8.1.2016 Vanha talo pakkasilla Mä hetken jo luulin että tässä tuli jonkinlainen blogitauko, mutta olenhan mä… 22
5.1.2016 Värityskirjahulluutta Ajattelin vielä mainita yhden saamani joululahjan, keittokirjojen lisäksi. Nimittäin sain värityskirjan. Joten… 18
3.1.2016 Samettia Luin tuossa ennen joulua, että sametti on tänä vuonna tulossa muotiin sisustuksessa.… 8
1.1.2016 Uusi vuosi, ja uudet tuulet Niin se vuosi taas vaihtui. Enkä tehnyt yhtäkään uudenvuodenlupausta, en edes salaa… 10
30.12.2015 Vuosikatsaus osa 2. syksy Käynpä vielä läpi tämän vuoden syksyn. Tänä vuonna se kesäkesä tuli vasta… 6
29.12.2015 Vuosikatsaus osa 1. kevät Vuoden viimeisiä päiviä viedään, joten on aika käydä läpi meidän perheen kulunut… 2
28.12.2015 Keittokirjoja Voisi kuvitella että olen kovakin kokkaaja, kun sain joululahjaksi taas kolme keittokirjaa.… 5
27.12.2015 Välipäivän ähkyfiilikset Sinne se joulu jo meni, niin ettei ehtinyt tajutakaan. Ei sillä, oikein… 7
23.12.2015 Viime hetken valmisteluja jouluun sekä pikainen joulusukka Jouluaaton aatto. Vaikka tuo keväinen sää yrittääkin sekoittaa joulufiiliksen, niin kummasti sellainen… 4
21.12.2015 Joulun paketit Tänä jouluna päätin, puoliksi vahingossa, paketoida lahjat iloisen värikkäästi. Ostin Tiger-kaupasta lahjapapereita… 15