot jos ne maalattaisiin.

Pojan huoneeseen siirrettäisiin työpöytä työhuoneesta ja nykyinen tytön pöytä siirrettäisiin työhuoneeseen. Koska pojan huoneesta siirtyisi lipastoja pois, täytyisi sinne hankkia yksi uusi lipasto.

Meidän tytön suurin toive on parvisänky. Tuon toiveen toteuttamista täytyy vielä puntaroida, mutta ainakin sellainen sänky, jonka alaosassa olisi säilytyslaatikot, olisi hankittava. Olemme miettineet, että Mankku nikkaroisi sen itse, mutta viime aikoina olemme pyöritelleet vaihtoehtona myös valmiita ratkaisuja.

Kukallisen Borås Tapeterin tapetin tyttö valitsi itse aikoinaan, mutta kasvaessa mieltymykset muuttuvat ja nyt tarkoituksena olisi poistaa tapetti ja maalata kaikki seinät. Värisävy voisi olla jokin neutraali (esim. ”Angora”), jotta lukuisat askartelut ja neidin maalaukset pääsisivät paremmin esiin. Väriä vielä mietimme. Myös pojan huoneessa tartuttaisiin maalisutiin.

Lisäksi tytön huoneen matto olisi uusittava, koska pesin kesällä kuvassa näkyvän raitamaton ja jätin sen kuivumaan terassille. Valitettavasti aurinko haalisti raidat, joten matto ei näytä enää hyvältä.

Olen myös ajatellut, että hankkisimme Ikeasta PAX-vaatekaappisarjaa yhden kaapin verran lisää täydentämään molemmissa huoneissa jo olevia kaapistoja. Näin pääsimme eroon huoneissa olevista vanhoista kirjahyllyistä ja säilytystila yhtenäistyisi.

Koko homma alkaa kyllä tavaroiden karsimisella ja järjestelyllä. Siihen operaatioon olisi kiva ryhtyä jo lähiaikoina. Toivottavasti huoneiden maalauspuuhiinkin päästään pian.

P.S. Tagilla lastenhuoneet löytyy lisää postauksia aiheesta.


Translation: My plans to renew our childerens rooms. Both rooms need to repainted and the wall paper in the girl’s room will be removed. We also need to rearrange furniture so that storage solution will be more practical.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Nyt kun olemme remontoineet vauvanhuonetta, ajattelin, että samalla vaivalla voisi jatkaa isompien lasten huoneisiin eli samoja suunnitelmia täälläkin.
    Tuntuu, että tilpehööriä, lippuja ja lappuja ja sen sellaista on joka paikassa ja ne olisi kiva saada edes jotenkin jonkinlaiseen järjestykseen. En tosin tiedä onko se lastenhuoneissa edes mahdollista, mutta aina voi yrittää! 🙂 Ja tosiaan, karsimisella on hyvä aloittaa! 🙂

    • 1.1

      suvi m sanoo

      Niinpä, sitä tilpehööriä riittää kyllä! 🙂 Olisi ihana saada kaikki järjestykseen ja kaikille tavaroille olisi oma paikkansa.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *