Salaattiviikko osa 4: Punakaali-porkkanasalaatti

Porkkananauhoja sisältältävä punakaalisalaatti saa pirteää makua puolukoista. Salaatti sopii sellaisenaan lisäkkeeksi muille ruuille tai kokonaiseksi ateriaksi lisäämällä joukkoon proteiinia.

Tällä kertaa viimeinen salaatti syntyi punakaalista ja porkkanasta. Seassa on myös tuoretta kirveliä, pakastepuolukoita ja ripaus auringonkukan siemeniä. Kastikkeeksi salaattiin sekoitellaan oliiviöljyä, punaviinietikasta ja mustapippuria, sekä ripaus suolaa. Tässä salaatissa proteiiniin osuus on niin vähäinen, että jos tätä aikoo syödä sellaisenaan, niin joukkoon kannattaa lisätä jotain proteiininlähdettä esimerkiksi broileria tai vaikkapa savukalaa. Myös fetajuusto sopii tähän mainiosti.

Tulossa/menossa tällä viikolla:

Punakaali-porkkanasalaatti

Ainekset (2 annosta)

200 g
punakaalia
2 kpl
porkkanaa
1/2 prk
kirveliä
1/2 dl
puolukoita
2 rkl
auringonkukansiemeniä
Kastike
2 rkl
oliiviöljyä
1 rkl
punaviinietikkaa
1/2 tl
mustapippuria
1/4 tl
suolaa
15 min
{
AKTIIVINEN 15 min
PASSIIVINEN 0 min

Tee näin:

Hienonna punakaali ohuiksi suikaleiksi. Kuori porkkana ja leikkaa siitä ohuita nauhoja kuorimaveitsellä.

Lisää joukkoon kastikeainekset ja sekoita. Kaada salaatti tarjoiluastialle ja lisää päälle hienonnettua kirveliä, pakastepuolukoita ja muutama lusikallinen auringonkukansiemiä.

ruoka salaatit
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *