Pihahullut!

IMG_8389

Yhteistyössä Ikikivi.

Eihän tämä ole todellistakaan. Miten ihanaa on touhuta omalla pihalla. En voi käsittää, että olen nykyään se henkilö, joka pylly pystyssä nyppii rikkaruohoja aina kun vain mahdollista ja myös se, joka tuijottelee kukkapenkkiään miettien, että mitähän perennaa sitä vielä voisi tuohon änkeä.

IMG_8398

Niiden 12 vuoden aikana, jotka ollaan täällä asuttu en ole koskaan ollut kiinnostunut pihasta. Se on ollut minusta riittävä juuri sellaisenaan. Edellisten istuttamat ruusupenkit rehottivat, sillä en osannut hoitaa niitä ja varjoon ajansaatossa jäänyt perennapenkki oli enemmänkin niitty. Pioni viihtyi ja kukki kiitettävästi varmasti ihan vain säälistä sen uutta emäntä kohtaan. Raparperikin kuoli.

Mutta sitten tuli viemäri- ja salaojaremontti ja olin kauhuissani, sillä tiesin sen tarkoittavan tarpeisiini hyvin toimivan pihan totaalista destruktiota. Joutuisin miettimään ja suunnittelemaan pihaa -asia josta en tiedä yhtään mitään. Pihaa on kaivettu kolmeen kertaan auki kolmen eri kaivurin voimin. Kolmeen vuoteen ei pihalla ole voinut olla ollenkaan. Se on kerännyt sisäänsä valtavat määrät remonttijätettä ja puutarhajätettä. Puiden puolikkaita, pensaita, jättimäisiä kiviä ja lahoavia klapikasoja. Pressun alla olevia tavaravuoria. Painajainen.

IMG_8423

IMG_8428

 

IMG_8417

Ja nyt me oikeasti olemme siinä vaiheessa, että pihamme alkaa näyttää pihalta. Se on saanut rakennetta uudesta vajasta, jota mieheni ystävänsä kanssa on pieteetillä rakentanut. Vajan kohta oli se niittyyntynyt perennapenkki ja ihme pöpelikkö, jonka taakse heitettiin isoimmat puutarhajätteet. Kaikissa vanhoissa pihapiireissä on jokin pieni piharakennus ja se todellakin tuo ryhtiä ja rakennetta koko tontille.

Mutta todellisuudessa, oikeasti ainoa täysin valmis asia pihallamme on liuskekivialue. Ollaan oltu todella tyytyväisiä Nilsiän kvartsiittiliuskekivillä tehtyyn kivialueeseen. Talo sai jämäkämmän ilmeen sitä ympäröivän kivialueen ansiosta. Liuskekivialue on talon kahdella sivulla, niillä joilla kuljetaan. Pikkuhiljaa kivipöly on kulunut pois kivien pinnasta ja niiden kauniit värisävyt ovat tulleet esiin. Kauneimmillaan liuskekivet ovat sateen jälkeen.

Seuraavaksi tilataan multaa järjetön määrä. Tasoitetaan ja lanataan se ja sitten nurmikko. Parit pensaat jos istuttais… Haluan pihastamme rehevän perinnepihan ja äkkiä! En malta odottaa, että kaikki kasvaa.

Lisää kiviprojektista täällä (pohjatyöt), täällä (asennus) ja täällä.

IMG_8378

IMG_8384

IMG_8424

IMG_8435

IMG_8408

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Kiviprojektin pohjatyöohjeista saatiin hyviä vinkkejä, kiitos. Ja miten ihanalta näyttää teidän piha! Lohduttavaa huomata, että joku muukin on saanut pihan vuorattua erilaisilla rakennusjätekasoilla ja pressun alla olevilla tavaroilla. Meidän piha on kaksi vuotta näyttänyt maansiirto- ja jätteenkäsittely-yrityksen pihalta. Mun kärsivällisyyttä tämä todella koettelee.

    • 1.1

      prisca sanoo

      Todellakin kärsivällisyyttä! Sitä ihan oikeasti vaipui välillä epätoivoon ja ajattelin, että tästä ei ikinä tule pihaa. Mutta yksi asia kerrallaan, yksi kivi ja yksi kasa kerrallaan määrätietoisesti eteenpäin. Tsemppiä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *