Lasten Halloween-menu

Halloween lähestyy ja otimme lasten kanssa varaslähdön halloweenin juhlintaan jo tänä viikonloppuna. Tällä kertaa teimme makeiden herkkujen sijaan halloweenin innoittaman illallisen. Alkuun oli tarjolla laste lempisalaattia eli fetasalaattia hurjissa paprikakupeissa. Helppo ja herkullinen halloween illallisen aloitus. Lapsista oli todella hauskaa syödä hurjat paprikakupit ja iso satsi kasviksia tuli syötyä huomaamatta.

Pääruokana halloween illallisilla oli tarjolla verisiä sormihodareita ja halloween teemaan sopivia uunijuureksia. Veriset sormihodarit on todella helppo valmistaa ja maistuvat varmasti lapsille. Halloween uunijuureksia oli hauska näpertää, mutta uunijuuresten muotoiluun saa kyllä kulumaan aikaa. Halloween uunijuurekset maistuivat myös hyvin lapsille. Bataattia ja punajuurta maisteltiin myös rohkeasti ilman kehoitusta koska noidan hatut ja kurpitsanaamat olivat niin hauskan näköisiä. Hauskannäköisellä ruoalla saa siis ainakin meidän lapset helpommin maistamaan ruokia omaaloitteisesti. Halloween on muutenkin hyvä tekosyy leikkiä ruoalla.

Hävikkiä ei myöskään syntynyt koska halloween uunijuureksista ylijääneet palat käytin aikuisten hiukan tylsempiin uunijuureksiin. Halloween illallisen alku- ja pääruokiin sain käytettyä niin paljon aikaa etten jaksanut enää jälkiruokaa tehdä. Halloween illlallinen päätettiin lasten riemuksi halloween teemaan sopivilla karkeilla.

Muita hurjan hauskoja ideoita Halloween tarjoiluihin sekä kattauksiin löydät Linkeistä:

 

Halloween uunijuurekset

Ainekset (4 annosta)

500 g
bataatteja (luomu)
3 kpl
uuniperunoita (bella rosa tai rosamunda)
2 kpl
isoja punajuuria
2 rkl
rypsiöljyä
1 tl
suolaa myllystä
1/4 tl
mustapippuria myllystä
1 rkl
hyvää oliiviöljyä
57 min
{
AKTIIVINEN 30 min
PASSIIVINEN 27 min

Tee näin:

Kuori perunat, bataatit ja punajuuret. Leikkaa peruna pituussuunnassa noin 1½ cm paksuisiksi viipaleiksi.

Leikkaa bataatit ja punajuuret myös 1½ cm paksuisiksi viipaleiksi.

Muotoile perunaviipaleista haamuja. Esimerkiksi kuorimaveistä pyöräyttämällä saa muotoiltua silmät ja suun.

Leikkaa punajuurista noidan hattuja. Yllä olevasta kuvasta voi ottaa mallia.

Leikkaa bataattiviipaleisiin pienellä terävällä silmät ja suu.

Laita peruna-, punajuuri- ja bataattiviipaleet leivinpaperilla peitetylle pellille.

Sudi pintaan öljyä. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Paista 200 asteisessa uunissa noin 30min.

Halloweensalaatit paprikakulhoissa

Ainekset (4 annosta)

4 kpl
erivärisiä paprikoita
40 g
versosalaattia
150 g
kirsikkatomaatteja kuutioituna
½ kpl
kurkku pieneksi kuutioituna
100 g
fetaa
15 min
{
AKTIIVINEN 15 min
PASSIIVINEN 0 min

Tee näin:

Leikkaa paprikoista hattu irti. Poista paprikoista siemenet.

Leikkaa paprikoiden pohjasta pieni viipale pois, että paprikat pysyvät paremmin pystyssä.

Leikkaa pienellä terävällä veitsellä silmät ja suu paprikoihin.

Sekoita salaatin ainekset hyvin keskenään. Sekoita joukkoon oliiviöljy tai haluamaasi salaatinkastiketta.

Täytä paprikat salaatilla ja aseta paprikan hattu kanneksi.

 

Karmivat hot dogit

Ainekset (4 annosta)

8 kpl
kuorettomia nakkeja
8 kpl
hot dog sämpylöitä
3 rkl
ketsuppia
20 min
{
AKTIIVINEN 20 min
PASSIIVINEN 0 min

Tee näin:

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Leikkaa pienellä terävällä veitsellä nakkien päähän kynnen muotoinen kolo. Tee sorminakkeihin kolme viiltoa sormen nivelten kohdalle.

Laita nakit leivinpaperilla peitetylle pellille. Paista uunissa 4 minuuttia.

Lisää hot dog sämpylät uuniin ja paista vielä 2 minuuttia.

Laita nakit hot dog sämpylöihin ja viimeistele ketsupilla.

Lisää halutessasi myös muita täytteitä.

ruoka halloween lastenruoka lastenjuhlat
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *