Keittiössä, kotona ja puutarhassa
Keittiössä, kotona ja puutarhassa

Avainsana: alkuruoka

Raparperi-vuohenjuustoleivät

Viikonloppuna loihdin alkupaloiksi herkulliset raparperi-vuohenjuustoleivät. Raparperi kasvaa jo nyt puutarhassa kohisten ja oli ihana päästä kokkailemaan oman puutarhan sadosta. Raparperin maustoin hunajalla ja suolalla ennen uunissa paahtamista, lopputulos oli muuten mahtava. Vuohenjuustotahnaan käytin hapatettua kermaa,…

  • 0

Makumatkalla Algeriassa

Kotisohvalta käsin voi reissata ympäri maailmaa telkkarin välityksellä. Kotikeittiöstä käsin voi myös lähteä vaikka makumatkalle maailman ympäri. Ennen lapsien syntymää meillä oli mieheni kanssa tapana aina silloin tällöin viikonloppuisin lähteä makumatkalle valitsemaamme kohteeseen. Lähdimme makumatkalle…

  • 0

Taivaallinen maa-artisokkakeitto

Viikonloppuna juhlimme miehen synttäreitä vanhempieni mökillä. Juhlaillallinen aloitettiin maa-artisokkakeitolla. Maa-artisokkakeitto maistui taivaalliselta ja lastenkin lautaset tyhjenivät hiljaisuuden vallitessa alta aikayksikön. Kaikki kolme lasta halusivat myös toisen lautasellisen maa-artisokkakeittoa. Maa-artisokkakeitto oli niin hyvää, että suunnittelin jo…

  • 0

Itsenäisyyspäivän suomalaiset suupalat

Itsenäisyyspäivää vietimme tänä vuonna perheen kesken kotona. Valmistimme 100v. juhlan kunniaksi alkupala lajitelman suomalaiset suupalat teeman mukaisesti. Ennen itsenäisyyspäivää etsin ideoita juhla illallista varten ja päädyin suomi100 sivuille. Sivuilta löytyi Suomen satavuotisjuhlamenu rsepteineen ja tämän…

  • 2

Valkopaputahna ja grillattu maalaisleipä

Valkoisista suurista pavuista tehty tahna on taivaallista ja en käsitä miksi ei ole tullut tätä reseptiä aikaisemmin postattua. Tänään grillasimme maalaisleipä viipaleita rapeiksi grillissä. Grillattujen leipien pinnalle levitin valkopaputahnaa. Viimeistelin leivät viipaloidulla uudella sipulilla. Helppo…

  • 0

Tortillakupit

Moctail kutsuilta on vielä yksi resepti julkaistavana: Tortillakupit. Tortillakupit valmistuvat helposti muffinipellillä ja niistä tulee uunissa mukavan rapsakoita. Tortillakupit täytettiin jauheliha- ja paputäytteillä. Tortillakupit voi halutessaan viimeistellä salsalla, smetanalla ja tuoreella korianterilla. Lapsien kanssa teimme…

  • 0

Lasten Moctailkutsut: lämpimät cocktailpalat

Lämpimistä alkupaloista täytetyt mini-paprikat yllättivät iloisesti. Kaikki ihastuivat couscousilla täytettyihin mini-paprikoihin niin paljon, että on ihan pakko tehdä joku kerta ruoaksi couscousilla täytettyjä isoja paprikoita. Couscous paahtui uunissa ihanan rapeaksi ja sain paljon uusia ideoita,…

  • 0

Lasten Moctailkutsut: kylmät cocktailpalat

Lasten Moctailkutsuille oli tietysti moctailien lisäksi tarjolla cocktailpaloja. Kylmiä cocktailpaloja oli tarjolla kolmea eri sorttia. Aikuisten suosikiksi nousi ehdottomasti avokado-tortillarullat, niin yksinkertaista ja taivaallista! Laten suosikki kylmistä cocktailpaloista oli ehdottomasti tähden malliseksi leikattu leipäjuusto kylmäsavuporon…

  • 0

Porkkala

Tämän joulun kohutuin ja suosituin resepti on varmasti ollut porkkala eli vegaaninen kylmäsavulohi. Nestemäisen savuaromin myynti taisi moninkertaistua joulukuussa. Porkkalan suosio suomessa lähti liikkeelle ilmeisimmin PS Olen vegaani -kanavaan julkaistun videon myötä. Alkuperäinen resepti on…

  • 0

Rieskakupit ja savuporotäyte

Itsenäisyyspäivän illallinen aloitettiin meidän perheessä savuporotäytteellä täytetyillä rieskakupeilla. Pitkään kestäneen sairastelun jälkeen oli ihanaa valmistaa oikein kunnon illallinen. Idean rieskakuppeihin sain tietysti muffinipellillä valmistettavista tortillakupeista. Joulun lähestyessä olivat myös piparkakkumuotit esillä, joten kokeilin tulisiko niillä…

  • 1