Taatelikakku rullalla

Kaupallinen yhteistyö: Sunnuntai

Joulupöydän klassinen taatelikakku muuntuu meheväksi kääretortuksi ja saa sisälleen suklaatäytteen. Täydellinen tarjottava joulupäivien glögihetkiin.

Sieltä se joulu lähestyy kovaa vauhtia. Tuntuu, että joulukuu menee aina sellaisessa hujauksessa, että ei oikein ymmärräkään, kun yhtäkkiä onkin jo joulu. Joulun ruoka- ja leivonnaisklassikoita riittää vaikka muille jakaa ja niiden päivittäminen on suosikkipuuhaani. Toki klassikot ovat aina klassikoita, mutta välillä on kiva kokeilla miltä jokin tuttu ruoka maistuisikin vähän eri muodossa. Samalla on kiva pohtia, josko johonkin olisi jokin tekijäystävällisempi tai helpompi tapa, jolla valmistaa vastaavaa makua eri muodossa. Kuten blogiani ennen seuranneet tietävät, niin olen kääretorttujen ystävä. Edelleenkin jaksan hehkuttaa, kuinka loistava konsepti kääretorttu on. Taikina on nopea valmistaa, ja sen kuin pelli uuniin, täytteet kehiin ja rullaamaan. Käden käänteessä syntyy, jos jonkinnäköistä herkkua ja muuntelumahdollisuudet on loputtomat.

Sunnuntai-jauhot on todellinen klassikko. Niin kauan, kuin muistan olleeni mukana leipomassa jotain on ollut Sunnuntai-jauhoja. Nyt jauhot ovat saaneet kivat uudet pakkaukset, jotka ovat mielestäni modernin ja houkuttelevan näköisiä. Onnistunut uudistus!

Sunnuntain jauhoista innostuneena päätin, että ennen joulua olisi vielä kiva kehitellä jokin jouluklassikko uuteen muotoon. Taatelikakku on todellinen klassikko. Kotonani sitä on valmistettu aina jouluksi. Parhaimmillaan taatelikakku on juuri sopivan kostea ja mehevä, jopa hieman kinuskimainen. Ajattelin tuplata kakun mehevyyden ja tehdäkin sen kääretortun muotoon. Taatelikakku sopii todella hyvin kääretorttupohjaan ja suklaatäyte piristää kakun makua. Tässä on ehdottomasti tarjottava, jonka jokainen osaa valmistaa. Kannattaa kokeilla, jos perinteinen taatelikakku kyllästyttää tai kaipaat muuten nopeasti valmistuvaa leivonnaista joulunaikaan. Käytin torttuun Sunnuntai Anni Helena Kakkuvehnäjauhoa, joka on vähän karkeampaa kuin Erikoisvehnäjauho ja sopii sen vuoksi erityisen hyvin kakkujen ja pikkuleipien valmistamiseen. Karkeammista vehnäjauhoista syntyy helpommin kuohkeampia leivonnaisia. Anni Helena -jauhot on pakattu nykyään hempeän vaaleanpunaiseen pakettiin. Jouluun kuuluu ehdottomasti leipominen, joten ei muuta kuin jauhot pöllyämään!

Mitkä ovat teidän suosikkijoululeivonnaisia? Itse pidän taatelikakun lisäksi esimerkiksi hyvin valmistetusta joululimpusta ja tietenkin tortuista ja pipareista. Kohta päästään taas kokoontumaan yhteen ja herkuttelemaan joulun herkuilla, enää viikko joulun kynnykselle!

Taatelikääretorttu

Ainekset (20 annosta)

250 g
taateleita
3 dl
vettä
4
kananmunaa
50 g
voita
2 dl
vehnäjauhoja
1 tl
leivinjauhetta
Täyte
150 g
tummaa suklaata
1 dl
kuohukermaa
40 min
{
AKTIIVINEN 10 min
PASSIIVINEN 30 min

Tee näin:

Hienonna taatelit kattilaan ja lisää päälle vesi. Keitä taatelit pehmeiksi miedolla lämmöllä, kunnes ne ovat hajonneet. Jäähdytä seos.

Kaada taatelit kulhoon ja sekoita niitä sähkövatkaimella hetki. Lisää kananmunat ja jatka vatkaamista kunnes seos on vaaleaa. Lisää joukkoon sulatettu voi ja keskenään sekoitetut vehnäjauhot ja leivinjauhe.

Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Paista pohjaa 225-asteisessa uunissa 10-13 min.

Ripottele puhtaan leivinpaperin päälle sokeria ja kumoa kypsä pohja sen päälle. Irrota leivinpaperi ja anna jäähtyä peitettynä.

Valmista täyte rouhimalla suklaa hienoksi ja laita se kulhoon. Kuumenna kerma, mutta älä keitä.

Kaada kerma suklaarouheen päälle. Anna seoksen olla hetken aikaa, niin että suklaa sulaa. Sekoita lusikalla vielä tasaiseksi ja nosta jääkaappiin.

Vaahdota jäähtynyt täyte sähkövatkaimella ja leivitä täytettä pohjan päälle.

Rullaa kääretorttu leivinpaperin avulla kiinteäksi rullaksi ja nosta jääkaappiin tekeytymään vähintään tunniksi.

ruoka leivonta joululeivonnaiset joulun-jalkiruoat
Kommentit (15)
  1. Hyvä idea, kiitoksia!!! Kääretorttu menee myös pienempään säilytystilaan kuin kuivakakku!! Luumupitkon (sellaisen helpon, meille ei niin hyville leipureille) teko-ohjetta toivoisin!!!

    1. perinneruokaa prkl
      17.12.2018, 14:07

      Jee, hyvä! 🙂 Pitääpä katsoa ehtisinkö pyöräyttämään jonkinlaisen luumupitkon vielä ennen joulua 🙂

  2. Sokeri??????

    1. perinneruokaa prkl
      17.12.2018, 14:00

      Tähän reseptiin ei tule sokeria, sillä kaikki makeus tulee taateleista 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *