Juusto-siemennäkkärit

juusto-siemennäkkärit

Juusto-siemennäkkärit on nopea ja herkullinen tarjottava tai ruokalahja jouluun sekä ihan ympäri vuoden. Tähän helppoon reseptiin tulee vain muutamaa ainesta: siemeniä, juustoa sekä pikkuisen sormisuolaa. Eli tämä sopii loistavasti myös keliaakikoille ja viljoja vältteleville. Näkkärit ovat ihana yhdistelmä karamellisoitunutta, rapeaa juustoa sekä ihania rouskuvia siemeniä. Jos haluat vähän tuoda lisämakua, voit vaihdella vähän juustoja tai lisätä pienen määrän kuivia mausteita, esimerkiksi yrttejä.

Paras maku näihin näkkäreihin tulee kahta eri juustoa yhdistämällä. Tähän tulisi valita yksi puolikova/kova juusto sekä yksi puolipehmeä. Me valitsimme makupariksi gruyeren sekä port salutin. Näistä tuli ainakin todella maukas näkkäri. Mutta Gruyeren tilalla voisit käyttää vaikkapa havartia tai västerbottenia. Port salutin tilalla voi toimia esimerkiksi kermajuusto, joka on kyllä hitusen miedompaa, mutta koostumus toimii! Uunissa juustot sulaa ja karamellisoituu, sekä tekevät näkkärin pohjaan kauniin ja rapsakan pitsikuvion.

juusto-siemennäkkärit

juusto-siemennäkkärit

Ihanaakin ihanammat juusto-siemennäkkärit rouskuteltiin meillä ihan sellaisenaan. Mutta ne kyllä sopii hyvin juustotarjottimellekin! Näiden sijasta myös tavalliset siemennäkkärit sopivat tottakai tarjolle joulupöytään. Kurkkaa resepti täältä. Nämähän sopisivat loistavasti myös meidän paahdettu paprika-feta levitteen kanssa, jonka reseptin julkaisimme aiemmin kalenterissa. Levitteen reseptin löydät tästä.

Huomenna lähteekin kalenterin viimeinen viikko käyntiin, vajaana toki sekin. Ihan mieletöntä, että olette jaksaneet seurata. Teitä on taas ollut paljon siellä ruudun toisella puolella! Kiva kun olette seuranneet, testailleet ja laittaneet meille viestiä resepteistä. Ihana vastailla teille ja nähdä teidän luomuksianne!

Seuraa meitä myös instagramin puolella @drjinna

Juusto-siemennäkkärit

Ainekset

120 g
kovaa/puolikovaa juustoa (kuten gruyere)
120 g
puolipehmeää juustoa (kuten port salut)
180 g
siemensekoitusta (käytimme Pirkan)
ripaus sormisuolaa
40 min
{
AKTIIVINEN 10 min
PASSIIVINEN 30 min

Tee näin:

  1. Laita uuni lämpenemään 150-155 asteeseen. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Öljyä leivinpaperi todella kevyesti halutessasi (myös vuokaspray käy).
  2. Raasta juustot ja levitä ne pellille tasaisesti. Jos port salut on todella pehmeää, voit pitää sitä hetken pakkasessa ennen raastamista tai vaihtoehtoisesti leikata sen TODELLA pieniksi palasiksi.
  3. Ripottele siemenet juustoraasteen pinnalle ja viimeistele sormisuolalla.
  4. Paista uunin keskitasolla 20-30 minuuttia (uunien tehoissa on isoja eroja, joten myös paistoajassa on! Ole siis tarkkana), tai kunnes juusto sekä siemenet ovat saaneet kauniin kultaisen paahteisen sävyn, ole kuitenkin varovainen ettei juusto tai siemenet pala.
  5. Ota uunista ja anna jäähtyä. Riko sitten sopiviksi palasiksi ja pakkaa ilmatiiviiseen purkkiin. Näkkärit säilyy hyvänä noin viikon.

HUOM! Voit käyttää tässä myös pähkinöitä, mutta niiden tulisi olla melko pieneksi pilkottuja sopiakseen tähän.

ruoka leivonta joululahjaideat naposteltavat
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *