Punajuuririsotto

Syksy on todellakin saapunut ja lämmittävät ruoat tekevät taas paluuta ainakin meidän keittiöön. Uuden sadon punajuuret ovat parhaimmillaan ja niitä tuleekin usein ostettua. Rakastan risottoja ja päätin tehdä ensimmäistä kertaa punajuuri risottoa.

Täytyy sanoa, ettei tule jäämään viimeiseksi kerraksi. Punajuuririsotto oli ihanan täyteläistä ja täynnä makua. Mielestäni pecorino sopi erinomaisesti parmesaanin sijaan punajuuririsottoon.

Uunissa pinnalta grillattu vuohenjuusto kuuluu paheisiini ja punajuuririsotto tuntui huutavan sitä. Lisäsin punajuuririsoton pinnalle vielä villirucolaa ja lopputulos oli mielestäni aivan mahtava.

 

Punajuuririsotto

Ainekset

4 kpl
punajuuria
4 dl
risottoriisiä (arborio tai carnaroli)
2 kpl
banaanisalottisipuli hienonnettuna
1 kpl
valkosipulin kynsi hienonnettuna
1½ dl
kuivaa valkoviiniä
1½ l
kasvislientä
2 rkl
tuoretta timjamia (timjamin lehtiä)
1 rkl
tuoretta rosmariiniä hienonnettuna
½ tl
suolaa myllystä
1/4 tl
mustapippuria myllystä
1½ dl
raastettua pecorinoa
200 g
vuohenjuustoa (chevre)
1 kpl
ruukku villirucolaa
Muut ainesosat

Tee näin:

Paista punajuuria merisuolapedillä uunissa 200 asteessa noin 1h tai kunnes punajuuret ovat kypsiä. Anna punajuurien jäähtyä hetki.

Kuori punajuuret ja raasta ne karkeaksi raasteeksi.

Kuumenna kasvisliemi kiehuvaksi ja pidä kasvisliemi kuumana risoton valmistuksen ajan.

Kuumenna pannulla tilkka öljyä. Lisää pannulle sipulit ja kuullota muutaman minuutin ajan.

Lisää pannulle risottoriisi ja sekoita keskilämmöllä kunnes riisi on muuttunut läpikuultavaksi.

Lisää pannulle raastettu punajuuri ja hienonnettu valkosipuli, kuullota hetki.

Lisää pannulle valkoviini ja anna viinin haihtua. Lisää timjamin lehdet ja hienonnettu rosmariini.

Aloita kasvisliemen lisääminen kauhallinen kerrallaan, kun suurin osa liemestä on imeytynyt riiseihin lisää seuraava kauhallinen.

Risotto on valmista kun riisi on kypsää, mutta vielä napakkaa. Kypsennysaika on noin 20 minuuttia.

Sekoita risoton joukkoon raastettu pecorino ja mausta suolalla sekä pippurilla.

Leikkaa vuohenjuusto noin 2 cm paksuisiksi kiekoiksi. Nosta vuohenjuustokiekot leivinpaperilla päällystettyyn uunivuokaan.

Grillaa grillivastusten alla 250 asteessa 2-5minuuttia. Vuohenjuustot ovat valmiit kun pinta on kullanruskea.

Annostele punajuuririsotto lautasille. Lisää punajuuririsoton pinnalle villirucolaa ja grillattua vuohenjuustoa.

Tarjoile punajuuririsotto heti.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *