Paahdetut porkkanat tahinikastikkeella

Rakastan uusia porkkanoita ja kesällä pääseekin helpolla arkena, kun lapset napostelevat innolla porkkanoita sellaisenaan päivällisellä valmiiden salaattien sijaan. Porkkanasta tulee ihanan makeaa uunissa paahdettuna ja yksinkertainen paahdetut porkkanat resepti onkin ollut todella suosittu.

Uudet porkkanat voi hyvin paahtaa kokonaisina ja niistä tulee näyttävä sekä herkullinen lisäke ruokapöytään vähällä vaivalla. Jauhoin porkkanoiden mausteöljyä varten morttelissa jeeran ja korianterin siemeniä, tuoksu keittiössä oli huumaava. En jauhanut mausteita ihan hienoksi ja mielestäni karkeasti jauhetut mausteet sopivat erinomaisesti maustamaan paahdettuja porkkanoita. Voit tietysti käyttää myös valmiiksi jauhettuja mausteita.

Mausteiset paahdetut porkkanat kruunasi tahinikastike, johon olen ihastunut. Tahinia olen käyttänyt myös seuraaviin resepteihin munakoiso-tomaattisalaattiin ja za’taarilla maustettu kesäkurpitsa.

Paahdetut porkkanat tahinikastikkeella

Ainekset (4 annosta)

1 kpl
nippu uusia porkkanoita
1 rkl
öljyä
1 tl
jauhettua jeeraa
1 tl
jauhettua korianteria
½ tl
suolaa
1 rkl
seesaminsiemeniä
1 rkl
mustia seesaminsiemeniä
2 rkl
tuoretta korianteria hienonnettuna
Tahinikastike
1 rkl
tahinia
½ kpl
sitruunan mehu
½ kpl
valkosipulinkynsi hienonnettuna
½ tl
suolaa
1 rkl
vettä
35 min
{
AKTIIVINEN 15 min
PASSIIVINEN 20 min

Tee näin:

Poista porkkanoista naatit ja pese porkkanat.

Sekoita öljy ja mausteet hyvin keskenään.

Sudi mausteöljy porkkanoiden pintaan.

Laita porkkanat uunivuokaan.

Paahda 180 asteisessa kiertoilmauunissa tai 200 asteessa tavallisessa uunissa 20-30 min tai kunnes porkkanat ovat kypsiä.

Valmista tahinikastike sekoittamalla kaikki ainekset hyvin keskenään, jos kastikkeesta tulee liian paksua lisää lisää vettä.

Paahda seesaminsiemenet kuivalla pannulla.

Laita paahdetut porkkanat tarjoiluvadille ja ripottele pinnalle tahinikastike, korianteri sekä seesaminsiemenet.

ruoka kasvisruoka juurekset vegaaninen
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *