Punajuuri-siskonmakkarakeitto

Jos borssikeiton valmistus tuntuu hankalalta, kannattaa kokeilla tätä. Tämä keitto saa makunsa etikkapunajuurista, siskonmakkarasta ja tuorekurkusta.

Borssikeitto on hirmuisen hyvää, mutta nyt vähän oikaistaan ja tehdään keitto etikkapunajuurisuikaleista. Olen törmännyt moniin ohjeisiin, joissa käytetään etikkapunajuuria liemineen, niillä nopeuttaa valmistusta melkoisesti, eikä tarvitse sotkea sormia. Suhtauduin melko skeptisesti, miltä keitto tulisi maistumaan. Maistoin keittoa ennen siskonmakkaroiden lisäämistä ja se ei kyllä antanut kovinkaan lupaavaa vaikutelmaa keiton onnistumisesta.

Kun makkarapallurat olivat kiehahtaneet 15 minuutin ajan, olivat ne maustaneet keiton herkulliseksi. Ripaus mustapippuria ja hunajaa. Ehkäpä vielä jotain tarvitaan. Jääkaapissa sattui olevan sopivasti tuorekurkkua. Poistin kurkun palasta siemenet ja viipaloin kurkun keiton joukkoon. Vielä pieni kiehautus ja keitto on valmista nautittavaksi smetanan ja hyvän leivän kanssa.

Tätä pitää tehdä toistekin!

Follow my blog with Bloglovin

Punajuuri-siskonmakkarakeitto

Ainekset

2 kpl
sipulia
3 kpl
valkosipulin kynsiä
1 rkl
voita
1 tl
timjamia
330 g
etikkapunajuurta (suikaleina 570/330g purkki)
1 l
lihalientä (tai 2 lihaliemikuutio + 1l vettä)
400 g
siskonmakkaraa
1/4 tl
mustapippuria
1 rkl
hunajaa
100 g
kurkkua (10 cm pala)
Muut ainesosat

Tee näin:

Kuullota kattilassa hienonnetut sipulit ja timjami.

Kaada joukkoon punajuurisuikaleet liemineen. Lisää lihaliemi ja keitä noin 15 minuttia.

Pursota siskonmakkaroista pieniä pullia keittoon ja anna kiehua vielä 15 minuuttia.

Mausta keitto mustapippurilla ja hunajalla.

Leikkaa tuorekurkusta noin 10 cm pala ja halkaise se. Poista siemenet lusikalla ja viipaloi kurkku ohuiksi siivuiksi. Lisää keittoon ja kiehauta.

Tarjoa keitto smetanan ja hyvän leivän kanssa.

ruoka keitot
Kommentit (2)
  1. Meillähän on tällä viikolla yhtä punaiset tunnelmat keitoissa 🙂 Punajuurista saa kyllä niin kauniin sopan aikaan. Kiva idea lisätä siskonmakkaraa joukkoon!

  2. Perinneruokaa Prkl
    22.11.2016, 20:36

    Kävinkin katsomassa teidän punajuurikeittoa, se vaikuttaa tosi hyvältä 🙂 Punajuurista saa nättejä ja erittäin hyvän makuisia ruokia aikaiseksi. Punajuurien lisäksi siskonmakkara on suurinta herkkuani ja se sopi tähän keittoon tosi hyvin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *