Itsensä huoltamista

Jos jotain uutta olen tässä, sanotaan vaikka alkuvuoden sisään oppinut, se on se, että kaikelle on aikansa. Tiedättekö kun jatkuvasti on se PITÄISI-fiilis. PITÄISI siivota, PITÄISI leikkiä lasten kanssa, PITÄISI laittaa piha kuntoon, PITÄISI urheilla, PITÄISI tehdä aina terveellistä ruokaa jne jne. Olen itsestäni nyt vihdoin oppinut, että kaikkea ei vaan voi jaksaa ja pystyä samaan aikaan. Joko sulla on pienet lapset ja sä keskityt pääasiassa niihin, tai sitten sulla on hirveästi töitä ja keskityt niihin pääasiassa nyt jne. Silloin koti on vähän sotkuisempi, et jaksa huolehtia itsestäsi niin paljoa, tai varsinkaan urheilla usein jne. Mä oon niin monet riittämättömyys-itkut itkenyt, että en jaksa enää. Nyt keskityn yhteen eniten motivoivaan asiaan ekana, ja oon tyytyväinen jos saan edes 1-2 pienempää PITÄISI juttua päivässä tehtyä. En ole tehosuorittaja, enkä sellaiseksi muutu, joten lepo.

Taisi olla viime vuonna kun opin että en ole täydellinen pullantuoksuinen 24/7 äiti, ja päästin irti siitä äiti-suorittajasta. Sen irtipäästämisen kruunasi tänä vuonna se, että mies jäi koti-isäksi ja minä 10 vuoden kotiäiti-panostuksen jälkeen sain siirtyä vähän sivummalle. Tarkoitus oli pääasiassa keskittyä töihini, mutta ihan vahingossa tuli myös vihdoin aikaa panostaa oikeasti itseeni. Sen myötä minusta on tullut aika sporttimimmi, elämäni ekan kerran. Iso kiitos siitä myös mun miehelle, joka on todella hienosti ottanut kopin uudesta roolistaan. Ja vielä näyttää nauttivan siitä!

Liikunta osaksi elämää

Aloitin alkuvuodesta jälleen liikunnallisen verkkovalmennuksen, sellaisen jossa on kolme kertaa viikossa puolen tunnin tehokas kotitreeni. Silloin en vielä tiennytkään että kotitreenit tulisi olemaan tämän kevään hitti muutenkin, sattuneesta syystä. Jotenkin tunsin olevani vielä aiempaa inspiroituneempi tähän juttuun, että nyt on oikeasti PAKKO alkaa pitämään itsestään huolta. Ehkä siihen tosiaan auttoi se, että pystyin päästämään enemmän irti äidin roolista. (Ja että housut kiristi.)

Kahvilan pullat sai jäädä syömättä, ja liikkua piti vihdoin. Tein heti yllättävän ahkerasti treenejä. Alkuun kunto oli aivan järkyttävän huono, mutta jo kolmannella viikolla tunsin että muutosta alkaa olla omassa olossa. Treenien päälle aloin tekemään koiran kanssa pitkiä lenkkejä, ja pikkuhiljaa lisäsin lenkkeihin juoksuosuuksia. Maaliskuussa juoksin elämäni ekan kerran 5 km. Siitä lähtien olen juossut sen 5 km kahdesti viikossa, joka viikko, joskus 7 km.

Nyt urheilen sen puolisen tuntia noin joka toinen päivä, ja on kyllä niin hieno tunne. Lisäksi sokeria syön vain pari-kolme kertaa viikossa, enkä silloinkaan kaksin käsin. Olen lisännyt myös vedenjuontia ja syön enemmän vitamiineja. Kroppa tuntuu vahvemmalta ja energisemmältä. Lisäksi on tehnyt pääkopalle niin hyvää käydä yksin lenkillä ahkeroimassa itsekseen. En voi sanoa että vieläkään suoranaisesti nauttisin itse juoksusta tai kovasta treenistä. Aika kuolemaa se on edelleen, mutta siinä tulee hetkellisiä onnentunteita, ja siihen on niin hyvä purkaa kaikkea kiukkua. Ja se olo treenin jälkeen on ihan paras.

Syvien vatsalihasten erkauma

En kuitenkaan ulkoisesti ole nähnyt hirveästi itsessäni muutoksia, ja näistä yksi iso syy on raskauksista jäänyt syvien vatsalihasten erkauma. Erkauman vuoksi keskivartaloni ei tue hyvin treenissä, vatsa pömpöttää, ryhti ei ole hyvä, alaselkä kipuilee jne. Tuntuu ettei mitkään vaatteet näytä hyvältä päällä, kun näyttää aina siltä että olen ikuisesti raskaana. Tämä asia meinasi myös motivaatiotani syödä tosi paljon tässä keväällä. Että miksi edes yritän, kun keskivartalo on edelleen ihan hirveä. Lopulta, vihdoin, kun synnytyksestä on 5,5 vuotta, varasin ajan äitiysfysioterapeutille.

Kävin fyssarilla jokin aika sitten, ja kun tulin sieltä pois, olin aivan tarmoa täynnä! Jos nyt saisin keskivartalon kuntoon, niin todella moni asia helpottuisi elämässäni. Fyssari siis katsoi asentoni, antoi ohjeet erkauman kuntoutukseen, neuvoi miten teen treenissä liikkeet oikein. Hän kertoi myös että hengitän väärin treenissä, ja se väärä hengityskin vaikuttaa erkaumaan. Lisäksi jopa sektioarpeni vaikuttaa erkaumaan, ja sitäkin pitäisi hieroa ja hoitaa.

Joten jos nyt viimeiset 10 vuotta olen elänyt melko pitkälti lapsille, niin nyt vihdoin, tämä erikoinen kevät oli minun huoltokevät. Miehellä on päävastuu nyt lapsista koti-isänä, ja minä voin vihdoin keskittyä myös itseeni. Vaikka aina sanotaan että ”kyllä arjesta löytyy aikaa urheilulle”, niin ei vaan löydy, jos pääkopasta ei löydy tilaa motivaatiolle. Kun et vaan voi tehdä kaikkea samaan aikaan hyvin. Vuodet meni lapsille, sitten seuraavat vuodet työlle, ja nyt motivaatiota löytyy myös itselleni ja urheiluun. Toivon että näin tulee olemaan lopun elämääni. Jos ei, niin nyt tiedän että aina minusta löytyy kuitenkin se voima aloittaa uudelleen, koska muistan jatkossa, miten hyvältä tuntuu kun elää terveellisesti.

Seuraava tavoitteeni on keskittyä siihen keskivartalon kuntoutukseen, ja sitä myöten muukin treeni pitäisi alkaa kulkemaan paremmin. Tavoitteena on saada vielä myös kunnolla voimaa heiveröiseen kehooni, saada hyvä ryhti kuntoon, ja juosta vielä se 10 km. Vielä en pysty siihen, koska jalat kipeytyy juoksussa. Sekin kuulemma voi johtua erkaumasta. Kun keskivartalo ei ole tiukka. Joten se erkauma nyt ensin kuntoon. Lisäksi juoksen luultavasti väärin, joten täytyisi tekniikka saada kuntoon. Kaikki aikanaan, aina jotain tavoitteita, niin homma etenee.

Kunto parantunut kohisten

Tein muuten tänään uudelleen sen ihan ekan verkkovalmennuksen treenin josta aloitin tammikuussa. Oikeasti melkein nauroin ääneen vaikka rankkaa olikin. Nauroin siksi, koska kehitys on ihan huikeaa siitä tammikuusta. Silloin en päässyt kyykkyyn, askelkyykyssä tasapaino ei meinannut pysyä, punnertaa en juurikaan jaksanut jne. Lisäksi olin todella kipeä lihaksista  monta päivää sen treenin jälkeen. Nyt tein paljon toistoja, tasapaino pysyy, treeni kulkee. Keskivartaloni ei ole vielä kunnossa, mutta löydän siihenkin tuen edes jotenkuten. Tammikuussa kun yritin vaan selviytyä hengissä treenin läpi, miettimättä yhtään onko tekniikka edes oikea.

Joten sinä sielä, älä stressaa. Älä suorita, teet sitten kun sinä ja elämä on valmis.

-Henna-

Ps. Tänä keväänä jäi kaikki hyötykasvit istuttamatta, koska A: kotilot söi kaiken viime kesänä. B: Koska tänä vuonna ei vaan jaksa panostaa siihen. Ja se on ihan ok.

Kommentit (4)
  1. Ihanaa luettavaa! Oon tosi iloinen sun puolesta, että nyt on loksahtanut ajoitus ja motivaatio kohdilleen ja olet saanut hienoa tulosta aikaan omassa hyvinvoinnissa. Ja kaiken kruununa vielä oivallus siitä, että eri elämänalueita on pakko vähän tasapainotella ja hyväksyä se, että välillä jotkut asiat vaan on pakko jättää vähemmälle huomiolle. Toivon sulle oikein hyvää itsestä huolehtimisen iloa jatkoonkin!

    1. hennaasemalta
      1.6.2020, 00:53

      Kiitos! 🙂

  2. Tämä oli todella rentouttava teksti, koska juuri noin asioista pitäisi ajatella. Toivottavasti saat pidettyä tuon mielentilan, että tekee sen mitä milloinkin pystyy, eikä ota stressiä siitä, mitä juuri tänään ei kykene tekemään. Stressaamatta yleensä myös se kykeneminen kasvaa. Hyvää treenikesää sinulle!

    1. hennaasemalta
      6.6.2020, 22:26

      Niinhän se just menee! Kiitos paljon!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *