Yksinkertaisuuden ylistys: Paahdetut porkkanat

height=”805″ width=”536″>

Mietin pitkään viitsiikö näin yksinkertaista reseptiä edes julkaista, mutta paahdetut porkkanat sattuvat tällä hetkellä olemaan miltei parasta mitä tiedän. Pakkohan ruokabloggaajan on kirjoittaa juuri niistä omista suosikkiresepteistään, vaikka resepti olisikin tavattoman yksinkertainen. Usein juuri ne yksinkertaiset asiat ylipäätänsä elmässä ovat niitä helmiä.

Paahdettuja porkkanoita on tullut tehtyä todella usein nyt kun satokausikalenterinkin mukaan kotimaisista kasviksista sesongissa ovat vain varastoitavat kasvikset. Satokausikalenteri on muuten aivan mahtava ja suosittelen ehdottomasti tilaamaan. Meidän perheeseen ensimmäinen kalenteri hankittiin viime vuonna ja voin sanoa, että kasvikset ja hedelmät todella kannattaa nauttia niiden sesonkina (myös ulkomailta tuodut). Helsinki nimesikin vuoden 2015 ruokavaikuttajaksi Satokausikalenterin kehittäjän Samuli Karjulan.

Paahdetut porkkanat sopivat nautittavaksi ruoan lisukkeena tai esimerkiksi salaattissa, mutta siitä lisää myöhemmin. Paahdetut porkkanat maistuivat herkulliselta veriappelsiinin kera salaatissa.

Paahtamalla maku usein vain paranee ja blogista löytyykin useita ohjeita uunissa paahdetuista kasviksista:

– Hunajaiset Uunijuurekset

– Paahdetut ja marinoidut punajuuret vuohenjuustolla

Uunissa kuivatut kirsikkatomaatit

– Paahdettu Ruusu­kaa­li­sa­laat­ti

 

Paahdetut porkkanat

Ainekset

500 g
porkkanoita
2 rkl
rypsiöljyä
2 rkl
tuoretta rakuunaa hienonnettuna
0
sormisuolaa
0
mustapippuria myllystä
Muut ainesosat

Tee näin:

Kuori porkkanat ja poista kanta. Leikkaa porkkanat pituussuunnassa puoliksi. Halkaise porkkanan puolikkaat ja leikkaa puolikkaat vielä puoliksi. Levitä porkkanat leivinpaperilla peitetylle pellille. Ripottele porkkanoiden pinnalle öljyä. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Hienonna tuore rakuuna ja ripottele porkkanoiden päälle. Paahda porkkanoita 200 asteisessa uunissa noin puolisen tuntia tai kunnes porkkanat ovat kypsiä. Nauti lisukkeena tai esimerkiksi salaatissa.

Kommentit (11)
  1. RIITTAHELENA
    24.1.2016, 06:00

    Kun paahdetaan niin normaali uuni vai grillivastuksella?
    Ja millä tasolla pelti?
    Kiitos haluan kokeilla

  2. Hei, normaali uuni ja pelti keskitasolla. Toivottavasti maistuu!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *