Kauhistuttava pakkasen pauke

Takapiha_loppiainen_Kasvihormoni.fi-1Kenellekään ei liene uutinen, että pihalla on pakkanen. Säikyttelevä pauke kuuluu sisälle saakka, kun terassin ja parvekkeen laudat kutistuvat hyisen sään kourissa. Voimakkaimmat paukahdukset kuulostavat samalta kuin kuvien kuusikon takana olevan tietyömaan kallioräjäytykset, vain varoituspiipitys puuttuu.Takapiha_loppiainen_Kasvihormoni.fi-1-2Eläimiä ei ole näillä pakkasilla näkynyt pahemmin pihassa, vaikka tavallisesti siellä loikkii pupuperhe ja naapurin kissa viuhahtaa saalistusretkilleen – tosin lumijäljet kertovat näiden käyneen pihalla ainakin jossain vaiheessa. Myyrien jälkiä en näy ainakaan toistaiseksi ollenkaan, joten joko tuo kissa on ollut aiemmin aktiivinen tai sitten tänä vuonna on heikko myyrävuosi. Viime talvena tähän aikaan bongasin meidän pihasta varpuspöllön myyriä kyttäämässä, nyt ei näy edes tiaisia, vaikka pari talipalloakin olisi tarjolla. Mihin nekin ovat hävinneet?Takapiha_loppiainen_Kasvihormoni.fi-2

Lämpöä ei ole suuremmin luvassa lähipäivinä. Minua kauhistuttaa ajatus, mitä käy kaikkein arimmille kasveille.Saaennuste_jkl

It is freezing outside and seems like all nature has stopped. No wonder, with this cold around even I want to stay inside.

Sini K. ♥ kasvihormoni@gmail.com

Erään kaupunkipihan tarina

_Meidan_koti_Kasvihormoni.fi-1

Meidän koti, piha vailla vertaa keskellä uudenvuoden valoympyrää.

Vuoden vaihduttua ja uuden kasvukauden vielä uinuessa on hyvä aika aloittaa alusta. Siis meidän pihan alusta. Koska blogi muutti tänne Vihrepihaan vajaa vuosi sitten, jäi pihamme menneisyys vanhan blogin puolelle. Blogistille se on harmillista, sillä nyt ei ole olemassa mitään, mihin linkata tyyliin ”kurkkaa täältä lisää”. Aion korjata asian ja tarkoitukseni on käydä nyt parin kuukauden aikana läpi sitä, millainen piha meillä on ja miten se on muotoutunut, postauksia aiheesta on tiedossa kerta tai pari viikossa. Vanhoille lukijoille tarinassa on paljon tuttua, kun taas uusille, Viherpihan myötä mukaan tulleille varmasti runsaasti uutta.

Vaikka olen miettinyt aihetta pitkään, postausten määrästä ja laadusta en ole vielä ihan varma. Jos haluat tietää jotain, pistä ihmeessä kommentti tuonne kommenttikenttään tai sähköpostia tulemaan (kasvihormoni(at)gmail.com), niin saat varmasti vastauksen mietteisiisi ja voi olla, että teen jopa postauksen ihmetyksesi aiheesta. Kuvat koetan kaivaa niin, että ei tarvitse pelkkää remonttia ja rikkaruohomerta tuijotella vaan postauksissa olisi jotain silmänruokaakin :). Niin puupäätarhuri kun olenkin, koetan muistaa sitä, mikä meitä blogien lukijoita kiinnostaa ja mistä saa elämänintoa näin keskellä talvea. Ja ainakaan minulla se ei ole kuva lällinä vellovasta multakasasta!

valipenkki_alkukesa_Kasvihormoni.fi-4

Tässä kuvassa on multakasa, mutta se on piilotettu kukkien alle. Paljon mukavampi kuva kuin pelkkä ruskea lälliläjä, eikö?

Tässä ekassa postauksessa menen ihan alkuun ja samalla nykyisyyteen, eli tämä postaus kertoo siitä, mitä oli, mihin mennään ja mitä on nyt. Tervetuloa mukaan!

piha_alkuperainen_nykyinen

Pihan alkuperäinen suunnitelman asemapiirroksessa (jota ei ole koskaan toteutettu tuollaisena), tilanne tällä hetkellä. Joitain muutoksia on yhä tulossa, mutta pääasiassa pihaa toteutetaan tuon alemman piirroksen mukaan, pala kerrallaan, voimien mukaan.

Meidän pihan tarina alkaa keväästä 2012, jolloin muutimme tähän kotiin. Meidän tontti sijaitsee Päijänteeseen laskevan reunamuodostelman (kotoisasti harjun) yläosassa, vanhassa pellossa muinaisen järvenrannan yläpuolella. Rinne kerää kosteuden sadepilviksi, mikä helpottaa niin kesäkasteluissa kuin talvisuojauksissakin. Lunta on massoittain. Lapsena en pitänyt alueesta, sillä se tuntui ankealta: jos Jyväskylässä sataa, se tapahtuu meillä, joten lunta riittää ja sadepäiviä on enemmän kuin voisi kuvitella, siis täyttä lapsuuden pilaamista. Nyt sade tuntuu suorastaan siunaukselta, joten puutarhurointi tehnee tässä tapauksessa sadepäivistä plussaa. Ah, on ihanaa olla aikuinen ja nauttia tällaisestakin seikasta.

Ensikosketus pihaan oli jo muuttoa edeltäneenä syksynä, kun taloa ensikertaa katsoessa tökin tikulla kasvualustaa ja tutkin kasvitilannetta. Totesin, että liian vähän multaa ja liikaa rikkaruohoja, ei kannata, mennään muualle.

Piha_ostohetkella2012_2

Piha tammikuussa 2012. Nurmea, vasta istutettuja kasveja ja leikkimökki, joka lähti edellisten omistajien mukaan.

Mutta miten sitten kävikään, puoli vuotta myöhemmin tänne muutettiin, oli niitä rikkaruohoja tai ei. Ainakin ne silloin talvella olivat lumen alla piilossa.

Pihahulluna pohdin, että käytännössä kaikki pitäisi tehdä uusiksi, pyytää kaivuri paikalle, tuoda multaa ja istuttaa jopa pensasaidat uudelleen, sillä ilman kasvualustaa mikään ei kasva. (Kuinka väärässä olinkaan, rikkaruohot kasvavat!) Taloa ostettaessa minulla oli olemassa pari erilaista suunnitelmaa siitä, millainen piha voisi olla, harkitsin myös ammattilaisen pyytämistä avuksi mutta se lopulta jäi oman puutarhaharrastuksen vuoksi. Suunnitelmat vakiintuivat tänne muutettaessa ja viimeistään siinä vaiheessa, kun ikkunanäkymät kertoivat siitä, mitkä kohdat tarvitsisivat peittoa, mitkä koristusta.

Mitä suunnittelin?

Tärkeimmät seikat on tiivistetty seuraavaan. Apuna käytin paperia, kynää, lunta ja 3D-ohjelmaa.

  1. Suunnitelmat asemapiirroksen ja ilmansuuntien mukaan.

asemapiirros_sijainti_kasvihormoni.fi

Asemapiirros määrää tontin sisääntulon, rinteen avautuminen itä-etelään kertoo lämpöolosuhteista. Lumi kasautuu koillisesta puhaltavan tuulen mukana, aurinko porottaa kuumimmin etelästä. Talon takana on kevyenliikenteenväylä, minne oikaiseminen takapihan kautta houkuttelee jyrkästä rinteestä huolimatta taatusti. Sisääntuloja on puolestaan kaksi, mitkä pitää huomioida kulkuväylissä.

  1. Olemassa olevan huomioiminen.

olemassaolevatistutukset_kasvihormoni.fi

Puut kasvavat hitaasti, joten muutaman vuoden ikäinen mänty oli peltotontilla ehdottomasti säästettävä, samoin hyvin juurtunut kirsikka. Pohjoisrinteessä oli hyvät havuistutukset, jotka päätyivät tilavaan piharakennukseen. Tien vieressä oli kolme rakennusmääräysten mukaista ruotsinpihlajaa. Pihaan oli istutettu jonkin verran kasveja, joista sai hyvät varastot tuleville istutuksille.

Ja rikkaruohoja. Niitä riitti ja tulivat kaupan kylkiäisinä, halusipa tai ei.

  1. Toimintojen sijoittaminen pihaan.

toimintojensijoitus_kasvihormoni.fi

Tämä on se nopea osuus, joka selkenee oikeastaan jo asemapiirroksen, talon sisäänkäyntien ja ilmansuuntien pohjalta, yksityiskohdat ovat vasta se, mikä hidastaa suunnittelua. Kasvimaa siis lämpimimpään ja aurinkoisimpaan nurkkaan, oleskelu puolivarjoon ja istutukset jakamaan tilaa eri alueiksi. Kasvimaa pihan koillislaitaan, oleskelu yläkerran isolle ja aurinkoiselle parvekkeelle, pelinurmi valoisalle ja lämpimälle alatasanteelle puolivarjoon. Talon etelälaidan rinteelle arkoja hedelmäpuita.

Apuun kynää ja paperia sekä viivoitin ja vapaasti piirretty kaarevat muodot. Lisäksi käyttöön tulivat sulava lumi, kepit ja langat, jotta alueiden koko hahmottui paitsi paperille, myös itse pihaan.

Pihasuunnittelu_Kasvihormoni.fi-1

Suunnitelman siirtäminen lumeen on kätevä tapa saada selvyyttä siitä, miltä kokonaisuus tulee näyttämään. Jos keli antaa myöden, lumesta voi muovata sopivan korkuisia rakennelmia ja tökätä harjanvarsia tai muita tukkeja tuleviksi puiksi.

Meillä talossa olevat erikoiset erkkerit ja kulmittain sijoitettu parveke vaikuttivat tilajakoon niin, että alkuperäiset kaarevat muodot vaihtuivat osittain vinosuunnikkaisiin. Tämä tuo puolestaan takapihalle lisää tilan tuntua, kun toiminnosta toiseen siirryttäessä on edessä pitkiä linjoja.

pihasuunnitelmavaihtoehdot

Aluksi suunnittelin takapihan kaarevaksi, mutta koska parveke ja erkkeri antavat sille luonnostaan vinosuunnikkaan linjat, muutin suunnitelman toistamaan niiden muotoja.

Ongelmia tuotti – ja tuottaa yhä edelleen – lähinnä polkupyörien ja talvivälineiden varastointi, joka on alkuperäisen suunnitelman mukaisesti keskellä meidän sisääntulon katunäkymää eikä tilaa ole varattu riittävästi. Toinen toiminnallinen ongelma on pihavarasto, joka on sijoitettu hankalasti alapihalle, mutta jonka kuitenkin hyödynsin luomaan suotuisaa pienilmastoa kasvimaalle. Jos olisin suunnitellut piharakennuksen itse, se olisi tullut yläpihalle ratkaisemaan käyttövälineiden varastointia, nyt sitä ei kannattanut purkaa ja siirtää uuteen paikkaan vaikka mieli kuinka tekisikin.

  1. Nurmen minimointi.

pinnotteet_kasvihormoni.fi

Nurmen ylläpito on työlästä, joten en halua sitä pihaan liikaa. Suunnitelmaa tehdessä kavensin koko ajan nurmen aluetta niin, että sitä oli vain avaran näkymän kohdilla etu- ja takapihalla. Tosin lopulta sitä tuli myös lisättyä, kun Tekninen tuki toi eräänä päivänä meille robottiruohonleikkurin (”kun sen niin edullisesti sai syksyn poistomyynnistä”), joka tarvitsee etu- ja takapihan välille leveän yhdyskäytävän kulkemista varten.

Nurmen tilalle meillä laitettiin mursketta ja iloittiin alkuperäisistä puulla katetuista käytävistä. Lisäksi kaikki pensasreunukset ja pihassa olevat puut yhdistettiin yhtenäiseksi istutusalueeksi, jotka ovat täynnä reheviä kasveja ja pensaita. Näin nurmen hoito helpottuu ja istutusten rikkaruohot pysyvät paremmin kurissa (ainakin teoriassa).

  1. Epämiellyttävien näkymien peittäminen puilla.

puut_kasvihormoni.fi

Talomme on rinnepihalla ja oleskelumme on talon yläkerrassa, joten meiltä näkyy kauas. Jostain syystä vastapäisen rivitalon pihaan ei ole istutettu yhtään (!) puuta, joten meiltä on esteetön näkymä rinteen alaosassa olevaan rivitaloon. Olennaiseksi asiaksi tuli siis näkymän katkaisu, joten pihasuunnitelmaan tuli runsaasti puita. Niiden paikat on laskettu istumalla sohvalla ja puuhastelemassa keittiössä, lajit on valittu kasvukorkeuksien, -nopeuksien ja kauneusarvojen mukaan. Jos rivariasukkaita ei häiritse elää ikkunat pimennettyinä, meillä ollaan mieluummin sälekaihtimet auki ja katsellaan kauniita maisemia kuin punaista tiiliseinää ja valkoisia reunalautoja.

Tarkoitus oli olla viisas ja katsoa pihaa ensimmäinen kasvukausi, mutta kun kaikki näkyi yhdellä vilkaisulla ja ankeus kirveli silmiä, ei sitä pieni puutarhahullu malttanut mieltään. Niinpä ensimmäiset muutokset aloitettiin jo heti ensimmäisenä kesänä, mutta niistä lisää seuraavassa pihapostauksessa.

Tähän on kuitenkin tultu, video on syyskuulta:

___

Before warmth reaches Finland an the nature starts its growth again, I’ll be telling the story of our garden. This is The Beginning and Now: how it was and what has been done so far.

Katso koko kaupunkipihan tarina:

1. Meidän pihan suunnittelu

2. Takapihan kirsikkapenkki

3. Etelärinne eli itsepetosrinne

4. Pomppuympyrän istutukset

5. Takapihaa jakava välipenkki

6. Pohjoispuolen havualue

7. Yläpihan väriläiskä

8. Keittiötarha

9. Kasvihuone

10. Takapihan totaaliremppa

Sini K. ♥ kasvihormoni@gmail.com

Vuoden 2015 viimeinen

Vuosi on muutamaa tuntia vaille valmis ja nyt on aika laittaa vuosi kääreeseen.

Muistan

Muistan vuoden 2016 erityisesti vuotena, jolloin vietettiin ikimuistoiset ja elämykselliset puutarhahäät.

Muistan vuoden 2016 erityisesti vuotena, jolloin vietettiin ikimuistoiset ja elämykselliset puutarhahäät.

valipenkin_kevat_Kasvihormoni.fi-1

Muistan kevään ja kesän 2016 lämmöstä, joka antoi odottaa itseään ja samalla venytti tulppaanikauden loiston uskomattoman pitkäksi.

Kuusamometsa_kasvihormoni.fi-1

Muistan joulun 2016 ihmeellisestä talevnihmemaasta, joka puuttui eteläisestä Suomesta mutta löytyi Lapista.

Kiitän

Kiitän ahkeraa Teknistä tukea, joka huhki pihan parissa enemmän kuin koskaan ennen. Ilman sinua hermoni olisivatkin jo entiset ja piha jätetty toisten huomaan.

Kiitän ahkeraa Teknistä tukea, joka huhki pihan parissa enemmän kuin koskaan ennen. Ilman sinua hermoni olisivatkin jo entiset ja piha jätetty toisten huomaan.

Cherry_brandy_kuura_Kasvihormoni.fi-3

Kiitän mahtavaa ’Cherry brandy’ kesäpäivänhattua, joka kukki syksyllä vielä silloin, kun muut olivat jo luovuttaneet.

pioni_Kasvihormoni.fi-9

Kesäretkestä Pionien kotiin Taivalsaloon, jonne perhe tuli uskollisesti mukaan äimistelyistä huolimatta.

takapiha_talvi_Kasvihormoni.fi-7

Kiitän takapihaa kaikesta siitä, mihin se jaksaa taipua, vaikka omistajiensa mieli muuttuu alituiseen. Pelmukenttä tai kasviparatiisi, molemmat menevät (ja toivon mukaan myös nurmi kasvaa vähitellen, lupaamme yrittää parhaamme).

Moitin

nurmi_Kasvihormoni.fi-1-2

Moitin meidän pahuksen nurmea. Et sitten halua kertoa, mitä vaatisit kasvaaksesi, kun uudet mullatkaan eivät riitä. Huoh. Me nähdään vielä.

Allium_hirtifolium_album_Kasvihormoni.fi-1

Moitin valkoisia Allium ’Hirtifolium album’ -laukkoja kasvun taantumisesta. Toivottavasti uusi istutettu satsi saa kukoistuksesi takaisin ensi kesänä.

kirsikkapenkki_keskikesa_Kasvihormoni.fi-1-2

Moitin kirsikkapuun takana kasvavaa töyhtöangervoa liian innokkaasta kasvusta. Toisaalta kannustan sitä kasvamaan yhtä runsaasti uudessa kasvupaikassa, joka sijaitsee muutaman metrin taaempana alarinteessä.

Tervetuloa tuleva, kohta kasvu on taas täällä!

uusivuosi_Kasvihormoni.fi-3Prosperious and Growing New Year 2016 to all!

Sini K. ♥ kasvihormoni@gmail.com