Blogit
Perinneruokaa prkl

Paahdettu rosolli – lisää makua uunissa

Juurekset paahtamalla saa rosollista täyteläisemmän makuisen. Lopuksi joukkoon sekoitetaan omena- ja suolakurkkukuutiot. Tämä maistuu hyvältä niin lämpöisenä kuin kylmänäkin. 

Muutama vuosi sitten paahdettu rosolli löysi tiensä monien joulupöytään. Ajatuksena se kuulostaa erittäin herkulliselta, sillä paahdetut juurekset ovat loistavan makuinen lisäke, joten miksei sitten myös salaattina. Tätä rosollia voisi tarjoilla lämpimänäkin, mutta mielestäni se maistuu parhaalta kuitenkin kylmänä ja vielä seuraavana päivänä, kun kaikki maut ovat hieman muhineet jääkaapissa. Aivan erinomainen vaihtoehto perinteiselle rosollille!   

Paahdetun rosollin valmistus aloitetaan kuorimalla punajuuret ja porkkanat. Ne kuutiodaan reilun kokoisiksi paloiksi, sillä ne kutistuvat hieman paahdettaessa. Pellille seuraksi pääsee myös pilkotut banaanisalottisipulit (tähän sopii myös muutkin sipulit), sillä ne toimivat rosollissa mainiosti aromikkaan makunsa ansiosta. Kasvisten päälle ripotellaan hieman oliiviöljyä, hunajaa ja suolaa, minkä jälkeen juureksia paahdetaan 200 asteessa noin 60 minuuttia.

Hieman jäähtyneisiin juureksiin lisätään kuutioitua hapanta omenaa ja minisuolakurkkuja. Lopuksi rosolli maustetaan vielä punaviinietikalla ja halutessaan musta- tai valkopippurilla. Mainio lisäke vaikkapa possurullalle.

Eskimo-tuotekassin voittaja

Eskimo-tuotekassin arvonta on suoritettu ja voittajaksi selvisi SiukkuOnnea! Sinuun ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti.

Paahdettu rosolli - lisää makua uunissa

Ainekset

3 kpl
punajuuria
3 kpl
porkkanaa
4 kpl
banaanisalottisipulia
1 rkl
oliiviiöljyä
1 rkl
hunajaa
1/4 tl
suolaa
2 rkl
punaviinietikkaa
1/2 kpl
hapokasta omenaa
6 kpl
minisuolakurkkuja
Muut ainesosat

Tee näin:

Kuori punajuuret ja porkkanat. Pilko kasvikset reiluiksi kuutioiksi uunipellille leivinpaperin päälle.

Kuori sipulit ja paloittele ne myös mukanaa pellille. Mausta oliiviöljyllä, hunajalla ja ripauksella suolaa. Paahda 200 asteessa noin 1 tunti.

Kuutioi omena ja suolakurkut. Sekoita joukkoon. Mausta punaviinietikalla ja mustapippurilla.

Tarjoile lämpimänä tai kylmänä joulupöydässä.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *