Mehukas Mansikka-raparperikahvikakku

Kaupallinen yhteistyö: GastroMax

Mansikka- ja raparperikausi on alkamassa! Leivo vaikkapa viikonlopun herkuksi tai juhliin kuivakakku, joka ei ole kuivaa nähnytkään. Raikas ja juuri sopivan makea kakku on todella mehukas.

Kuivakakku on ehkä liiankin unholaan jäänyt herkku, jonka maine kaipaa mielestäni kohotusta. Monelle tulee kuivakakusta mieleen nimensä mukaisesti liian kuiva kakku, joka ei maistu oikein millekään. Näin ei kuitenkaan saisi olla. Kuivakakkuhan on hauskan näköinen tarjottava, joka on parhaimmillaan mehukas ja todella hyvänmakuinen. Lisäksi kuivakakut ovat helppoja valmistaa. Eli kannustaisinkin antamaan niille uuden mahdollisuuden, jos et ole vielä innostunut. Valmistamani Mansikka-raparperikuivakakku saa raikkautta mansikasta ja raparperistä ja on juuri sopivan makea. Kakku ei todella ole kuivaa nähnytkään vaan on erityisen mehukas. Ajattelin, että tarjoan kakkua huomisessa muutossani, mutta ihmeesti se on kulunut päivän mittaan aika vähiin. Lopputulos oli siis jälleen melkoisen herkullinen!

Sain GastroMaxilta kokeiluun tinapeltiset kakkuvuoat sekä mittasarjan. Leivonnassa välineiden on oltava kunnossa, jotta lopputulos on onnistunut. Harva unohtaa leipoessaan, että se on kemiaa, jossa mittasuhteet ovat välillä hyvinkin tarkkoja. Kannustaneen panostamaan hyvään mittasarjaan. Samoin tärkeitä ovat vuoat, koska erilaiset materiaalit reagoivat eri tavalla lämpöön. Minusta oli kiva saada testiin nuo GastroMaxin tinapeltiset kakkuvuoat, koska ne ovat jo melkoinen hitti Ruotsissa. Niissä on myös sellaista aitoa perinteistä fiilistä, josta tietenkin tykkään. Lisäksi kestävyys ja laadukas materiaali ovat minulle tärkeitä leivonnassa. Teräs myös jakaa lämpöä tasaisesti, jolloin leipomukset kypsyvät tasaisesti uunissa. GastroMax tinapeltisiä kakkuvuokia myyvät mm. K-Citymarketit ja hinnat ovat noin 7,50-9,95 €. Samoin GastroMax mittoja saa samoista paikoista noin 3,50-5,95 euron hinnalla. Voit tutustua Orthexin valmistamiin tuotteisiin täällä: orthexgroup.fi/tuotteet/keittio/leivonta.

 

 

Ainekset (16 annosta)

200 g
voita
3 dl
sokeria
2 tl
vaniljasokeria
4 kpl
kananmunia
100 g
mansikoita
100 g
raparperia
4 dl
vehnäjauhoja
2 tl
leivinjauhetta
Voitelu
1 rkl
voita
2 rkl
korppujauhoja
1 h 15 min
{
AKTIIVINEN 25 min
PASSIIVINEN 50 min

Tee näin:

Vaahdota voi ja sokerit. Sekoita joukkoon munat yksitellen.

Pilko mansikat ja raparperi pieniksi kuutioiksi. Sekoita taikinan joukkoon.

Siivilöi joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kääntele taikina sekaisin.

Voitele ja korppujauhota noin 1,5 litran vetoinen rengaskakkuvuoka. Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta.

Paista 175-asteisen uunin alatasolla noin 55 – 65 minuuttia.

Kumoa kypsä kakku sokeroidun leivinpaperin päälle.

Kommentit (3)
  1. Jääkö tuohon vuokaan helposti kakku kiinni…?

  2. Aivan ihanat kuvat Mika!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *