Punajuuripasta

 

Punajuurta ei ole tullut vähään aikaan käytettyä keittiössä ja päätin tänä viikonloppuna tehdä punajuuripastaa. Tein yksinkeirtaisen pastakastikkeen paahdetuista punajuurista ja kermasta. Sekoitin punajuuripastakastikkeen spagetin joukkoon ja spagetista tuli ihanan pinkkiä. Pinkki spagetti keräsi kehuja tyttäriltä.

Punajuuripasta annokset viimeistelin fetamuruilla, basilikalla ja villirucolalla. Tyttärien mielestä pinkkipasta annos oli todella kaunis. Feta ja punajuuri sopivat kyllä erinomaisesti yhteen, mutta tätä annosta voi toki varioida käyttämällä vuohenjuustoa tai sinihomejuustoa fetan sijaan. Vuohenjuusto versiota on kyllä pian päästävä kokeilemaan.

Olen sitä mieltä, että punajuuria kannattaa paahtaa uunissa kerralla isompi satsi ja hyödyntää valmiiksi paahdettuja punajuuria useammassakin ruoassa. Nyt onkin mietinnässä mitä valmiiksi paahdetuista punajuurista valmistaisin, ehkäpä punajuuririsottoa. Mikä on sinun mielestäsi paras punajuuriresepti?

Punajuuripasta

Ainekset (5 annosta)

500 g
spagettia
400 g
punajuuria
1 kpl
sipuli
2 kpl
valkosipulin kynsiä
1 rkl
voita
1 rkl
oliiviöljyä
2 dl
kermaa
1/4 tl
mustapippuria myllystä
½ tl
suolaa myllystä
200 g
fetaa
2 dl
tuoretta basilikaa hienonnettuna
1 kpl
ruukku villirucolaa
1 h 40 min
{
AKTIIVINEN 40 min
PASSIIVINEN 1 h 00 min

Tee näin:

Pese punajuureet ja laita merisuolapedille uunivuokaan. Paahda punajuuria 200 asteessa noin 60 minuuttia tai kunnes punajuuret ovat kypsiä. Anna punajuurien jäähtyä hetki.

Kuori ja kuutioi sipuli. Kuori ja hienonna valkosipulin kynnet.

Kuori punajuuret ja raasta karkeaksi raasteeksi.

Kuullota sipulikuutioita voi-öljyseoksessa pannulla muutama minuutti. Lisää hienonnettu valkosipuli ja kuullota vielä hetki.

Lisää pannulle raastettu punajuuri ja paista muutaman minuutin ajan.

Lisää pannulle kerma ja mausta punajuuripastakastike suolalla sekä pippurilla. Anna punajuuripastakastikkeen hautua miedolla lämmöllä spagetin keittämisen ajan.

Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan.

Valuta spagetti hyvin.  Sekoita punajuuripastakastike hyvin spageti joukkoon.

Jaa punajuuripasta  lautasille. Viimeistele punajuuripasta fetamuruilla, basilikalla ja rucolalla.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *