Kotini maalisävyt

Minulta kysytään usein kotini maalisävyistä. Erityisesti makuuhuoneen ja olohuoneen sävyvalinnat tuntuvat kiinnostavan, ja niinpä päätin tehdä pienen koontipostauksen kaikista kodissani käytetyistä sävyistä. Olen toki kirjoitellut sävyvalinnoista erikseen jo aiemminkin, mutta näihin vanhoihin yksittäisiin postauksiin voi olla joskus vähän hankala löytää. Tein tällaisen koontipostauksen aikoinaan myös edellisestäkin kodistani, ja se osoittautui tosi käteväksi: tieto säilyi näin näppärästi yhdessä paikassa, josta unohtunut värikoodi oli helppo itsekin tarkastaa.

Olohuone

Olohuoneen kaikki seinät on maalattu Farrow & Ballin Shaded White -sävyllä*. Nimestään huolimatta tämä ei ole ollenkaan sävytetty valkoinen, vaan pikemminkin keskitumma hiekan sävy. Olen pitänyt tästä sävystä valtavasti! Se ei punerra yhtään, vaan vivahtaa vähän kellertävään – juuri tämä oli minulle tärkeää sävyä valitessani. Mustat yksityiskohdat sopivat erityisen hyvin sävyn pariksi, ne terästävät lämmintä sävyä juuri sopivasti. Väri on mukavan neutraali, mutta kuitenkin samalla myös tarpeeksi selkeä: näin sitä voi minusta käyttää hyvin niin kaikille seinille maalattuna kuin vaikkapa makuuhuoneen tehosteseinänäkin.

Olohuoneen pariovet on maalattu Farrow & Ballin Hague Blue -sävyllä. Sävy on hillitty tummansininen, kirkkaassa valossa vähän heleämpi, mutta kuitenkin tarpeeksi murrettu ja tumma sävyltään. Tumma sävy nostaa vanhat pariovet mukavasti esille – tähänkin sävyvalintaan olen oikein tyytyväinen. Sävyillä voi joko korostaa tai häivyttää, ja tässä tapauksessa nuo vanhat ovet olivat ehdottomasti korostamisen arvoiset

Lue lisää: Olohuoneen maalisävyt

Makuuhuone

Makuuhuone on maalattu kauttaaltaan Farrow & Ballin sävyllä Lamp Room Grey*. Tämä on ehdottomasti lempisävyni koko asunnossa! Sävy elää kauniisti valon mukaan; kirkkaassa valossa se on raikas keskiharmaa, mutta vähänkään hämärämmällä se saa kauniita vihreän ja ruskean vivahteita. Tämä pehmeä harmaa sävy onkin hyvä valinta etenkin vanhoihin taloihin, vivahteikkuudessaan sopii hienosti näiden tunnelmaan.

Lue lisää: Makuuhuoneen seinäsävy

Eteinen

Eteinen on maalattu kauttaaltaan lämpimällä valkoisen sävyllä, joka on niin ikään Farrow & Ballin kartasta poimittu Wimborne White*. Olkkarin ja makkarin välissä oleva eteinen tasapainottaa sopivasti näitä kahta ”värillistä” tilaa – vaikka kuinka pidänkin eri sävyistä, kaipaan näiden joukkoon myös raikastavaa valkoista. Valitsin valkoisen sävyksi lämpimän kermaisen sävyn, sillä halusin sen kuitenkin jatkavan vanhaan taloon sopivaa pehmeää linjaa. Vaikka lattia ja katto ovat puhtaamman valkoisia, ei lämpimän valkoiset seinät riitele ollenkaan omaan silmääni: kyse on kuitenkin eri pinnoista, joihin valo osuu joka tapauksessa eri lailla.

Lue lisää: Kurkistus eteiseen

Keittiö

Keittiön seinät on maalattu samalla sävyllä kuin eteinen, mutta tämän tilan juju onkin kaapistoissa. Keittiön kaappien sävyksi valitsin harmaaseen taittavan khakin- tai oliivinvihreän, jonka sävy on RAL 7002. Olettekin ehkä huomanneet, että pidän aika paljon erilaisista murretuista vihreistä ja tummansinisistä sävyistä sisustuksessa ja kiinteissä ratkaisuissa: ne ovat sopivan rauhallisia, mutta tuovat kuitenkin ihan oman twistinsä tiloihin. Toisinaan on kiva leikitellä vähän erikoisemmillakin sävyillä, eikä valita aina sitä ilmiselvintä vaihtoehtoa. Olen myös huomannut, että usein ne rohkeimmat valinnat ovat loppujen lopuksi niitä parhaimpia – siksipä aina välillä kannattaa uskaltaa, eikä mennä aina helpoimman tien kautta.

Lue lisää: Keittiö remontin jälkeen

Lattia on kaikissa asunnon tiloissa maalattu sävyttämättömällä valkoisella lattiamaalilla. Lattia oli tällainen jo asuntoon muuttaessani, enkä kokenut tarvetta vaihtaa sen väriä, huoltomaalasin vain lattian kertaalleen remontin yhteydessä. Katot maalasin niin ikään sävyttämättömällä valkoisella; nekin olivat lähtökohtaisesti jo sen verran siistissä kunnossa, että yhden kerran huoltomaalaus riitti tarvittavaan raikastukseen.

Maalaus on helppo ja edullinen tapa uudistaa kodin ilmettä, mutta uskon kuitenkin, että tässä asunnossa värivalintani ovat melko pysyviä. Sävyt on suunniteltu yhteensopiviksi niin, etten ainakaan omalla kohdallani usko keksiväni syytä tai tarvetta niiden vaihtoon. Korkeintaan pariovet voisin ajatella joskus maalata hillitymmäksi – siinä tapauksessa siis, jos tummansiniseen sävyyn joskus kyllästyy. Omalla kohdallani en kuitenkaan usko moiseen: tummansininen on aina kuulunut suosikkiväreihini, ja neutraalina sävynä se sulautuu helposti muuhun sisustukseen.

*Maalit saatu kaupallisessa yhteistyössä

These are the paint colors I´ve used in my home. I chose soft and muted colors mostly from Farrow & Ball´s color chart, I think they look nice in this mid century home among all these old details. Tinted white walls fresh up these stronger colors in the hallway and kitchen.

Kommentit (3)
  1. Minun silmään tuo valkoinen lattia jotenkin särähtää ja olet tainnut itsekin joskus sanoa, ettet itse olisi tuota valinnut. Minkä sävyn valitsisit, jos tuo lattia vaihtaisi väriä ihan sormia napsauttamalla?

    1. Itse olisin ehkäpä mieluiten ottanut vaalean puun sävyisen lattian, ehkä lipeöidyn tai valkoöljytyn, mutta en nähnyt ajallisesti ja rahallisesti järkeväksi lähteä hiotuttamaan hyvässä maalissa olevaa lattiaa puhtaaksi asti, valkoinen lattiakin kun on minusta kuitenkin ihan nätti. Sävynhän olisi helposti voinut vaihtaa huoltomaalauksen yhteydessä mihin tahansa, esimerkiksi harmahtava lankkulattia on tosi kaunis myös, mutta se olisi taas rajoittanut liikaa seinävärien valintaa. Halusin ehdottomasti käyttää asunnon seinissä ja keittiössä erilaisia tunnelmallisia sävyjä, ja vaikkapa harmahtava lattia olisi ollut minusta liian tunkkainen näiden kanssa. Valkoinen lattia tasapainottaa näitä hyvin, eikä se omaan silmääni ollenkaan särähdä 🙂

  2. Puunsävyt ovat kyllä tosi kauniita etenkin kerros- ja rivitaloasunnossa, kun taas maalattu lattia tuntuu vanhoissa omakotitaloissa luontevimmalta. En kyllä itsekään lähtisi poistattamaan maalia, jos sellainen kerran on jo vedetty. Harmaa kyllä tosiaan sanelisi liikaa seinien värejä, ja taitaa olla jo vähitellen väistymässä, joten sikäli tuo valkoinen on kyllä ehdottomasti parempi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *