Kurkistus eteiseen

 

Valo on jo lisääntynyt siinä määrin, että valokuvaus onnistuu tarvittaessa jo töiden jälkeenkin. Tällöin aurinko paistaa matalalta olohuoneeseen, ja valo heittää varsinkin huoneen takaosaan kauniit varjot. Niinpä päätin käyttää tämän valon hyväksi ja nappasin muutaman kuvan eteisestä, tätä tilaa ei täällä blogissa ole paljon näkynytkään. Vielä tila on hiukan keskeneräinen niin sisustukseltaan kuin muutamalta kiinteältä ratkaisultaan, lähiviikkojen agendalta olisikin fiksata tila kuntoon näiden seikkojen osalta.

Taannoisen mullanvaihto-operaation jälkeen yksi kasveistani unohtui eteiseen; ei se tuohon jäämässä ole, mutta tuo hetkellisesti ihan kivaa tunnelmaa kokovalkoiseen tilaan. Koska sekä olohuoneen että makkarin seinät ovat vähän tummemman sävyisiä, halusin eteisestä kokonaan valkoisen; näin se tasapainottaa näitä ympäröivien tilojen värikkäämpiä seiniä ja toisaalta nostaa myös olohuoneeseen vievät tummansiniset pariovet kauniisti esiin. Eteisen seinät on maalattu muun asunnon tavoin mattamaisella Farrow & Ballin Estate Emulsion -seinämaalilla* (saatu Atmosferan kautta), sävy on Wimborne White. Tämä ei ole puhdas valkoinen, vaan aavistuksen kermaan taittava, pehmeä valkoinen sävy. Eteisen muut ovet ja kiinteä vanha puukaapisto on maalattu niin ikään tällä sävyllä. Se luo tilaan vanhaan talon sopivan pehmeän, mutta kuitenkin raikkaan tunnelman.

Ulko-ovi on tiikkiä ja sen kaveriksi ripustin vanhan 60-luvun peilin, jonka kehyksissä toistuu sama sävy. Katossa on Flosin Glo-Ball Zero -valaisin, se on kivan eleetön ja tarjoaa kuitenkin hyvän valotehon. Eteisen matto on vielä hakusessa, tällä hetkellä tilassa oleva Pappelinan pikkumatto vain suojaa lattiaa väliaikaisesti. En ole vielä ihan varma millaisen maton tuohon haluaisin, toisaalta innostaisi joku vaalea hiekkainen sisal-tyyppinen matto, mutta miksei myös täysin vastakohtainen valinta, reippaampi itämaiskuvioinenkin voisi toimia tilassa. Saapa nähdä, mihin päädyn, koko kuitenkin saa olla reilusti nykyistä isompi.

Pieneen eteiseen ei montaa sisustuselementtiä mahdu. Yksi niistä on Hayn vanha messinkinen seinäkynttelikköni, joka on ihan hauska yksityiskohta tilassa. Tuohon on kiva sytyttää tuli vaikkapa vieraita odotellessa, luo vähän kotoisaa tunnelmaa muutoin melko tyhjään eteiseen.

 

Tässä kuvassa näkyy eteisen alkuperäiset vaatekaapit, jotka maalasin remontin yhteydessä seinän sävyiseksi. Taustalla häämöttää myös seuraava diy-projektini; pitäisi rakentaa tuonne kaapin viereiseen koloon pieni kenkäsäilytys/vaatetankosysteemi. Tähän aiheeseen palailen lähiviikkoina täällä blogissakin, jahka saan homman ensin työn alle. Tänään aion suunnata rautakauppaan, joten projekti etenee toivottavasti jo nopeasti – ehkä jo tulevana viikonloppuna.

Eteisessä oli valmiina sähkövedot seinävalaisimelle, niinpä vanha Flosin seinävalaisimeni löysi tästä hyvän paikan. Valaisinpaikka sijaitsi aika ylhäällä, niinpä olen teippaillut sen alle sekalaisen kollaasin erilaisia kuvia, näin tuohon vähän tyhjään kohtaan syntyi hauska pieni yksityiskohta. Muun asuntoni tavoin myös eteisen sähkökalusteet ovat Schneiderin retrohenkistä Renova-sarjaa, näin keskeisellä paikalla sijaitseva seinävalaisimen kytkinkään ei ollenkaan häiritse silmää – päinvastoin.

Tässäpä tila kaikessa yksinkertaisuudessaan; kun pienestä tilasta on kulku neljään eri huoneeseen, ei siihen ihmeitä mahdu. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen siihen, millaiseksi tila on muodostunut. Vielä kun saan viimeiset puuttuvat palat paikoilleen, niin ilme kohenee vielä jonkin verran – palaillaanpa asiaan kunhan eteisen diy-projekti etenee.

Here´s some photos of my hallway. As I have use different wall colors both in the living room and the bedroom, I wanted to paint the hallway walls white to balance the other colors. The space is rather small, that´s why I want to keep it as simple as possible. I still have to buy a new carpet to the space, also I have planned a small diy next to the old cabinets. I will get back to this a bit later as my project proceeds.

 

sisustus sisustusideat
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *