Nutellamarengit – Joulukalenteri luukku 20

nutellamarengit

nutellamarengit

Joulukalenterista on tänä vuonna löytynyt monen monta karamellireseptiä, mutta ajattelimme jakaa myös näiden herkullisten nutellamarenkien ohjeet. Nutellamarengit valmistuu todella nopeasti ja maistuu ihanasti täyteläiseltä suklaalta ja hasselpähkinältä, sekä ovat pinnalta ihanan rapeita tavallisten marenkien tapaan.

Näitä marenkeja voi tehdä tälläisinä isoina tai vähän pienempinä. Pursottamaan en lähtisi, jotta nutella ei sekoitu massan joukkoon liikaa, tällöin marengeista voi tulla vähän sitkeämpiä rapean sijaan. Jos kaipaat reseptiä tavallisiin marenkeihin, kurkkaa täältä.

nutellamarengit

nutellamarengit

Maistuuko teille marengit? Emme ole itse marenkien suurimpia ystäviä (tosin tekemisestä tykkäämme!), mutta nämä nutellamarengit maistuivat ihanalta! Marenkien säilyvyys on hyvä ja nämäkin voi pakata kauniisti sellofaaniin lahjaksi tai tottakai sopiihan nämä omaankin pöytään.

Huomenna vuorossa on taas jotain suklaista! Sitten onkin enää jäljellä pari luukkua… miten aika onkin mennyt näin nopeasti! Tuntuu että vasta oltiin ensimmäisessä luukussa!

Muista osallistua kurssipaikan arvontaan Instagramissa! @drjinna

Nutellamarengit

Ainekset (10 annosta)

3
valkuaista (huoneenlämpöisenä)
2 dl
erikoishienoa sokeria
½ dl
tomusokeria
1 tl
vaniljasokeria
½ tl
omenaviinietikkaa
1½ dl
Nutellaa (mikrotettuna)
20 min
{
AKTIIVINEN 20 min
PASSIIVINEN 0 min

Tee näin:

  1. Laita uuni lämpenemään 130 asteeseen. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla.
  2. Mittaa isoon, puhtaaseen kulhoon valkuaiset. Vaahdota pari minuuttia, kunnes valkuaiset on pehmeää vaahtoa. Ala lisäämään sokeri pienissä erissä, koko aika sekoittaen. Sekoita vielä noin viiden minuutin ajan, kunnes marenki on kuohkeaa ja kiiltävää.
  3. Mittaa nutella toiseen kulhoon ja mikrota kunnes se on lämmintä ja notkeaa.
  4. Lusikoi lämmintä nutellaa marengin pinnalle, pyöräytä marenkimassaa KERRAN ympäri (älä sekoita liikaa) ja sitten lusikoi marenkimassaa pellille haluamasi kokoisiin marenkeihin. Nutella sekoittuu lusikoidessa lisää marengin joukkoon. Halutessasi voit vielä “roiskia” nutellaa lusikoitujen marenkien pinnalle.
  5. Paista marenkeja uunin keskitasolla noin 40-50 minuuttia. Tai kunnes marengit ovat pinnalta ja pohjalta kuivia, ja irtoavat pelliltä helposti. Sammuta uuni ja anna marenkien kuivua siellä vielä vajaa tunnin ajan.

Marengit säilyy tiiviisti säilytettynä huoneenlämmössä.

ruoka leivonta makeiset joululeivonnaiset
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *