Suurenmoinen kukkakesä!

Alkukesä vaikutti kovin toivottomalta, kun raekuurot hakkasivat kasveja säpäleiksi. Luulen, että pionien nuppujen avautumista on harvoin kytätty yhtä kovasti kuin tänä kesänä. Ja kun kukinta alkoi vihdoin, pionit kukkivat pitkään ja upeasti. Pienet sivunuputkin jaksoivat avautua.

Kärhojenkin tilanne on näyttänyt loistavalta. Olenko väärässä, kun väitän monen taimen kukkineen ja kukkivan tänä vuonna erityisen upeasti? (Huom! Tässä postauksessa unohdetaan  inhat kasvitaudit!)

Omalla pihalla ’Paul Farges’ -lumikärhö (Summer Snow) kukkii normaalistikin pitkään, mutta nyt köynnös kukkii yhä edelleen täyttä päätä.

lum3

Nuppujakin näyttää olevan oikein mukavasti!

lum1

Tiedän kyllä, että monissa puutarhoissa tämä on ihan tavallista! Mutta ei meillä! Olen nimittäin laiska kastelija. Nyt huomaan, että kastelusta olisi todellakin valtavasti iloa. On ilmiselvää, että muina kesinä kukinta tyssää ennen aikojaan veden puutteeseen. Ja nyt kun kosteutta on tarpeeksi, köynnös pääsee näyttämään, mihin sillä olisi potentiaalia. Siis jos joku vaan hoitaisi hyvin!

Moni kasvi näyttää vahvistuneen ja kasvaneen kookkaaksi ennen kukinnan alkamista. Se on näkynyt nuppujen ja kukkien paljoutena.

Tosin jotkin kasvit, kuten kosmoskukka, voisivat jo lakata sen vahvistumisen! Kukkia peliin!

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *