Bataatti-porkkanakeitto

Talven pakkasten saavuttua myös  tänne etelään olen päivittäin palellut. Villasukat ja paksut villatakit on kaivettu esiin kaapin perukoilta. Tänä viikonloppuna ulkoilimme perheen ja koiran kanssa nauttien lumisesta talvesta. Oli mukavaa, mutta viluhan siitä tuli. Lounaaksi teki siis mieli lämmittävää keittoa, jossa olisi tarpeeksi potkua häätämään kylmyys.

Lasten yksi lempiruoista on porkkanakeitto. Jääkaapista löytyi porkkanoita ja bataatti. Päätin vaihtelun vuoksi tehdä bataatti-porkkanakeittoa. Aiemmin tällä viikolla olin karkoittanut kylmyyttä tulisella aasialaisella kanakeitolla. Jääkaapista löytyi siis avattu purkki punaista currytahnaa, jolla päätin maustaa keiton.

Bataatti-porkkanakeitosta tuli ihanan värikästä ja juuri sopivan tulista, täydellinen talvipäivän lounas.

Bataatti-porkkanakeitto

Ainekset (6 annosta)

1 kpl
bataatti (n. 400g)
1 kg
porkkanoita
1 kpl
sipuli
2 kpl
valkosipulin kynsiä
1 rkl
tuoretta inkivääriä raastettuna
2 tl
punaista chilitahnaa
1 rkl
öljyä kuullottamiseen
1½ dl
punaisia linssejä
1,2 l
kasvislientä
400 ml
kookosmaitoa
3 kpl
kaffirlimenlehtiä
Tarjoiluun
1 kpl
limen mehu
1 dl
tuoretta korianteria hienonnetuna
1 dl
kevätsipulia hienonnettuna
1 kpl
punainen chili viipaloituna
35 min
{
AKTIIVINEN 20 min
PASSIIVINEN 15 min

Tee näin:

Kuori ja kuutioi sipuli, porkkanat ja bataatti. Kuori ja hienonna valkosipulin kynnet.

Kuumenna kattilassa öljy. Kuullota punaista currytahnaa muutaman minuutin ajan.

Lisää kattilaan kuutioitu sipuli, hienonnetut valkosipulin kynnet ja raastettu inkivääri. Kuullota muutaman minuutin ajan.

Lisää kattilaan kasvisliemi ja kookosmaito. Kuumenna kiehuvaksi.

Lisää kattilaan porkkanat ja bataatti. Kuumenna kiehuvaksi.

Huuhtele linssin ja lisää keittoon. Lisää kaffirlimenlehdet bataatti-porkkanakeittoon.

Anna bataatti-porkkanakeiton kiehua hiljalleen 15-20 minuuttia. Kunnes linssit, porkkanat ja bataatti ovat kypsiä.

Poista kaffirlimenlehdet bataatti-porkkanakeitosta. Soseuta bataatti-porkkanakeitto sauvasekoittimella tasaiseksi.

Lisää tarvittaessa kuumaa kasvislientä, jos keitosta tulee liian paksua.

Tarjoile bataatti-porkkanankeitto limen mehun, tuoreen korianterin, kevätsipulin ja chilin kera.

Kommentit (2)
  1. Merikaisla tuulessa
    28.1.2018, 13:14

    Hei täältä naapurisaarelta Kustavista. Bataatista on tullut mun suosikkijuures ja nimenomaan tuo kookos sopii sen kanssa ihqusti Jouluksi on mm. muodustunut perinne, että teen kookosbatattivuokaa.
    Ps, ensi kertaa vierailulla blogissasi, ihania herkkuja.

    1. Kookosbataattivuoka kuulostaa herkulliselta. Bataattia pitäisi käyttää enemmän, kun sopii niin moneen ruokaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *