Helppo sitruunajuustokakku

sitruunajuustokakku

Tämä helppo sitruunajuustokakku valmistuu nopeasti ja on ehdottomasti yksi tämän kesän suosikkiherkuistamme. Tai itse asiassa tämä kakku on ihanaa ympäri vuoden. Raikas kakku valmistuu kädenkäänteessä ja sitten vain massa muutamaksi tunniksi jääkaappiin tai pakkaseen. Itse suosimme jähmettämistä pakkasessa, sillä tavoin reunoista tulee mahdollisimman sileät (ja tietty itse massa jähmettyy nopeammin)! Tottakai tämän kakun voi tehdä vaikka paria viikkoa etukäteen pakkaseen, kunhan sen kelmuttaa tiiviisti ja sitten sulattaa vaikkapa yön yli jääkaapissa vuoasta poistettuna.

Voit tehdä tämän myös limecurdista, mutta suosittelemme sitruunaa erityisesti jos haluat käyttää kakun koristeena tuoreita kotimaisia mansikoita. Tämän kakun pinnallehan sopisi kauniisti myös paahdettu marenki, mutta me levitimme tällä kertaa kakun pintaan vähän lemon curdia (mikä muuten on paljon vaivattomampaa kuin kiille!) ja koristelimme hedelmillä ja marjoilla. Vähän ekstramakua ja purutuntumaa voit tuoda sekoittamalla tuoreita hedelmiä tai marjoja myös itse massan joukkoon.

helppositruunajuustokakku

sitruunajuustokakku

Helppo sitruunajuustokakku on niin ihanan raikasta! Sillä voi hyvin herkutella ympäri vuoden kaikkien herkkujuhlien, vaikka kesään se sopiikin erityisen hyvin! Jos kaipaat uunissa paistettavaa juustokakkua, suosittelemme tätä (omaa suosikkiamme) herkullisen täyteläistä reseptiä. Olemme aikaisemmin tehneet tällä sitruunajuustokakun reseptillä myös limejuustokakun, joka on myös ihanaa jos tykkäätte enemmän limestä kuin sitruunasta! Näissä resepteissä voit tottakai hyödyntää muitakin sesongin sitruksia. Esimerkiksi appelsiinista onnistuu varmasti!

Lisää herkkuja? Seuraa meitä instagramin puolella tästä.

Helppo sitruunajuustokakku

Ainekset (12 annosta)

175 g
kaurakeksejä
50 g
voita (sulatettuna)
5 dl
vispikermaa
400 g
tuorejuustoa
1 dl
tomusokeria
1 prk
lemon curdia (n.340g)
1
sitruunan kuoriraaste
5
liivatelehteä (tai 2½ tl liivatejauhetta+2rkl vettä)
4 h 20 min
{
AKTIIVINEN 20 min
PASSIIVINEN 4 h 00 min

Tee näin:

  1. Vuoraa 20-22cm irtopohjavuoka pohjasta leivinpaperilla ja reunoilta leivinpaperilla tai reunakalvolla. Vaihtoehtoisesti voit myös öljytä ja sen jälkeen tomusokerittaa reunat. Laita samalla liivatteet likoamaan kylmään veteen.
  2.  Murskaa kaurakeksit hienoksi muruksi, lisää joukkoon sula voi ja sekoita huolella. Painele muruseos kakkuvuoan pohjalle lusikkaa apuna käyttäen. Laita kovettumaan jääkaappiin siksi aikaa kun teet juustokakkumassan.
  3. Notkista tuorejuusto ja lisää sen joukkoon lemon curd ja tuore sitruunaraaste, sekoita tasaiseksi käsivatkaimella, siivilöi joukkoon vielä tomusokeri ja sekoita se joukkoon. Siirrä sivuun. (Jos haluat vähemmän makean kakun, voit lisätä pelkän lemon curdin ja maistaa valmista massaa ennen liivatteen lisäämistä!)
  4. Vaahdota kerma kuohkeaksi vaahdoksi (ei kovaksi).
  5. Nosta liivatteet vedestä kattilaan (älä purista vesiä pois, jotta liivateseokseen ei tarvitse lisätä nestettä) ja anna sulaa nesteeksi. Kaada ohuena nauhana juustoseoksen joukkoon koko aika sekoittaen.
  6. Kääntele viimeisenä juustoseoksen joukkoon pehmeä kermavaahto. Kun massa on sekaisin, kaada se keksiseoksen päälle ja tasoita lusikalla tai palettiveitsellä.
  7. Nosta jääkaappiin tai pakkaseen jähmettymään mielellään ainakin neljäksi tunniksi.
  8. Irrota valmis kakku irtopohjavuoasta ja koristele haluamillasi koristeilla. Me levitimme pintaan vielä ohuen kerroksen lemon curdia tuomaan kaunista kiiltoa ja makua kakun pinnalle.
ruoka leivonta makeat-leivonnaiset kakut
Kommentit (4)
  1. Markku Heksamakkara
    12.4.2023, 15:54

    Ostamani lemon curd ei levittynyt kauniisti, eikä oikein riittänytkään koko kakulle (jätin ehkä neljänneksen purkin sisällöstä). Yritin notkistaa sitä vähän lämmittämällä. Ensi kerralla teen varmaan tavallisen kiilteen. Muuten kakusta tuli varmasti hyvä.

    1. Onhan niissä tosiaan vähän eroja eri merkkien välillä. Itse aina notkistamme lusikalla sekoittelemalla ennen levittämistä.

  2. Moi! Jos kakun tekee hieman isompaan vuokaan (halk. 24-25 cm) ja haluaa säilyttää ohjeen mukaisen kakun korkeuden, niin missä suhteessa ainesosien määrää kannattaa lisätä? 1,5-kertaisena kenties? Ja toinen kysymys; mitä valmis-lemoncurdia suosittelisitte? Kiitos paljon vastauksista! 🙂

    1. 1,5 kertainen varmaankin toimii hyvin 🙂 Paras valmis lemon curd on ehdottomasti Mackays! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *