Varkaita ja puutarhan rehotusta

tomaatint_kasvihormoni.fi-6Palattiin juhannuksen vietosta lainamökiltä ja ensimmäistä kertaa elämässäni tulin siinä ruuhkassa, missä olivat letkassa kaikki muutkin. Oli muuten kokemus. Sen sijaan juhannus ei ollut yhtä lailla yllättävä kokemus, sillä taivaalta ei tullut räntää tai rakeita, eikä ulkona oleskeluun tarvittu untuvatakkia. Sekin on koettu.

Myös kotipihasta näkyi, että nyt oli se hetki, josta puutarha nautti: joka paikka oli kokenut keskikesän kasvupyrähdyksen ja pienimpiä taimia jouduin jo kaivelemaan esiin vahvempien seasta, että eivät jää ihan kokonaan ilman keskikesän aurinkoa. (Heh. Ei ole näkynyt, kun on pidellyt noita tummia pilviä.)

Itse olen sen sijaan kokenut vuosittaisen puutarhakyllääntymisen: se tulee alkukesän jälkeen, eikä kyllääntymispisteen saavuttamisen jälkeen huvita tehdä puutarhassa mitään. Ei ainakaan suunnitella, kuopsuttaa, juoksuttaa, mullata, trimmata tai istuttaa, ehkä kuitenkin kerätä kukkia. Nyt seuraavat pari kuukautta mennään nauttimisen linjalla, kyllä se into tehdä puutarhahommia palaa syyskuussa.

tomaatinvaras_kasvihormoni.fi-4Kasvihuoneessakin oli parin päivän poissaolon jälkeen paljon kasvua. Osa oli toivottua, mutta paljon oli myös tullut varkaita, jotka napsin pois. Siihen kykenen, vaikka sekään ei oikeastaan kyllääntymisen jälkeen kiinosta.

Varkaat ovat tomaateissa niitä oksanhangasta kasvavia haaroja, joiden seurauksena tomaatista tulee tuuhea pensas. Jos tomaatti on runkotomaatti, ne tulee poistaa, sen sijaan pensastomaatissa ne saavat tuuheuttaa kasvia. Kaverini kyseli varkaiden poistoon neuvoja, joten tässä sinulle(kin) ohjeet.

Varkaiden poisto tomaatista

varkaanpoisto_tomaatista_kasvihormoni.fi

  1. Etsi tomaatin lehtiruoti, joka yhdistyy tomaatin runkoon. Mikäli tästä haarasta kasvaa lehti tai pieni uusi oksanhaara, se on varas. Yllä olevaan kuvaan on merkattu varkaat punaisella nuolella.
  2. Ota varkaasta kiinni ja vedä se eteen- ja alaspäin. Varas napsahtaa irti. Helppoa!
  3. Mikäli varas on ehtinyt puutua niin, että napsahdusta ei kuulu eikä tapahdu, käytä irrottamiseen terää.
  4. Pensastomaateista ei tarvitse poistaa varkaita, samoin osa korkeista kirsikkatomaateista jaksaa tehdä sekä sivuhaarojen että päärungon sadon. Varmista tämä kuitenkin aina lajikekuvauksesta.

Varkaita poistaessa tulee hoidettua myös tomaattien pölytys, sillä ilman sitä tomaatteihin ei tule satoa. Koska tomaatit eivät tarvitse ristipölytystä eli siitepölyn siirtoa kukasta toiseen, riittää, että tomaattia ravistaa kevyesti. Ja kevyt tosiaan tarkoittaa kevyttä – pelkkä napaus tai pari varteen riittää.

tomaatint_kasvihormoni.fi-5

Midsummer festival is now behind us and light wise, it means dimming days. This is also the time when lush growth reaches all corners and pots: I found tons of side shoots at my tomato plants and removed them by simply pulling them off. All these were grown from ”not showing” into these finger long shoots in just two (chilly) days. (No, real summer with warm weather has still not reached us. Please send some over, thank you!)

Sini K. ♥ kasvihormoni@gmail.com

Tomaatit koppiin, mars

tomaatinistutus_kasvihormoni.fi.2jpgPerjantain pääntyhjennyksen (eli tomaattikopin pesun) jälkeen tuntui lauantaina ihan kesän aloitukselta, kun pääsin pistämään koppiin puhtaat mullat ja seitsemän terhakkaa tomaatintainta. Kasvatusmultapussin avaaminen ja sieltä nouseva tuoksu on yhtä mahtava kuin ensimmäisen sulan maan aromi maaliskuun lopussa. Muovipussin kasvualusta tuntuu sen sijaan huomattavasti mukavammalta sormissa kuin lumesta sulava kylmä ja kohmeinen liejumaa.

Tänä vuonna esikasvatin itse pihvitomaattia, joka on ollut satoisa aiempina vuosina. Omat taimet ovat kasvaneet niin hyvin lasiterassilla, että tulevina vuosina kasvatan varmasti omia taimia muistakin lajeista. Lauantaina ostin taimitorilta pari selvästikin heikommissa oloissa esikasvatettua tomaattia, jotka pääsivät ensimmäiseen Green carelta saatuun kasvumaaseokseen. Kasvumaaseoksen pitäisi olla erityisen suotuisa tällaiseen ruukkukasvatukseen, katsotaan tuloksia sitten loppukesästä.tomaatinistutus_kasvihormoni.fiSisäkasvatuksessa pitkäksi venähtäneet taimet olen istuttanut aina yllä olevan kuvan mukaisesti, eli juuripaakku menee astiaan kumolleen ja varsi taipuu sieltä pehmeästi ylös. Multaa saa tulla reilusti hontelon varren päälle, näin varsiin kehittyy uusia juuria ja kasvava taimi saa tanakamman varren. Istutusvaiheessa pujotan vielä kuvassa punaisena näkyvän tukinarun taimipaakun alle, jolloin se ankkuroituu tiiviisti tukemaan kasvua ylöspäin.  tomaatinistutus_kasvihormoni.fi-5Viereiseen laatikkoon ja samanlaiseen kasvualustaan laitoin pari ostotainta, joista toisessa oli jo kukkia. Omissa taimissani on näitä taimiston kasveja tukevammat varret jotka eivät pahemmin tukea kaipaa, mutta niiden kukkanuput odottavat vielä aukeamista. Selkeästi se, mikä on voitettu tanakkuudessa, on ainakin verrokkilajien välillä hävitty kukinnan aloituksessa.

Näin on tomaattikopin kasvukausi aloitettu!

tomaatinistutus_kasvihormoni.fi-6

The tomatoes moved to their Summer home and thus, it can almost be called Summer. This year I must proudly say that my own grown plants (the bottom picture) are the best. Yay for that! 

Sini K. ♥ kasvihormoni@gmail.com

Kasvihuone kuntoon, kesä tulee!

kasvihuoneenputsaus_kasvihormoni.fi-3Meidän kasvihuone aloittaa nyt kolmatta kasvukauttaan. Kahtena edellisenä vuonna kasvihuone on ollut käyttökunnossa heti huhtikuun alussa ja vasta nyt viikolla havahduin siihen, että tänä vuonna ei olekaan niin. Toisaalta syykin on selvä: kasvihuone toimii tänä vuonna oikeasti tomaattien kasvukoppina, mitä varten se on hankittu, eikä esikasvatettavia taimia ole tarvinnut roudata sinne heti ensimmäisten säiden salliessa.

Ai miksikö? No siksi, että esikasvatukset ovat tietenkin saaneet oleilla meidän talvella lasitetulla terassilla, mikä on ollut kyllä autuus ja ihanuus. Ei edestakaisin roudaamista, siellä niiden on ollut hyvä kasvaa. Terassi ei kuitenkaan ole kasvihuone, joten tomaatit pääsevät omaan koppiinsa kesäksi. Tomaatti pysyköön lestissään!kasvihuoneenputsaus_kasvihormoni.fi-2Ennen istutusta kävin tarkastamassa kopin kunnon. Kennomuovisena kasvihuoneena siellä on ollut hyvä välivarastoida kaikenmoista tarpeellista tarviketta (koska seinistä ei näe läpi niin kovin tarkasti), joten näky oli melkoinen. Viime vuoden liat ja kasvustot olivat edelleen olemassa, ja niistä pitää päästä eroon ennen uusien kasvien saapumista.

Siivoukseen meni koko perjantai-ilta, mutta toisaalta se on mielestäni yksi hauskimmista siivoustapahtumista, sillä muutos on niin huikea. Kyllä piristi työviikon jälkeen saada aikaiseksi jotain näin siistiä!

kasvihuone_ennen_jalkeenOkei, onhan tuossa muutoksessa mukana myös taimien istutus, mutta se vähän niin kuin kuuulu asiaan, vai kuinka?

kasvihuoneenputsaus_kasvihormoni.fi-5Sain G-Forcelta testattavaksi (lähes) johdottoman painepesurin, ja se hoiti tämän putsausurakan mallikkaasti. Painesuihku oli riittävä irrottamaan lian niin kennolevyistä, lattiasta kuin myös istutusastioista. Oikeastaan tuo väline oli aika kätevä: Koska johtoja on vain laitteen ja suihkupään välillä, kompastuin vain kerran koko urakan aikana. Tavallisesti tämä tumpelo on nimittäin enemmän kuin kerran nilkoistaan sotkussa letkujen ja sähköjohtojen kanssa, joten suoritus oli mainio sekä minulta että laitteelta! Ja akku riitti juuri sopivasti kopin pesuun, seuraavalla latauksella sain pestyä kaikki istutusastiat.

tomaatinistutus_kasvihormoni.fi-4

Nyt ei muuta kuin etsimään parhaita tomaattireseptejä esiin, tässä odotellaan nimittäin jo satoa!

The green house (the tiny poor little thing) got a face lift with some soap and water and it’s now housing a battalion of tomatoes, peppers, and chillies.

Sini K. ♥ kasvihormoni@gmail.com