Kyllä se siitä.

IMG_5262

Yritin tehdä sen salakavalasti. Jos en itsekään vaikka huomaisi tai kiinnittäisi liikaa huomiota. Kävin työpalaverissa, asioilla ja kun ystävän luokse ei voinutkaan poiketa kahville, päätin kipaista -ihan vain nopeasti. Sitten se olisi tehty.

Matkahuollon pisteen edessä nousi kuitenkin pala kurkkuun. Hengitin syvään. Keskityin havainnoimaan minulle tuntematonta aluetta. Yritin mennä uteliaana Siwaan, josta minun oli määrä hakea paketti. Tiesin kivuliaan tarkasti, mitä paketti sisältää. Pahvilaatikon päälle oli painettu iloisen näköinen koira pilven päällä. Kun myyjä nosti pakettia kuului sisältä hiekkamainen ääni. Maksoin ja lähdin muina naisina kohti autoa painava pahvilaatikko kainalossa. Laitoin radion täysille, sieltä tuli jotain iloista musiikkia. Kotipihalla sanoin ääneen: Panda, nyt ollaan kotona.

Päivä jatkui ihan normaalisti. Lapset tulivat koulusta yksitellen. Huomautin heille, että Panda on tullut kotiin tuossa kauniissa pellavapussissa -eikö olekin kaunis. En pysähtynyt asian äärelle. Jatkoimme kaikki touhujamme. Kukaan ei kai halunnut pohtia asiaa pidemmälle. Ensi kesänä meidän pihassa kasvaa ihana marjapensas tai uusi omenapuu, josta saamme satoa joka syksy ja mieleeni tulee aina Panda.

 

IMG_5261

IMG_5259

Matto ja villakoiria

IMG_5090


IMG_5098

 

 

Viime viikolla päätin ostaa meidän lattialle lisää mattoja Pandaa varten. Lattia oli kovin liukas sen tassuille ja kun jalkakin oli kipeä, niin halusin helpottaa sen elämää. Matot myös suojaisivat lattiaa Pandan kynsiltä, koska naarmuja on tullut jo aikalailla. Tämä matto löytyi Anttilan outletista. Räsymatot on yllättävän kalliita, enkä kuvitellutkaan löytäväni juuri sellaista kuin haluan, mutta löysin kuitenkin ja vielä alennuksesta. Juuri tällaisesta olin haaveillut! Niin täydelliset vihreän sävyt, jotka sopivat väreihimme kuin nappi silmään. Matto ei montaa päivää ehtinyt Pandaa ilahduttaa, mutta nyt se ilahduttaa silti meitä ja muistuttaa myös Pandan viimeisistä päivistä kotona.

Ja kyllä, lattialla on pölyistä. En saa millään imuroitua Pandan karvoja pois. Se tuntuu niin lopulliselta. Ruokakupitkin ovat vielä paikallaan. Täällä toivutaan pikkuhiljaa.

Ja mattoja oli Vantaan Anttilan outletissa vielä pari, jos jotakuta kiinnostaa 🙂

Suuri suru

IMG_4310

Elämä pysähtyy hetkeksi, kun kohtaa suuren surun. Suuria surun aiheita meidän perheellä on ollut vuoden sisään liikaa. Ihan liikaa. Menetettyjä tärkeitä ihmisiä, elämän tukipilareita. Eilen jouduimme hyvästelemään Panda-koiramme. Panda oli neljävuotias.

Pandalla todettiin eilen aamulla pahalaatuinen ja agressiivinen luukasvain. Illalla Panda oli jo poissa. Vaihtoehtoja ei ollut.

Pahinta oli jättää Panda hengettömänä eläinlääkäriasemalle. Toiseksi pahinta oli palata kaulapanta kädessä kotiin, jossa Panda ei enää ollut. Kolmanneksi pahinta oli herätä aamulla, kun ei ollut ketään ketä rapsuttaa -vaan herätä hiljaiseen kotiin. Ei tassujen ääntä, ei mitään. Lattialla lojuu Pandan leluja, puoliksi syöty luu ja ruokakupit, keittolautanen, josta se oli vielä eilen syönyt meidän lohikeiton jämät. En tiedä koska pystyn siivoamaan ne pois. Sillä ei ole kiirettä. Jospa Panda palaakin?

Mutta… Suru on ihan kaamea. Tyhjyyden tunne upottava. Kuka nyt huolehtii lapset nukkumaan? Käy tarkistamassa jokaisen huoneen jälkeeni ja rojahtaa jalkoihini kuuntelemaan iltasatua syvästi huokaisten. Ketä nyt saan halata sylin täydeltä aina kun tekee mieli pehmoista ja lämmintä halausta? Kuka nyt vahtii, ettei kukaan pääse meille ilman rapsutuksia? Kuka nyt on seuranani, kun tee kotona töitä ja kuka on lapsia vastassa, kun he tulevat kotiin, jos me aikuiset emme ole? Kukaan ei enää seuraa minua joka paikkaan ja asetu sopivalle etäisyydelle, josta varmasti näkee kokoajan mitä teen. Panda olisi ansainnut vanheta perheessämme, perheessä, jota se niin rakasti ja joka rakasti sitä.

IMG_3714