Jättipuiden jäljillä

Vuosi sitten syyslomamatkamme suuntautui Kaliforniaan. Olin reissannut siellä 90-luvun alussa opiskeluporukan kanssa. Sillä reissulla punapuut jäivät näkemättä, sillä ryhmämme äänesti asiasta. Olin valtavan pettynyt ja asia jäi kaivelemaan. Mutta ei kaivele enää, vaikka viime vuonnakin reissuseurueemme teki kompromissejä. Punapuiden näkemisestä ei kuitenkaan äänestettäisi – sen olin tehnyt selväksi jo ennen kuin varasimme matkan.

Yosemiten Mariposan puujätit osoittautuivat tälläkin porukalla ja aikataululla turhan haasteelliseksi kohteeksi. Kävelimme kansallispuistossa muutamia lyhyitä reittejä.

Kohteeksi valikoitui suosittu Muir Woods, joka sijaitsee lähellä San Franciscoa.

Suuntasimme puistoon heti aamulla. Lokakuu, arkipäivä ja aamu olivat loistava valinta, parkkipaikallakin taisi olla vain yksi auto.

Ilma oli todella viileää ja kosteaa. Kunpa olisin voinut purkittaa sitä matkamuistoksi. Parasta oli aamussa oli kuitenkin hiljaisuus: tikka koputti puun runkoa ja  puro solisi hiljalleen.

mw5

Kuolleet puut jätetään nykyisin maahan. Ne pitävät maan kosteana, luovuttavat ravinteita, hyödyttävät eläimiä ja eliöstä sekä edistävät uusien punapuiden taimien kasvua. Puiston sivuilla (www.nps.gov/muwo) sanotaankin suurin piirtein tähän tyyliin: puolet elämästä puu seisoo, toinen puolikas kuluu maassa.

mw1

Viimeisen tulipalon jäljet näkyvät yhä, vaikka siitä on kulunut noin 160 vuotta. Se on lyhyt aika täällä. Puiden keski-ikä on 600–800 vuotta, vanhin jäteistä on ainakin 1200-vuotias.

mw7

Alla oleva paikka on nimetty katedraaliksi. Nimi kuvaakin hyvin sitä ja koko puistoa.

mw4

Oli ihanaa seurata, miten aurinko nousi hiljalleen.

mw2

Kun lähdimme pois, puistossa oli jo paljon porukkaa.

mw6

Ja lisää lappasi. Puisto täyttyi hälystä, puhelinten pirinästä ja kiljahduksista. Me ajoimme San Franciscoon.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *