Modernit jouluvalot

Hyvää kolmatta adventtia! Aika lentää siivillä ja joulu odottelee jo nurkan takana. Tuntuu, että kotini joulukoristeetkin lisääntyvät aina adventti kerrallaan: nyt alkamassa on jo viimeinen viikko ennen joulua, ja se saa näkyä kotonakin. Viimeisimpänä tulokkaana ripustin ikkunoihin pari jouluvaloa; makuuhuoneeseen vanhan, jo monta kotia nähneen Design House Stockholmin kynttelikköni ja olkkariin puolestaan paperitähden, jonka hankin vastikään Granitista. Tykkään kovasti siitä suloisesta tunnelmasta, jonka yksinkertaiset jouluvalot luovat kotiin, nyt kodin joulutunnelma alkaa kaikessa yksinkertaisuudessaan olla valmis.

En yleensä ole punaisen suuri ystävä, mutta kuten eilisessä kattauspostauksessanikin kirjoittelin, pidän kyllä tummista ja murretuista punaisen sävyistä, joita tänä vuonna tuntuu näkyvän erityisen paljon. Niinpä tähden väriksikin valikoitui tumma, vähän ruskeaan taittava punainen, se sopii nätisti olohuoneen sävyihin. Tummanpunainen viehättää muutenkin: olen alkanut pitää klassisesta amarylliksestakin eniten syvän tummanpunaisena, juuri ihastelin tätä sävyä kukkakaupassa. Pari leikkoa sopisikin vielä ihanasti tuohon sohvapöydälle, ehkä sen verran täytyy vielä täydentää kodin joulutunnelmaa. Tämä täytyykin tehdä heti alkavan viikon aluksi, sillä joulunpyhiksi karkaan maalle vanhempien luo – silloin ei ole kukaan enää kukkia ihastelemassa.

Makuuhuoneen puolella ei puolestaan näy punaista sävyä – sen sijaan tunnelmaa tuo askartelemani kranssi, juuri vaihtamani ruskeat Midnattin lakanat ja tietysti ikkunalaudalla oleva jouluinen kynttelikkö. Olen pitänyt tätä päällä öisinkin, valo ei haittaa ollenkaan nukkumistani ja mikäs sen ihanampaa kuin herätä hämärään aamuun joulukynttelikön pehmeässä valaistuksessa. Nyt alkavalla joulunalusviikolla täytyy ottaa kaikki irti joulutunnelmoinnista – sillä nopeammin kuin arvaakaan on joulu taas ohi.

Tunnelmallista adventtia ja alkavaa joulunalusviikkoa!


Happy and peaceful 3rd advent to all of you! It seems that my christmas decorations will increase sunday after sunday. This weekend I put up some christmas lights. I like simple and modern style also what it comes to christmas ornaments, so my lights follow this style too. Simple paper star is a new purchase from Granit, instead the candle bridge is old and made by Design House Stockholm.

sisustus joulusisustus joulu sisustusideat
Kommentit (1)
  1. Milla Sukhimatoilta
    18.12.2018, 12:23

    Kaunis, vähän erilainen ja ei-niin-perinteinen sävy joulutähdessä. Pienillä elementeillä saa nopeasti luotua ihanan joulutunnelman – hyvää joulunaikaa teille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *