Vanha soilikki kukkii ihanasti

Vanhat soilikit ovat hurmaavia! Niillä on vain yksi haittapuoli: ne katoavat helposti kukkaikkunoilta. Myös kasvien tarinat ovat vaarassa unohtua.

Soilikit tulivat mieleeni, kun Kävin eilen Hyötykasviyhdistyksen joulumyyjäisissä Annalassa. Oli ihana herkutella kahvilassa ja katsella samalla ikkunalla olevia vanhoja huonekasveja.

Huomioni vei valkoinen soilikki. Sen tunnisti vanhaksi kasviksi oikopäätä. Keltanieluiset kukat olivat niin sirot ja suloiset. Toki tiesin Hyötykasviyhdistyksen keräävän vanhoja huonekasveja Annalaan.

soil1

Itsellänikin oli vuosia sitten valkoinen, vanhaa kantaa oleva soilikki. Sille kävi köpelösti helteisenä remonttikesänä. Ensin soilikki hautautui remonttipölyyn ja sen jälkeen hoito jäi hävettävän huonolle tolalle.

Niin moni vähäpätöiseltä tuntuva asia voi koitua huonekasvin kohtaloksi. Monivuotisilla ulkokasveilla on vähän enemmän pelivaraa. Sitkeät maatiaisperennat jaksavat nostaa päätään heinikosta vielä useita vuosia sen jälkeen, kun talo on tyhjentynyt.

Huonekasvit ja mukulakasvit, kuten daalia, ovat haavoittuvaisia. Riittää kun daalian juurakko jää syksyllä maahan tai soilikki kastelematta pariksi helteiseksi viikoksi. Myös luulo, että asiat pysyvät ennallaan ja tupsukki tädin ikkunalla, voi koitua kasvin tuhoksi. Nuorena myös uudet lajit ja lajikkeet voivat houkutella vanhoja, iänikuiselta tuntuvia kasveja enemmän.

Itse tiesin, että saan valkoisesta soilikista uuden pistokkaan. Siihen ei kannattaisi kuitenkaan luottaa liikaa, sillä ennemmin tai myöhemmin kasvia ei enää ole. Eikä myöskään henkilöä, joka kertoisi kasvin tarinan ja antaisi hoito-ohjeet. Ohjeet, joilla kasvia on hoivattu usein jopa vuosikymmeniä.

soil2

 

 

Uusi orkidea tuli kotiin

Jos minulle olisi viikko sitten sanottu, että ostan korissa kasvatettavan orkidean, en olisi uskonut!   Olen pitänyt Vandoja ja muita vastaavia kämmeköitä vaateliaina lajeina, jotka sopivat  vain himoharrastajan lasikkoon jatkuvan silmällä pidon alle.

No, tässä sitä nyt ollaan Ascocendan onnellinen omistaja. Mieleni muuttui Suomen Orkideayhdistyksen näyttelyssä viime viikonloppuna.

Kämmekät roikkuivat ihan nenän edessä. Niitä roikkui myös pään yläpuolella. Kuinka olisin voinut välttää kiusauksen?

wand7

Suomen Orkideayhdistyksen asiantuntijat antoivat kasvatukseen ytimekkäät ohjeet:

  1. Kasvatus onnistuu myös lasipurkissa.
  2. Ilmajuuria kannattaa tarkkailla, jotta ne eivät pääse rutikuiviksi.
  3. Ilmajuurien pitää antaa liota vedessä kerran viikossa.
  4. Välillä veteen voi laittaa lannoitetta.
  5. Juuristoa kannattaa myös sumutella.
  6. Lisävalo edistää kukintaa.
  7. Orkidean voi ripustaa kesällä puuhun talon pohjoispuolelle.

Koska lajille ei ole suomalaista nimeä, kutsun kämmekkää Aksuksi. Tämä laji muistuttaa Vandaa.

Kotona pesin Aksun lehdet ja liotin sitä haaleassa vedessä. Laitoin kämmekän  tilavaan lasimaljakkoon. Rautalanka kannattelee kasvia, jotta se ei vajoa ruukkuun koko painollaan.

wand3

Ascocendan kukka muistuttaa aika lailla perhoskämmekkää, mutta siinä on viehko ruutukuvio.

wand5

Kotona hain Aksusta lisätietoa. Sen pitäisi olla pitkäikäinen laji, joka kukkii useita kertoja vuodessa ilman lepoaikaa. Kasvien jalostajat risteyttävätkin aina vain helpompia orkideoita meidän orkideankasvattajien (kröhöm) iloksi!

Olen kuitenkin tyytyväinen, että valitsin taimen, jossa on kukan tilaksi nupullaan oleva kukkavarsi. Eihän sitä koskaan tiedä, miten me tulemme Aksun kanssa juttuun!

 

 

 

Talvi saa tulla Annalaan

Kävin muutama päivä sitten Annalan puutarhassa. Siellä  tuli levollinen olo – kaikki on valmista. Talvi saa tulla.

Katekankaat peittävät isoja kompostiaumoja.

ann2

Olki kattaa maan pinnan kaikkialla, missä vain on kasveilta vapaata tilaa. Se estää rikkojen kasvamisen yrttitarhan käytävillä.

ann7

Olki suojaa maata. Kun katteen poistaa keväällä, sen alla odottaa pehmeä multa. Myös ravinteiden huuhtoutuminen ja eroosio vähenevät.

ann4

Poni oli tuttuun tapaan haassa kasvihuoneen takana.

ann6

Hyönteisverkko suojaa viiniköynnöksiä. Luulen että kevyt suoja on viritetty villikaneja vastaan.

ann1

Talvivalkosipulit odottavat kevättä tuhdin kate alla.

ann5

Odottaminen taitaa olla kuitenkin tarhurin tehtävä.  Luulen että kynnet kasvattavat juuria kaikessa rauhassa olkipatjan  alla. Siltä minusta ainakin tuntuu.