Herkullinen kesäkurpitsapasta

Kaksi kesäkurpitsan taimea ovat tuottaneet hurjan määrän kesäkurpitsaa tänä kesänä. Olen tehnyt herkullista ja nopeaa kesäkurpitsapastaa pariin otteeseen lounaaksi etätyöpäivänä. Ruokatunnin aikana ehtii hyvin valmistaa pastan ja myös syödä sen. Kesän aikana olen ihastunut erityisesti keltaiseen kesäkurpitsaan.

Keltainen kesäkurpitsa ei ole mielestäni niin vetistä ja on paljon kiinteämpää kuin vihreä kesäkurpisa. Keltainen kesäkurpitsa sopii siis erinomaisesti pannulla paistettavaksi. Kesän hitiksi noussut kesäkurpitsalisäke valmistuu paistamalla pannulla kesäkurpitsa- ja sipuliviipaleita, kunnes kasvikset ovat kullanruskeita.

Eräänä etätyöpäivänä jääkaapista ei löytynytkään ruokajämiä lämmitettäväksi lounaaksi ja keksin kokeilla suosikki kesäkurpitsalisäkkeen jatkojalostamista kesäkurpitsapastaksi. Kesäkurpitsapastasta tuli niin hyvää, että sitä on tullut tehtyä jo muutaman kerran ja blogiinkin tämän herkullisen pastan resepti oli ehdottomasti saatava. Toivottavasti maistuu teillekin.

Muita herkullisia kesäkurpitsareseptejä löydät linkistä.

Kesäkurpitsapasta

Ainekset (2 annosta)

1 kpl
pieni (keltainen)kesäkurpitsa
1 kpl
sipuli
1 kpl
valkosipulinkynsi
2 rkl
oliiviöljyä
150 g
spagettia
3/4 dl
pastan keitinvettä
2 rkl
lehtipersilijaa hienonnettuna
1/4 tl
chilihiutaleita
½ tl
suolaa
1/4 tl
mustapippuria myllystä
½ dl
raastettua parmesaania
20 min
{
AKTIIVINEN 20 min
PASSIIVINEN 0 min

Tee näin:

Aloita kesäkurpitsapastan valmistus laittamalla pastavesi kiehumaan ja keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaisesti.

Viipaloi kesäkurpitsa ohuiksi viipaleiksi. Kuori sipuli ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi.

Kuori valkosipulin kynsi ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi.

Kuumenna oliiviöljy pännulla. Lisää pannulle sipuliviipaleet ja paista hetki.

Lisää pannulle kesäkurpitsaviipaleet ja paista kunnes saavat hiukan väriä.

Lisää pannulle valkosipuliviipaleet.

Paista kasviksia pannulla  kunnes kesäkutpitsaviipaleet ovat saaneet kunnolla väriä ja sipuliviipaleet ovat kullankeltaisia.

Lisää pannulle keitetty spagetti ja keitinvasi. Sekoita hyvin.

Mausta kesäkurpitsapasta hienonnetulla lehtipersilijalla, chilihiutaleilla, mustapippurilla ja suolalla.

Viimeistele kesäkurpitsapasta annokset raastetulla parmesaanilla

ruoka pasta kasvisruoka arkiruoka
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *