Joulun herkullisin jälkiruoka: Kinuskipannacotta puolukoilla

Pannacotat ovat ehdottomasti suosikki jälkiruokiani. Itsenäisyyspäivän kunniaksi päätin kokeilla miltä kinuskipannacotta maistuisi. Kinuskikastikkeen keitin itse maku.fi ohjeen mukaan. Kinuskikastike onnistui erinomaisesti ja maku tuli muutamaan kertaan tarkistettua, ihan vain varmuuden vuoksi.

Pidän pehmeistä pannocotista, joten käytin vain kaksi liivatelehteä. Jos haluat tehdä kumottavia panncottia kannattaa lisätä vielä yksi liivaletehti. Kinuskipannacotat tarjoilin hauskasti pienistä kahvikupeista. Kinuskipannacotat viimeisteltiin lisäämällä pinnalle kinuskikastiketta ja puolukoita.

Lapsuudessani jouluna tarjottiin aina jälkiruoaksi puolukkajäädykettä ja kuumaa kinuskikastiketta. Jäädyke tehtiin tietysti tupperwaren hyydykevuokaan. Itse yhdistän varmaankin juuri tästä syystä kinuskin ja puolukat jouluun. Kinuskipannacotta oli kaikista todella hyvää, tosin lapset söivät omansa ilman puolukoita.

Ehkä sitä on joulu herätettävä henkiin oman lapsuuden klassikko joulujälkiruoka ja kokeilla maistuuko puolukkajäädyke edelleen hyvältä. Täytyy varmaankin kääntyä äitini puoleen reseptiä varten. Mukavaa joulun odotusta!

height=”606″ width=”404″>

 

Kinuskipannacotta puolukoilla

Ainekset

6 dl
kuohukermaa
1 kpl
vaniljatanko
½ dl
sokeria
1 dl
kinuskikastiketta
2 kpl
liivatelehteä
Tarjoiluun
2 dl
puolukoita
0
kinuskikastiketta
Muut ainesosat

Tee näin:

Laita liivatteet likoamaan. Mittaa kattilaan kerma ja sokeri. Halkaise vaniljatanko ja raaputa irti siemenet. Lisää vaniljatanko ja siemenet kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä samalla sekoittaen kunnes sokeri on sulanut. Nosta vaniljatanko pois kattilasta. Purista liivatteista ylinmääräinen vesi pois. Lisää liivatteet kattilaan ja sekoita kunnes ovat liuenneet. Sekoita joukkoon kinuskikastike. Ota 8 pientä jälkiruokakulhoa ja huuhdo ne kylmällä vedellä. Kaada kermaseos kulhoihin ja peitä hyvin kelmulla. Nosta jääkaappiin jähmettymään vähintään 4 tunniksi tai vaikka seuraavaan päivään. Nosta pannacotat jääkaapista. Tarjoile puolukoiden ja kinuskikastikkeen kera.

Kommentit (1)
  1. Kaksi liivatelehteä oli mielestäni liian vähän, vaikka en halunnutkaan kumottavaa Panna cottaa. Suosittelen kolmea tai kahta ja puolta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *